Ajankohtaista sivun pääkuva

Uutisarkisto 2023

Uutisarkisto 2023

Sisältöjulkaisija

02.08.2023
Pohjois-Karjalassa ei ole havaittu lintuinfluenssaa – kuolleisiin lintuihin ei kuitenkaan tule koskea ilman suojausta

Lintuinfluenssa on aiheuttanut eri puolilla Suomea lintujen massakuolemia. Pohjois-Karjalassa lintujen joukkokuolemia ei ole havaittu. Lintuinfluenssaan on kuitenkin tärkeää varautua, sillä tauti tarttuu helposti linnusta toiseen.

21.07.2023
Siun soten kattavista potilastiedoista selvitetään uuden tekniikan hyötyjä diabetespotilaan hoitoon

Väitöstutkimuksessa selvitetään, miten uudella diabetestekniikalla saadaan parannettua hoitotuloksia ja helpotettua potilaan päivittäistä arkea.

06.07.2023
Pohjoiskarjalaiset osallistuivat seulontoihin yhtä aktiivisesti kuin muualla Suomessa, ainoastaan kohdunkaulan syövän seulonnoissa käynnit vähenivät

Seulontojen tavoitteena on löytää ja hoitaa sairaudet mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

03.07.2023
IPS – Sijoita ja valmenna -kehittämishankkeessa edistettiin mielenterveyshäiriöitä sairastavien työllistymistä

Hyvien kokemusten myötä mallia jatketaan osana Siun soten mielenterveys- ja päihdepalvelujen toimintaa ainakin tämän vuoden loppuun saakka.

03.07.2023
Siun säätiö jakoi avustuksia nuorten mielenterveyden edistämiseen ja psykiatrisen hoidon tukemiseen

Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon tukisäätiö Siun säätiö sr järjesti maakunnan toimijoille avustushaun 3.-31.5.2023.

30.06.2023
Sosiaalipalvelujen keskitetyn puhelinpalvelun soittoaika laajenee 1.7. alkaen

Työikäisten sosiaalipalvelujen keskitetty puhelinpalvelu palvelee jatkossa maanantaista perjantaihin klo 10–14.

28.06.2023
Puutiaisaivotulehdusrokotteen reseptin voi nyt pyytää sähköisesti

Reseptipyynnön voi jättää Siun soten verkkoajanvarauksen kautta.

27.06.2023
Uusi Pekkalan pelastusasema on valmis

Joensuun Pekkalan uusi pelastusasema on valmistunut poliisi- ja oikeustalon viereiselle tontille.

26.06.2023
Juhannuksen vesivahingolla ei suoria vaikutuksia Pohjois-Karjalan keskussairaalan toimintaan

Sairaalan toiminta jatkuu normaalisti juhannysyön vesivahingosta huolimatta. Vesivahinko sattui sairaalan rakenteilla olevan E-siiven rakennustyömaalla.

26.06.2023
Hoitoon ja palveluihin pääsyä parannetaan uusilla toimintamalleilla 

Siun soten Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskushankkeessa on kehitetty tämän ja viime vuoden aikana. toimia, joilla voidaan nopeuttaa ja sujuvoittaa asiakkaiden ja potilaiden hoitoon ja palveluihin pääsyä laajasti eri kohderyhmille.  

26.06.2023
Siun sote siirtää palvelut Pyhäselän terveysaseman tiloista sisäilmaongelmien vuoksi kokonaisuudessaan vuoden loppuun mennessä

Korvaavien tilojen kartoitus on vielä käynnissä ja suunnitelmat tarkentuvat elo-syyskuussa.Nykyisistä tiloista siirrytään pois vaiheittain vuoden 2023 aikana.

22.06.2023
Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti palvelustrategian

Aluevaltuusto hyväksyi yksimielisesti palvelustrategia-asiakirjan yhdellä tekstimuutoksella, ja palveluverkkosuunnitelman täydennettynä valtuustoryhmien puheenjohtajien esityksellä.

21.06.2023
Turvapuhelimien toimintaan vaikuttanut häiriö ohi - laitteet toimivat normaalisti

Turvapuhelimien toiminnassa tiistaina 20.6.2023 havaittu häiriö on ohi. Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella - Siun soten alueella käytössä olevat turvapuhelimet ja niihin mahdollisesti liitetyt lisälaitteet toimivat jälleen normaalisti.

20.06.2023
Turvapuhelimissa häiriöitä eri puolilla maakuntaa

Tämänhetkisen tiedon mukaan toimimattomia turvapuhelimia on kaikkiaan noin sata, ja häiriöitä on eri puolilla maakuntaa. Siun sote varmistaa asiakkaiden turvallisuutta häiriön aikana soittamalla ja lisäämällä käyntejä turvapuhelinasiakkaiden luona.

15.06.2023
Yli 2000 ikäihmisten palvelujen ammattilaista koulutettiin hoidon tarpeen arviointiin

Mittavan koulutuskierroksen tavoitteena oli vahvistaa ikäihmisten parissa työskentelevien osaamista sekä luoda selkeä toimintamalli ikääntyneen asiakkaan tai asukkaan muuttuneen terveydentilan arviointiin, konsultointimahdollisuuksiin sekä hoitopäätöksen tekoon. 

13.06.2023
Aluehallitus yksimielinen palvelustrategiasta – täydennetty esitys aluevaltuuston päätettäväksi 22.kesäkuuta

Aluehallitus hyväksyi yksimielisesti esityksen, jota esittelijä täydensi kokouksen aikana.

13.06.2023
Ympäristöterveydenhuollon johtajaksi kuusi hakijaa

Haku virkaan oli avoinna 24.5.–12.6.2023.

12.06.2023
Siun sote tekee Terveyskeskuslääkäri 2.0 -mallista pysyvän käytännön

Siun sote käynnisti perusterveydenhuollon lääkäripulan helpottamiseksi syksyllä 2021 Terveyskeskuslääkäri 2.0 -mallin kokeilun.

09.06.2023
Siun soten sosiaali- ja kriisipäivystys ja valtakunnalliset kriisipuhelimet tarjoavat tukea ja keskusteluapua

On tärkeää hakea keskusteluapua, mikäli viimeaikaiset tapahtumat aiheuttavat ahdistusta.

09.06.2023
Turvapuhelimia koskenut häiriö on ohi

Turvapuhelinyhteyksissä ollut maakunnallinen häiriö on saatu korjattua.

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Omaishoidon uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)