Ajankohtaista 2022
Ajankohtaista sivun pääkuva
Uutisarkisto 2022
Uutisarkisto 2022
Sisältöjulkaisija
Lieksan terveysasema: ”Meillä menee huipusti!”
Lieksan terveysasemalla on tekemisen meininki. Päivittäisessä toiminnassa havaittuihin haasteisiin on yhdessä tuumin paneuduttu ja löydetty ratkaisuja. Esimerkiksi puhelinpalvelun ruuhkat on selätetty täysin ja samalla henkilöstön työhyvinvointi on parantunut.
Mietimme koko henkilöstönä työhyvinvointiamme, koska siihen haluttiin muutosta uusien toimintatapojen kautta. Halusimme myös parantaa asiakkaidemme saamaa palvelua. Nämä asiat kytkeytyvät toisiinsa. Jos henkilökunta ei koe voivansa antaa apua ja hyvää palvelua asiakkaille, se aiheuttaa harmitusta ja kuormittaa, toteaa osastonhoitaja Tuula Riikonen Lieksan terveysasemalta.
Kehittämisprosessi aloitettiin Lieksassa huhtikuussa 2022 henkilöstökyselyllä, jonka perusteella valikoitui kolme kehittämiskohdetta: puhelinpalvelun ruuhkat, sairaanhoitajan vastaanottojen toiminta sekä pitkäaikaissairaiden potilaiden hoito.
Parasta on, että kehittämiskohteet tulivat omalta henkilöstöltämme ja olemme itse saaneet löytää niihin ratkaisut ja toimintatavat. Me kaikki yhdessä konkreettisesti olemme saaneet kehittää meidän terveysasemallemme sopivinta toimintamallia eikä niitä ole saneltu ylhäältä päin. Mehän tiedämme parhaiten meidän terveysasemamme resurssit, henkilökunnan, tilat ja asiakkaat, toteaa kehittämistyöryhmän jäsen, sairaanhoitaja Anni Nieminen.
Kehittämistyöryhmään Lieksan terveysasemalla kuuluu kolme sairaanhoitajaa, osastonhoitaja sekä ylilääkäri Jyri Ilen. Myös terveysasemien ylihoitaja Katja Ahonen on tiiviissä yhteistyössä kehittämistyöryhmän kanssa. Ryhmä tekee linjauksia ratkaisuvaihtoehdoista, joita arjessa kokeillaan. Kokeilujen aikana tuloksia seurataan ja henkilöstöltä kerätään palautetta ja ideoita jatkokehittämiseen.
Tiedotamme ja osallistamme henkilöstöä jatkuvasti. Jokainen pääsee kertomaan omat ajatuksensa. Henkilökunnan aktiivisuus tuntuu lisääntyvän koko ajan. Tämä ei ole mikään viikossa tai kahdessa tehtävä muutos, vaan vaatii pitkäjänteistä työtä. Muutosvastarintaa ja skeptisyyttäkin on toki ollut ja jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Onnistuminen on kuitenkin saanut porukan innostumaan kehittämisestä, sairaanhoitaja Anni Nieminen.
Lieksan terveysaseman kehittämistyöryhmän apuna ovat olleet kehittäjäylilääkäri Kristian Taipale ja projektiasiantuntija Heli Jääskeläinen.
Heistä on ollut suuri apu. Emme olisi selvinneet yksin. He ovat keränneet ja analysoineet dataa, tukeneet, kannustaneet, neuvoneet ja olleet mukana kertomassa prosessista henkilökunnallemme, kiittelee Riikonen.
Ihmisten arvostaminen, asiakaslähtöisyys ja jatkuva parantaminen ovat arvot, joita kaikessa kehittämistyöntukemisessa haluaisin noudattaa. Näistä lähtökohdista työntekijöiden on mahdollista kokea työnsä kehittäminen osaksi omaa työtään. Innostuminen kehittämiseen syttyy, kun huomaa, että voi vaikuttaa omaan työhönsä, saa oman tiimin kanssa kokeilla vaihtoehtoisia tapoja tehdä työtä ja oppii arvioimaan ja tekemään päätöksiä kokeilujen perusteella. Asiat eivät muutu heti ja kerralla paremmiksi, mutta pitkäjänteisellä työskentelyllä parhaita toimintatapoja hakien on mahdollista onnistua, projektiasiantuntija Heli Jääskeläinen.
Puhelinpalvelussa ei ole enää jonoa
Ensimmäisenä Lieksan terveysaseman kehittämisryhmä paneutui puhelinpalvelun ruuhkiin - eikä se ollutkaan mikään pieni haaste: 80 takaisinsoiton jono heti maanantaina ja lähes viiden tunnin keskimääräinen jonotusaika.
Kysymys kuului mitä me voisimme tehdä toisin? Ratkaisuksi löysimme sen, että maanantaiaamuisin kello 8-9.30 meidän kaikki hoitajamme ovat puhelinpalvelussa. Tämä puri heti, eikä meillä ole enää niin pitkiä jonoja puhelinpalvelussa. Se parantaa myös potilasturvallisuutta, kun asiakas saa meihin heti yhteyden, Anni Nieminen toteaa.
Lieksan terveysasemalla puhelinpalvelun keskimääräinen odotusaika maanantaisin putosi lähes viidestä tunnista alle tuntiin ja aikaisemmasta poiketen yhtään takaisinsoittoa ei ole enää maanantaisin hoidettavana klo 16 jälkeen.
Kehittämistyöryhmä päätti kokeilla myös loppuviikon puheluruuhkien taltuttamiseen resurssoimalla tiistaisin ja perjantaisin aamulla tunnin ajan kaikki Lieksan terveysaseman kaikki hoitajat puhelinpalveluun. Lisäksi puhelinpalvelua tehostamaan lisättiin konsultoivien lääkäreiden määrää.
Nyt meillä on kaksi lääkäriä tavoitettavissa kiireisinä maanantaiaamuina. Se rivakoittaa puhelinjonojen purkua. Toinen lääkäreistä toimii etänä ja toinen paikan päällä, Riikonen mainitsee.
Puhelujonojen katoaminen on vaikuttanut koko terveysaseman työpäivään. Iltavuoroon tulijoilla ei ole odottamassa jonoa, mikä aiemmin aiheutti henkilökunnassa ahdistusta, koska illalla terveysasemalla on paljon muutakin tekemistä.
Henkilökuntamme on pitänyt tästä ratkaisusta ja ovat todella helpottuneita. Tämä on vaikuttanut todella positiivisesti työhyvinvointiimme. Onnistuminen innostaa löytämään ratkaisuja seuraaviin kehittämiskohteisiimme, osastonhoitaja Riikonen kertoo tyytyväisenä.
Asiakkailta Riikoselle ja Niemiselle ei ole tullut kommentteja puhelinpalvelun nopeutumisesta.
Jos jonoja on, niin se näkyy ja kuuluu lehtien palstoilla. Hiljaisuus lienee hyvä merkki. Tärkeintä on, että me itse tiedämme asian sujuvan erinomaisesti, kommentoi Nieminen.
Seuraava kehittämiskohde on jo käynnistetty
Seuraavana Lieksan terveysaseman kehittämistyöryhmä paneutuu hoitajavastaanottojen toiminnan kehittämiseen. Työ on itseasiassa jo aloitettu ja ensimmäisiä kokemuksia on saatu.
Henkilöstökyselyn perusteella huomioitiin, että hoitajan haavavastaanotolla 20 minuutin hoitoaika koettiin liian lyhyeksi. Se vaikutti sekä asiakaskokemukseen, palvelun laatuun että henkilöstön jaksamiseen. Päätimme kokeilla 30 minuutin hoitoaikaa. Kokeilua on nyt viikko takana ja jatkamme sitä. Keräämme dataa ja seuraamme poikkeamia toiminnassa. Ensituntuma on, että tämä on hyvä ratkaisu, osastonhoitaja Riikonen mainitsee.
Kesälomien jälkeen Lieksassa tartutaan pitkäaikaissairaiden asiakkaiden palvelujen kehittämiseen.
Kehittäminen on todella tärkeää, vaikka resursseja on vähän. Hoitajista on vajetta, voisimme heti ottaa neljä sairaanhoitajaa töihin. Uskon, että työhyvinvoinnin parantaminen auttaa meitä jatkossa saamaan uusia työntekijöitä mukaan yhteisöömme. Meillä menee nyt huipusti!, hehkuttaa sairaanhoitaja Anni Nieminen.
Katso avoimet työpaikkamme: Avoimet työpaikat
somejako
Yhteystiedot viestintä
Viestinnän yhteystiedot
viestinta(at)siunsote.fi
Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi
Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi
Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi
Uutiskirjeet
Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:
Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:
Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Helmikuun 2025 uutiskirje
- Tammikuun 2025 uutiskirje
- Joulukuun 2024 uutiskirje
- Marraskuun 2024 uutiskirje
- Lokakuun 2024 uutiskirje
- Syyskuun 2024 uutiskirje
- Elokuun 2024 uutiskirje
- Kesäkuun 2024 uutiskirje
- Toukokuun 2024 uutiskirje
- Huhtikuun 2024 uutiskirje
- Maaliskuun 2024 uutiskirje
- Helmikuun 2024 uutiskirje
- Tammikuun 2024 uutiskirje
- Joulukuun 2023 uutiskirje
- Marraskuun 2023 uutiskirje
- Lokakuun 2023 uutiskirje
- Syyskuun 2023 uutiskirje
- Elokuun 2023 uutiskirje
- Kesäkuun 2023 uutiskirje
- Toukokuun 2023 uutiskirje
- Huhtikuun 2023 uutiskirje
- Maaliskuun 2023 uutiskirje
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Tammikuun 2023 uutiskirje
Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta
Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Joulukuun 2022 uutiskirje
- Marraskuun 2022 uutiskirje
- Lokakuun 2022 uutiskirje
- Syyskuun 2022 uutiskirje
- Elokuun 2022 uutiskirje
- Kesäkuun 2022 uutiskirje
- Toukokuun 2022 uutiskirje
- Huhtikuun 2022 uutiskirje
- Maaliskuun 2022 uutiskirje
- Helmikuun 2022 uutiskirje
- Tammikuun 2022 uutiskirje
Omaishoidon uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.
Hankekuulumisia kuntouttavasta työtoiminnasta ja työkyvyn tuen palveluista
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Kuntouttavan työtoiminnan maakunnallinen kehittäminen -hankkeen ja Työkyvyn tuen palvelut -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Kuulumisia Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hankkeesta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Työkykyohjelman uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.