Siun sote kuva

Uutisarkisto 2019

Uutisarkisto 2019

Sisältöjulkaisija

angle-left Uudenlaisia avauksia työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen
12.02.2019

Uudenlaisia avauksia työn ja perhe-elämän yhteensovittamiseen

Vuorotyö ja koulujen kesälomat – ei mikään helppo yhtälö pienten koululaisten vanhemmille sosiaali- ja terveysalalla. Eivätkä loma-aikojen työvuorojärjestelyt ole aina yksinkertaisia työnantajallekaan, kun pitäisi varmistaa se, että paikalla on aina riittävästi myös vakituista ja kokenutta henkilökuntaa.

Siun sotessa on suunnitelmissa kokeilla ensi kesänä työnantajan tarjoamaa lastenhoitoapua niille työntekijöille, joilla on alakoulun ensimmäisillä luokilla olevia lapsia.

- Palkkaamme joka tapauksessa vuosittain parisataa nuorta kesätöihin. Aiemmin kesätyöt ovat olleet avustavia tehtäviä ikäihmisten kehitysvammaisten parissa. Lastenhoitotyön avulla voimme tarjota entistä monipuolisempaa työkokemusta alalle opiskeleville nuorille ja samalla helpottaa oman henkilökuntamme työ- ja perhe-elämän yhteensovittamista, perustelee Siun soten henkilöstöjohtaja Johanna Bjerregård Madsen.

Ajatus lastenhoitoavun järjestämisestä lähti Siun sotessa käynnissä olevan työvuorosuunnittelun virtaviivaistamisprojektin tiimoilta. Tavoitteena on, että henkilöstön työvuorot suunnitellaan suhteessa asiakkaiden tarpeisiin ja että riittävä määrä vakituista henkilöstöä on läsnä myös loma-aikoina.

- Vuosilomia kasautuu esimerkiksi elokuun ensimmäisille viikoille ennen koulujen alkua. Lähdimme miettimään, voisimmeko me työnantajana jotenkin helpottaa työntekijöidemme perhearkea, jotta työvuorosuunnittelu sujuisi kitkattomammin, kertoo Bjerregård Madsen.

Siun soten henkilökunnalle on vielä tämän viikon ajan käynnissä kysely, jossa henkilöstö voi hakea kesänuorta kotiinsa. Hakemuksia on tähän mennessä tullut jo yli 50. Kesätyöntekijän voi saada avuksi parin viikon ajaksi kesä–elokuun aikana. Siun sote työnantajana maksaa nuorten palkan ja huolehtii työntekijöiden vakuuttamisesta sekä muista työnantajavelvoitteista. Siun soten nuorten kesätyöhaku on alkanut maanantaina 11.2.

Suunnitelman toteutuminen riippuu siitä, kuinka paljon kesätöihin hakeutuu lastenhoidosta kiinnostuneita tai siihen soveltuvia nuoria. Lastenhoitotehtäviin on tarkoitus palkata nuoria kesätyöntekijöitä, jotka opiskelevat sosiaali- ja terveysalalle.

- Lasten kanssa työskentelevät nuoret on määrä rekrytoida alalle jo opiskelevien joukosta. Valinta tehdään tiiviissä yhteistyössä Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian kanssa, kertoo Bjerregård Madsen.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija, (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Annika Huotari
puh. 013 330 4526
annika.huotari(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)