Tuhkarokkoepäily osoittautui aiheettomaksi - Ajankohtaista
Ajankohtaista sivun pääkuva
Sisältöjulkaisija
Tuhkarokkoepäily osoittautui aiheettomaksi
Mediassa aiemmin heinäkuussa uutisoitu lievä tuhkarokkoepäily liperiläisellä henkilöllä on varmistunut aiheettomaksi. Epäily oli lievä, sillä henkilö oli rokotettu tuhkarokkoa vastaan eivätkä ensimmäiset näytteet vahvistaneet tautia. Näytteet tutkittiin THL:n virologian laboratoriossa ja tulos varmistui tänään. Tuhkarokkoa alettiin epäillä potilaan oireiden takia sekä siksi, että henkilöllä oli ollut yhteyksiä Savonlinnan seudulla kesäkuussa vahvistettuihin tuhkarokkotapauksiin.
Tuhkarokko on erittäin herkästi tarttuva virustauti, joka voi aiheuttaa aivotulehduksen tai keuhkokuumeen. Tuhkarokkoa on syytä epäillä, jos henkilöllä on kuumetta ja ihottumaa sekä vähintään yksi seuraavista oireista: yskä, nuha tai silmän sidekalvontulehdus ja henkilö on ollut kontaktissa tuhkarokkoa sairastavan ihmisen kanssa tai matkustanut maassa, jossa tuhkarokkoa esiintyy.
Jos epäilee tuhkarokkoa, tulee ensin olla puhelimitse yhteyksissä omaan terveysasemaan tai sen ollessa suljettuna keskussairaalan yhteispäivystyksen puhelinneuvontaan. Päivystykseen tai terveysasemalle paikan päälle tulemista on vältettävä, ettei mahdollinen tauti leviäisi odotustiloissa kanssaihmisiin.
Rokotussuojasta kannattaa huolehtia
Suomessa tuhkarokkorokote eli MPR-rokote kuuluu kansalliseen rokotusohjelmaan ja on kaikille maksuton. Suurimmalla osalla suomalaisista on riittävä rokotussuoja tuhkarokkoa vastaan. Riittävä rokotuskattavuus antaa laumasuojan myös niille henkilöille, jotka eivät esimerkiksi perussairautensa takia voi rokotusta ottaa. Oman rokotussuojan voi tarkistuttaa terveydenhuollosta.
Lisätietoa tuhkarokosta:
THL ohjeistaa: toimi näin, kun epäilet tuhkarokkoa
THL:n rokotusrekisteri. Verkkopalvelussa voi tarkastella pikkulasten rokotuskattavuutta eri kunnissa.
somejako
Pöytäkirjat ja esityslistat linkit
Hyvinvointialuejohtajien verkosto
Hyvinvointialuejohtajien verkosto H23
Alla olevan linkin takaa löydät hyvinvointialueiden johtajien yhteisiä kannanottoja ja tiedotteita.
Siirry hyvinvointialueiden johtajien uutishuoneeseen (stt.fi)
Yhteystiedot viestintä
Viestinnän yhteystiedot
viestinta(at)siunsote.fi
Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi
Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi
Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi
Uutiskirjeet
Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:
Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:
Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Helmikuun 2025 uutiskirje
- Tammikuun 2025 uutiskirje
- Joulukuun 2024 uutiskirje
- Marraskuun 2024 uutiskirje
- Lokakuun 2024 uutiskirje
- Syyskuun 2024 uutiskirje
- Elokuun 2024 uutiskirje
- Kesäkuun 2024 uutiskirje
- Toukokuun 2024 uutiskirje
- Huhtikuun 2024 uutiskirje
- Maaliskuun 2024 uutiskirje
- Helmikuun 2024 uutiskirje
- Tammikuun 2024 uutiskirje
- Joulukuun 2023 uutiskirje
- Marraskuun 2023 uutiskirje
- Lokakuun 2023 uutiskirje
- Syyskuun 2023 uutiskirje
- Elokuun 2023 uutiskirje
- Kesäkuun 2023 uutiskirje
- Toukokuun 2023 uutiskirje
- Huhtikuun 2023 uutiskirje
- Maaliskuun 2023 uutiskirje
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Tammikuun 2023 uutiskirje
Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta
Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Joulukuun 2022 uutiskirje
- Marraskuun 2022 uutiskirje
- Lokakuun 2022 uutiskirje
- Syyskuun 2022 uutiskirje
- Elokuun 2022 uutiskirje
- Kesäkuun 2022 uutiskirje
- Toukokuun 2022 uutiskirje
- Huhtikuun 2022 uutiskirje
- Maaliskuun 2022 uutiskirje
- Helmikuun 2022 uutiskirje
- Tammikuun 2022 uutiskirje
Omaishoidon uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.
Hankekuulumisia kuntouttavasta työtoiminnasta ja työkyvyn tuen palveluista
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Kuntouttavan työtoiminnan maakunnallinen kehittäminen -hankkeen ja Työkyvyn tuen palvelut -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Kuulumisia Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hankkeesta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Työkykyohjelman uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.