Siun sote varautuu turvaamaan asiakkaiden hoidon kunta-alan järjestöjen työtaistelutoimien aikana - Ajankohtaista
Ajankohtaista sivun pääkuva
Sisältöjulkaisija
Siun sote varautuu turvaamaan asiakkaiden hoidon kunta-alan järjestöjen työtaistelutoimien aikana
Siun sote työnantajana on varautunut turvaamaan asiakkaiden ja potilaiden hoidon kunta-alan työntekijäjärjestöjen meneillään olevien työtaistelutoimien aikana. Ylityö- ja vuoronvaihtokielto vaikuttaa Siun soten toimintaan, koska käytännössä kaikki Siun soten työntekijöiden järjestöt ovat ilmoittaneet työtaistelutoimista.
Toistaiseksi Siun sote on pystynyt järjestämään asiakas- ja potilastyön suhteellisen normaalisti.
- Pienimuotoisia vaikutuksia on ollut, joitakin käyntejä on jouduttu perumaan tai palveluaikaa supistamaan. Työtaistelun mahdollinen pitkittyminen tuo tietysti enemmän haasteita, ja niihin varaudumme, kertoo henkilöstöjohtaja Johanna Bjerregård Madsen.
Käytännössä varautuminen tarkoittaa sitä, että kriittiset yksiköt ja palvelut, kuten ensihoito, päivystys, tehohoito ja kiireelliset leikkaukset, samoin kuin asumisyksikköjen ja kotihoidon palvelut asetetaan tarvittaessa etusijalle. Kiireettömiä tehtäviä voidaan joutua siirtämään myöhemmäksi, jotta kriittiset palvelut saadaan turvattua.
- Potilasturvallisuus ei työtaistelutoimien takia ole vaarantunut. Ammattitaitoisen ja osaavan henkilöstömme kanssa on toistaiseksi päästy hyvässä yhteistyössä eteenpäin. Meillä on myös lähes viidensadan hengen maakunnallinen varahenkilöstö, josta on saatu sijaisia esimerkiksi vuoronvaihtotilanteissa, toteaa Bjerregård Madsen.
Mahdollisista vastaanottoaikojen tai ryhmätoiminnan kokoontumisten peruutuksista ilmoitetaan aina etukäteen suoraan asiakkaille ja potilaille.
Lisätietoja medialle:
Henkilöstöjohtaja Johanna Bjerregård Madsen, johanna.bjerregardmadsen@siunsote.fi, puh. 013 330 4501
somejako
Pöytäkirjat ja esityslistat linkit
Hyvinvointialuejohtajien verkosto
Hyvinvointialuejohtajien verkosto H23
Alla olevan linkin takaa löydät hyvinvointialueiden johtajien yhteisiä kannanottoja ja tiedotteita.
Siirry hyvinvointialueiden johtajien uutishuoneeseen (stt.fi)
Yhteystiedot viestintä
Viestinnän yhteystiedot
viestinta(at)siunsote.fi
Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi
Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi
Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi
Uutiskirjeet
Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:
Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:
Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Syyskuun 2024 uutiskirje
- Elokuun 2024 uutiskirje
- Kesäkuun 2024 uutiskirje
- Toukokuun 2024 uutiskirje
- Huhtikuun 2024 uutiskirje
- Maaliskuun 2024 uutiskirje
- Helmikuun 2024 uutiskirje
- Tammikuun 2024 uutiskirje
- Joulukuun 2023 uutiskirje
- Marraskuun 2023 uutiskirje
- Lokakuun 2023 uutiskirje
- Syyskuun 2023 uutiskirje
- Elokuun 2023 uutiskirje
- Kesäkuun 2023 uutiskirje
- Toukokuun 2023 uutiskirje
- Huhtikuun 2023 uutiskirje
- Maaliskuun 2023 uutiskirje
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Tammikuun 2023 uutiskirje
Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta
Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Joulukuun 2022 uutiskirje
- Marraskuun 2022 uutiskirje
- Lokakuun 2022 uutiskirje
- Syyskuun 2022 uutiskirje
- Elokuun 2022 uutiskirje
- Kesäkuun 2022 uutiskirje
- Toukokuun 2022 uutiskirje
- Huhtikuun 2022 uutiskirje
- Maaliskuun 2022 uutiskirje
- Helmikuun 2022 uutiskirje
- Tammikuun 2022 uutiskirje
Omaishoidon uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.
Hankekuulumisia kuntouttavasta työtoiminnasta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Kuntouttavan työtoiminnan maakunnallinen kehittäminen -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Työkykyohjelman uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.