Pohjois-Karjalan koronavirustilanne on rauhallinen, mutta rokotuskattavuudessa on vielä parannettavaa - Ajankohtaista
Ajankohtaista sivun pääkuva
Sisältöjulkaisija

Pohjois-Karjalan koronavirustilanne on rauhallinen, mutta rokotuskattavuudessa on vielä parannettavaa
Pohjois-Karjalan koronavirustilanne on pysynyt rauhallisena, mutta into rokotteiden ottamiseen on maakunnassa hiipunut. Valtakunnallisena tavoitteena on päästä avaamaan yhteiskuntaa laajemmin, kun 80 % väestöstä on saanut molemmat rokoteannokset. Pohjois-Karjalassa molemmat rokoteannokset on saanut tällä hetkellä noin 62 % yli 12-vuotiaista. Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 82 % yli 12-vuotiaista.
– Vanhempien ikäluokkien rokotuskattavuus on erinomainen, sen sijaan nuorempien ikäluokkien rokotuksissa on vielä parannettavaa. Erityisesti nuorten aikuisten sekä pienten lasten vanhempien ja lasten kanssa työskentelevien olisi viimeistään nyt tärkeää huolehtia oma rokotesuojansa kuntoon, toteaa ylilääkäri Jukka Heikkinen Siun sotesta.
Tartuntoja todetaan tällä hetkellä eniten alle 30-vuotiailla ja toisaalta noin 40-vuotiaiden ikäryhmissä. Tartunnan saaneista valtaosa ei ole saanut rokotetta lainkaan tai he ovat saaneet vasta rokotteen ensimmäisen annoksen. Rokotteen saaneilla tauti on ollut lieväoireinen tai lähes oireeton.
Viikolla 36 uusia tartuntoja todettiin yhteensä 13 tapausta, kun edellisellä viikolla tapauksia kirjautui 19. Pohjoiskarjalaisilla tartuntoja oli 10. Kuluvalla viikolla tartuntoja on todettu 13, joista neljä ulkopaikkakuntalaisilla. Karanteenissa on yhteensä 78 henkilöä.
Tartuntoja todettiin viikolla 36 Joensuussa, Kontiolahdella, Lieksassa ja Polvijärvellä. Tartuntojen alkuperä saatiin selville 70 prosentissa todetuista tapauksista. Kuusi tartunnoista todettiin jo karanteenissa olleilla henkilöillä.
Pohjois-Karjalan tilannekuvatyöryhmä kokoontui torstaina 16.9. arvioimaan tilannetta sekä toimenpiteitä koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi.
Pohjois-Karjalassa suositellaan edelleen kasvomaskin käyttöä kaikissa tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen on vaikeaa. Maskin käyttö on suositeltavaa myös työpaikoilla, julkisissa sisätiloissa ja muissa tilaisuuksissa, kun samassa tilassa toimii ja oleskelee useampia henkilöitä. Yleisötilaisuuksissa ja harrastustoiminnassa on edelleen tärkeää huolehtia hygieniaohjeistusten noudattamisesta. Pohjois-Karjalassa voimassa olevat alueelliset suositukset ja rajoitukset on koottu Siun soten verkkosivuille osoitteeseen https://www.siunsote.fi/alueelliset-suositukset-ja-rajoitukset.
Testauskäytännöt muuttuvat
Siun sote on muuttanut koronavirustestaukseen liittyviä ohjeistuksiaan valtakunnallisten linjausten mukaisesti. Jatkossa molemmat koronavirusrokotteet saaneita tai edeltävän puolen vuoden sisällä koronavirustaudin sairastaneita ei automaattisesti testata koronaviruksen varalta.
Koronavirustestiin ohjataan kuitenkin edelleen myös täyden rokotesarjan saaneet henkilöt, jos he ovat altistuneet koronavirukselle ja heillä on siihen sopivia oireita. Myös muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon yksiköiden työntekijät ja asukkaat sekä vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluvat henkilöt testataan edelleen lievissäkin oireissa.
Koronavirustesteihin pääsee edelleen ensisijaisesti verkossa toimivan Omaolo-palvelun kautta. Jos netin käyttö on mahdotonta tai on epävarma omasta tilanteestaan, voi ajan koronavirustestiin varata myös omalta terveysasemalta.
Koronavirustilanne Pohjois-Karjalassa viikolla 36 (6.–12.9.2021)
- Koronavirustartuntojen määrä pohjoiskarjalaisilla: 10, muutos edellisviikkoon -7
- Tartuntojen alkuperä tiedossa 70 %
- 7 vrk ilmaantuvuus (30.8.-5.9.2021): 7,08 muutos -2,73
- 14 vrk ilmaantuvuus (30.8.-5.9.2021): 16,88 muutos -6,01
- Koronanäytteitä: 3100, muutos -900
- Positiivisten koronanäytteiden osuus: 0,47 %
somejako
Pöytäkirjat ja esityslistat linkit
Hyvinvointialuejohtajien verkosto
Hyvinvointialuejohtajien verkosto H23
Alla olevan linkin takaa löydät hyvinvointialueiden johtajien yhteisiä kannanottoja ja tiedotteita.
Siirry hyvinvointialueiden johtajien uutishuoneeseen (stt.fi)
Yhteystiedot viestintä
Viestinnän yhteystiedot
viestinta(at)siunsote.fi
Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi
Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi
Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi
Uutiskirjeet
Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:
Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:
Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Tammikuun 2025 uutiskirje
- Joulukuun 2024 uutiskirje
- Marraskuun 2024 uutiskirje
- Lokakuun 2024 uutiskirje
- Syyskuun 2024 uutiskirje
- Elokuun 2024 uutiskirje
- Kesäkuun 2024 uutiskirje
- Toukokuun 2024 uutiskirje
- Huhtikuun 2024 uutiskirje
- Maaliskuun 2024 uutiskirje
- Helmikuun 2024 uutiskirje
- Tammikuun 2024 uutiskirje
- Joulukuun 2023 uutiskirje
- Marraskuun 2023 uutiskirje
- Lokakuun 2023 uutiskirje
- Syyskuun 2023 uutiskirje
- Elokuun 2023 uutiskirje
- Kesäkuun 2023 uutiskirje
- Toukokuun 2023 uutiskirje
- Huhtikuun 2023 uutiskirje
- Maaliskuun 2023 uutiskirje
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Tammikuun 2023 uutiskirje
Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta
Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Joulukuun 2022 uutiskirje
- Marraskuun 2022 uutiskirje
- Lokakuun 2022 uutiskirje
- Syyskuun 2022 uutiskirje
- Elokuun 2022 uutiskirje
- Kesäkuun 2022 uutiskirje
- Toukokuun 2022 uutiskirje
- Huhtikuun 2022 uutiskirje
- Maaliskuun 2022 uutiskirje
- Helmikuun 2022 uutiskirje
- Tammikuun 2022 uutiskirje
Omaishoidon uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.
Hankekuulumisia kuntouttavasta työtoiminnasta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Kuntouttavan työtoiminnan maakunnallinen kehittäminen -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Kuulumisia Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hankkeesta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Työkykyohjelman uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.