SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Moi, tervetuloa kuuntelemaan Siun sote Miekö miepä-podcastsarjaa. Mie oon sairaanhoitaja ja mielenterveysvaikuttaja Sami-Petteri Asikainen. Keskustelen podcastissa vaihtuvien vieraiden kanssa mielenkiintoisista aiheista mielenterveysaiheiden ympärillä.

 

Tän päivän aiheena meillä on monikulttuurisuus ja mulla on ilo saada vieraaks Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistyksen hallituksen jäsen Sami Tanskanen ja hallituksen jäsen ja kokemusasiantuntija sekä Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksessä työskentelevä Meaza Menber. Tervetuloa!

 

SAMI TANSKANEN: Kiitos.

 

MEAZA MENBER: Kiitos.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Tosi kivaa, että ootte tullu. Tää on mulle etuoikeus päästä juttelemaan teiän kanssa. Työ ootte molemmat tosiaan JoMonin hallituksessa töissä, niin ois tosi kiva kuulla ihan heti alkuun, että mikä on JoMoni? Ja se että milloin ja miks se on perustettu, mikä on tavoite?

 

SAMI TANSKANEN: Joo, Joensuun monikulttuurisuusyhdistys tai tälleen viralliselta nimeltään Jonesuun seudun monikultuurisuusyhdistys ry, mutta me puhutaan JoMonista. JoMoni on yli 10 vuotta vanha yhdistys, perustettiin vuonna 2009 edistämään Joensuun seudulla, elikkä kyllä puhutaan ihan Pohjois-Karjalastakin monesti. Monikulttuurisuutta ja maahanmuuttajien äänen tekemistä kuuluvammaksi, varsinkin myös päätöksenteossa, mutta sitte ihan ruohonjuuritasolla. Tää yhdistys on kyl sellainen että se perustettiin kyllä mun mielestä ihan oikeeseen tarpeeseen, että olisi järjestö joka pyrkii tuomaan maahanmuuttajien ääntä kuuluvilla. Meillä on esimerkiks yhdistyksen säännöissä tarkka kirjaus siitä, että meiän yhdistyksessä pitää olla maahanmuuttajataustaiset edustettuina myös hallituksessa, et muuten tää yhdistys ei toimi.

 

Ollaan tehty paljon vapaaehtoistoimintaa, meillä on hanketoimintaa. Nyt on esimerkiks meillä hanke, jossa edistetään nuorten maahanmuuttajataustaisten, ei rajata ketään ulos siitä, siellä on venäläistaustaisia, turvapaikanhakijataustaisia yksilöitä, niin heille koulutus- ja työpolkuja ja vapaaehtoistyömahdollisuuksia. Se on meillä nytten keskeinen hanke käynnissä, mutta tehdään kyllä todella paljon JoMonilla.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Jos mietitään siellä ruohonjuuritasolla, että millaista toimintaa työ tarjootte ihmisille, maahanmuuttajille?

 

SAMI TANSKANEN: No etukädessä me tarjotaan neuvontaa, me tarjotaan kohtaamispaikka. Meillä on työntekijät, jotka on tavattavissa jos esimerkiksi turvapaikanhakijataustaisilla on ongelmia eräänlaisissa suomalaisen byrokratian, tälleen tuttavallisesti sanottuna byrokratiaan liittyvissä prosesseissa, hakemuksissa. Kuka tahansa meille voi tulla sitten meiän toimistolle kysymään neuvoa, että: ’Hei, olen muuttanut juuri Joensuuhun, mieheni on tämmönen ja tämmönen työntekijä, mutta me oikein tiedetty minne muualle mennä, että tultiin tänne kysymään oisko teillä jotain apua, neuvoa.’ Me tehdään tosi läheistä yhteistyötä Joensuun maahanmuuttajapalveluiden kanssa sekä nytten ollaan tehty kasvava määrä yhteistyötä myös maakunnallisten toimijoiden, kuten Riverian ja Siun soten kanssa.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Kuulostaa tosi hienolta, että on semmosii yhteistöitä ja ajatte just niitä etuja myös koulutuksen ja työelämän osa-alueilla. Yks asia mikä miun mielestä on tosi tärkeetä kun puhutaan monikulttuurisuudesta ja maahanmuutosta, vähän sitä maahanmuuttokäsitettä, maahanmuuttajakäsitettä käydä läpi. Mitä se käytännössä tarkottaa, koska siinä on osittain sitä työperäistä, sit on turvapaikan hakijoita ja opiskelijoita jotka tulee opiskelemaan Suomeen. Millaisista syistä ihmiset muuttaa maahan?

 

MEAZA MENBER: Suomeen ihmiset muuttavat esimerkiksi hakemaan turvapaikkaa, opiskelemaan, varmasti perheen takiakin jotkut muuttavat tai työn takia.

 

SAMI TANSKANEN: Kyllä mä sanoisin, että maahanmuutto tulee ihmisille tutuksi varsinkin lehdistä ja mediasta nykyisin. Mutta kun puhutaan oikeasti ihmisistä, niin maahanmuuttajilla Suomeen on yhtä paljon syitä kuin suomalaisilla tehdä mitä tahansa, että ne syyt on niin moninaiset. Tosi paljon meille esimerkiks Pohjois-Karjalaan tulee koulutukseen ja tietyille aloille maahanmuuttajia, että meillä on isot korkeakoulut ja myös ammattiopisto Riveria, jossa maahanmuuttajataustaisia opiskelijoita joka vuos tulee. Puhutaan ihan sadoista ihmisistä, kun laittaa kaikki nämä yhteen. Sit tietenkin työpaikkoja ja sitten tulee esimerkiksi kiintiöpakolaisia. Yleensä se keskustelu menee esimerkiksi turvapaikkaprosessiin, mut se ei tosissaan kuvasta kaikkea sitä mitä maahanmuutto on.

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Ja monille varmasti kiintiöpakolaiset ja turvapaikan hakijat saattaa mennä herkästi ehkä sekaisin?

 

SAMI TANSKANEN: Joo, että ei puhuta samassa tilanteessa olevista ihmisistä, että kiintiöpakolaisethan ei enää hae turvapaikkaa. Ne molemmat ryhmät on niin moninaiset, että kyl sielläkin on eri alojen työtekijöitä ja opiskelijoita. Tutustuin just viime viikolla ihmiseen, joka on tullu Suomeen turvapaikanhakijana, joka oli englanninkielen opettaja ja arkeologi. Siis niin moninainen porukka. Musta se ei kuvasta sitä totuutta, jos laitetaan kaikki vaan semmoseen yhteen käsitteeseen kuten turvapaikanhakijat.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Tästä oon ihan samaa mieltä. Jos mietitään turvapaikanhakijoita tai ylipäätään maahanmuuttajia, että siellä on osaamista ihan valtavasti ja on eri alojen ammattilaisia. Ite näen, että monesti jos me puhutaan vaikka turvapaikan hakijoista tai kiintiöpakolaisista, tai no puhutaan nyt ylipäätään maahanmuuttajista, niin heiän osaamista ei välttämättä ehkä ihan samalla lailla osata hyödyntää täällä Suomessa. Monesti ehkä se kulttuuri saattaa olla kielimuuri tai monesti ehkä koulutuksissakin on sitä että ei oo ihan yhteensopivia.

 

Mutta maahanmuutto on aika iso elämänmuutos tai sanottaakoon aika valtava elämänmuutos. Varmasti suurin osa ehkä selviytyy niistä muutoksistaan ihan hyvin, mutta mitenkä kun sie, Meaza, oot maahanmuuttajataustainen, niin millainen sulle se kokemus oli?

 

MEAZA MENBER: Todella paljon erilaisia kokemuksia. Haaste on esimerkiksi kieli, erityisesti alussa. Niin monet suomalaiset puhuvat englannin kieltä ja voi pärjätä päivän, esimerkiksi kaupassa tai jossakin englanninkielellä. Mutta ei voi saada työpaikkaa sillä kielellä, se on yksi minun mielestä todella iso haaste. Vaikka kotimaassa on esimerkiksi tehtyt paljon, ainakin minä olen työskennellyt joku 9, 10 vuotta, opiskellut yliopistossa, mutta sitä en voi käyttää tässä sen kielen takia. Se on sitten iso haaste, että vaikka osaat tai olet oppinut, sitä et voi käyttää suoraan, työskentelemään. Se on yksi haaste.

 

Kulttuuriero on sitten toinen haaste. Se on niin kuin olet rakennuksen ulkopuolella, että olet kulttuurin sisällä, mutta et voi tunnistaa tai et voi ymmärtää mitä se tarkoittaa kun tehdään jotakin tai kun puhutaan jollakin tavalla. Se oli todella vaikeaa ja haastavaa ja sitten siihen tulee shokki, joka aiheuttaa sitten stressii, et pysty olemaan ryhmän kanssa, muiden kanssa. Esimerkiksi minulla oli vaikeaa olla muiden ihmisten kanssa, kun olin jo kokenut semmosen shokin. Sitten sen jälkeen pitää olla kotona, miettimään koko ajan että mitä olen tehnyt väärin, tai semmonen. Sitten myöhemmin varmasti ymmärtää. Kieli auttaa tässä esimerkiksi, että kun osaa kieltä, sitten se auttaa niin, että aha se oli väärinymmärrys tai olen kääntänyt asian väärin kielen ja kulttuurin takia. Se varmasti aiheuttaa kova stressi. Se oli haaste.

 

SAMI TANSKANEN: Mä voisin sanoa, että osuit kyllä naulan kantaan siinä, kun puhuit osaamisen tunnistamisesta. Se on musta semmonen, joka saa ihmisiä kokemaan että onko se vika jotenkin minussa, kun mä oon ollut yliopistossa kotimaassani, tehny sitä ja tätä. Sitten kun tulen tänne, niin huomaankin että se ei oo täällä arvostettua tai ei tunnisteta että oon tehny sitä sun tätä. Siinä tulee ehkä semmonen kokemus, että oonko minä tehny jotain väärin, kun kohtaa vastoinkäymisiä tai tämmöstä mitä maahanmuutossa voi kohdata. Just että on kotimaassaan lääkäri, mutta täällä ei tunnistetakaan sitä tutkintoa ja sitten sanotaan että no jos haluut täällä mennä hoitoalalle, niin sitten tämmöset ja tämmöset koulutukset pitää sun käydä, että olet Suomen tasolla.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Jos mietitään maahanmuuton psyykkistä prosessia, et siihen alkuun toki, ennen Suomeen saapumista, siinä on varmaan se että toiset menee jonnekin ja toiset sitten joutuu jonnekin, se näkökanta. Se varmasti on se lähtökohta, et millä tavalla siihen suhtautuu. Odottaako sitä innoissaan vai onko se enemmän semmonen pelottava asia, et joutuu jonnekin uuteen paikkaan mistä ei tiiä. No sit tietysti on tää kuherruskuukausi. Kaikki on ihanaa, on helppoo olla ja on tosi kiva olla siinä kulttuurissa mukana. Ja varmaan sitä kulttuuria kattookin enemmän kiehtoen, et vau.

 

Mutta mistä Meaza sanoikin, shokkivaihe, et siinä vaiheessa rupeekin tulemaan vähän ristiriitaa siitä, että mulla on osaamista, mutta mie en saa käyttää sitä. Voi tulla just yksinäisyyttä, pettymystä ja teinkö mie oikean valinnan, lähinkö mie? Tietysti turvapaikanhakijoilla se ei ehkä oo ihan samalla tavalla.

 

SAMI TANSKANEN: Joo, ei kaikilla voi puhua siitä omasta valinnasta tai on niin monia erilaisia tarinoita turvapaikanhakijoillakin. Se on mitä mä henkilökohtaisesti aina toivon yhteiskunnallisesta näkökulmasta, että pidetään keskustelukulttuuri myös maahanmuuttajien keskustelu, avoimena, että on tilaa myös puhua. Kun mehän yleensä aina tykätään siitä, kun on näitä kuherruskuukausitarinoita, että ’Hitsi, kun tulin tänne Suomeen, tämä on niin hieno paikka’ ja näin. Semmosiihan paljon puhutaan ja monet sanoo sitä miten tää on uus paikka, mut tää on niin hieno ja tääl on tämmöset asiat, jotka toimii hyvin ja näin edespäin.

 

Mut jos on esimerkiksi maahanmuuttajataustainen ihminen, joka sanoo: ’No oikeestaan mä en tykkää asiasta’ tai ’Mulle tää on niin uus asia, että mä en oikein osaa tähän sopeutua’, sitten yleensä ollaan vähän negatiivisia yhteiskunnallisessa keskustelussa. Siihen suuntaan, että ’Eihän sun pitäis tollasta sanoa, tänhän pitäis olla sulle’, kaiken pitäis olla täydellistä. Maahanmuuttajat puhuu esimerkiksi terveydenhuollosta tai julkisista palveluista, niin musta esimerkiksi JoMonissa me pidetään sitä tosi tärkeetä että me kuullaan myös se koko tarina. Mikä toimii hyvin, mut myös se että kun siellä shokkivaiheen jälkeen, mikä ei sitten välttämättä ookaan omasta mielestä toimivaa.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Onks tässä osittain sellaista havaittavissa, et jos mietitään Suomea ja suomalaisia, jos jossain ulkomailla mainitaan Suomi, niin kaikki on menossa torille, mutta kun sanotaankin että Suomi ei oo hyvä, niin sitten kaikki, no en mie nyt tiiä onko ne soihtujen kanssa liikkeellä, mut kuitenkin se reaktio on heti et aa, tää ei kelpaa?

 

MEAZA MENBER: Olin sanomassa, että kun tulee Suomeen, alussa se on todella mahtava paikka ja monet asiat järjestyy hyvin. Se varmasti on todella hyvää, se kuulostaa hyvältä. Silloin nousee semmonen tunne, että minäkin voin olla tämän systeemin tai tähän asiaan lähtemään yhdessä. Mutta sitten tulee, että et voi, koska et puhu suomea tai et ole opiskellut Suomessa tai sinun osaamisesi ei kelpaa tässä.

 

SAMI TANSKANEN: Esteitä.

 

MEAZA MENBER: Niin, se on todella vakavaa, koska olet tullut ilon mukaan tai rohkeasti, sitten esteet on kovasti siellä edessä.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Miten työ aattelette, et kun esteitä on, toki myö ei voida byrokratiatasolle hirveesti mennä vaikuttamaan ruohojuuritasolta, mutta jos mietitään arkipäivää ja arkipäivän ihmisiä tuolla kadulla ja tämmösiä mihin myö voidaan ehkä täällä matalallakin tasolla vaikuttaa, niin millaisilla tekijöillä tai asioilla myö voiaan parantaa sitä et niitä esteitä ei ehkä tulis? Onks se enemmän sitä mukaan ottamista ja armollisuutta siihen että ei kukaan opi kieltä hetkessä? Ja jos mietitään, niin suomenkielikään ei oo mikään kaikkein helpoin, voin ihan suomalaisena sannoo sen.

 

SAMI TANSKANEN: Joo, musta oot tosi oikeessa. Eihän me voida kaikkeen täällä vaikuttaa, mut just tähän mukaan ottamiseen ja kuulemiseen. Niin kuin mä kerroin, että jo monilla, meidän perustamisessa se keskeinen juttu on että maahanmuuttajien ääni kuuluviin, niin päätöksenteossa, mutta myös arjessa. Kuullaan ihmisten mielipiteitä siitä, että minkälaisia kohtaamisia sulla on ollu esimerkiksi työn haussa. Sitten pohditaan, että no onko siellä, kun mun kokemuksesta jotkut ongelmat jotka näyttää tosi isoilta, rakenteellisilta ongelmilta, että nää on tämmösiä miten me ollaan aina nää asiat tehty, ei näitä nyt lähdetä muuttamaan.

 

Mutta tosiasiassa, ei se hirveesti vaadi. Esimerkiksi, että jos etsitään työpaikkaa, vaikka siivous-, ravintola-alalta tai tämmösiltä jotka on saavutettavia, jos ei vaikka omaa tutkintoa tunnisteta. Joissain paikoissa sanotaan: ’Mutta kun täällä pittää puhua suomea äidinkielitasolla.’ Sitten mä pohdin, että no onko se nyt ihan totta. Onko se suomenkielen vaatimus semmonen, että äidinkielitason suomenkielestä ei voida tehdä kompromissiä, että no pikkusen suomee, sanot ’Huomenta’ aamulla, mutta pystyt asioimaan englanniks. Tommosia pieniä muutoksia ja se rohkeus myös tehdä semmosia yrityksissä ja palveluissa. Pieniä muutoksia, joilla saadaan myös maahanmuuttajat mukaan ja ei-suomea äidinkielenä puhuvat.

MEAZA MENBER: Tässä kannattaa mainita vapaaehtoistyöt. Esimerkiksi JoMoni järjestää, ainakin ennen korona-aikaa järjesti, oli semmosia tapahtumia joissa vapaa-ehtoiset voivat osallistua. Se on yksi todella hyvä asia, että voi osallistua tekemään oman osaamisen kanssa. Eli semmosia arkielämään liittyviä asioita, ei tarvii olla asiantuntijana tapahtumaan osallistumista varten. Se oli todella, se oli minulle esimerkiksi yksi hyödyntävä, joka auttoi minua pääsemään sisälle.

 

SAMI TANSKANEN: Yks tapahtuma JoMonilla, mistä minä oon ainakin erityisen ylpeä, nyt korona-aikana joudutiin perumaan, mutta vuosittain toistuva tapahtuma Uuden Suomalaisuuden Juhla, joka toukokuussa järjestetään ja se on tarkoitettu just kaikille jotka on vähän niinku uusia suomalaisia. Tuntevat että koti on Suomessa, mutta eivät välttämättä oo syntyneet Suomessa, ovat muuttaneet muualta. Se on vapaaehtoisvoimin tehty tapahtuma, ollaan saatu siihen pientä tukea. Siellä maahanmuuttajataustaiset pääsee vähän niin kuin itse tuomaan taustaansa esille.

Meillä esimerkiks aikaisemmin on ollu Joensuun torilla tämä tapahtuma ja silloin on päässy esimerkiksi eri taustaiset ihmiset myös myymään tai tarjoilemaan sinne torille vaikka tekemäänsä ruokaa tai jotain toriherkkuja.

 

Siellä on päässy myös osoittamaan sitä taitoaan ja taustaansa ja kokeilemaan myös, no aina ei oo ollu näin paljon ravintoloita, että joskus oli silleen et ravintolan perustaminen Joensuuhun oli ihan fiksukin päätös ja tietenkin kun puhutaan maakunnasta, Pohjois-Karjalasta, niin ei kaikki nyt Joensuu-keskeistä ole. Pääsivät kokeilemaan, että ’Hei, meni kuin kuumille kiville nämä miun leipomat asiat, oisko tässä ideaa pieneks yritykseksi’. Semmosia alustoja mun mielestä tarvitaan enemmän ja siitä mä oon JoMonilla aika ylpeä, että me ollaan saatu tämmönen tapahtuma tehtyä.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Toi kuulostaa ihan älyttömän hienolta ja miun mielestä toi, et sitä omaa osaamista ja kulttuuria voi tuua, jopa niitä kädentaitoja, rikastuttamaan ihmisten elämää. Ite miettisin, et mikä ois vaikka ihan itelle semmonen paras mahdollinen tapa tutustua johonki nuuteen ruokaan, kun ois että mennä ja se tekijä ois, onks se nyt oikee termi, autenttinen tekijä, jolta vois kysyy sen opin. Että ’Hei, tää ruoka oli tosi hyvvää. Oisko sulla antaa vinkkejä mulle?’, et siinä sitä yhteisöllisyyttäkin kasvattais. Se ois miusta tosi tärkeetä ja varsinkin kotiutumisen näkökulmasta, et sie integroidut siihen yhteisöön, onko se sitten paikallisesti taikka myös isommassa mittakaavassa.

 

SAMI TANSKANEN: Ja sehän on aina kakssuuntainen prosessi, just et se on kohtaamisia suomalaisten ja uusien suomalaisten ja maahanmuuttajien kanssa. Opitaan toisiltamme ja tutustutaan molempiin, eikä se oo sitä vaan, että maahanmuuttaja tulee Suomeen, mikä on tavoite? No, opi kaikki suomalaisuudesta, tee sen mukaan ja mitään ei saa jäädä siitä vanhasta ja tälleen. Sanotaan, että kyllä Pohjois-Karjalassakin ois hyvä että ois pari paikkaa, jossa ois iranilaista auttenttista kebabia. Just mitä sanoit tästä niin sanotusta autenttisuudesta, mutta myös se että tosissaan annetaan ihmisille mahdollisuus toteuttaa itseensä ja tuoda omaa kulttuuria. Se on musta tärkeä osa hyvinvointia. Pohjois-Karjalassahan meillä on tämä Kulttuurista hyvinvointia-ohjelmakin, jossa puhutaan siitä miten kulttuuri, oman kulttuurin tuottaminen ja sen esille laittaminen on tärkeä tekijä hyvinvoinnissa.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Kun puhutaan, että maahanmuuttajille tulee se shokkivaihe, jossa saattaa tulla yksinäisyyden ja kokemusta että mulla ei oo mitään annettavaa. Sitä kautta saattaa tulla se pettymys ja se muutos realisoituu. Usein sen jälkeen tulee niitä reaktiovaiheita, joissa ehkä ne tunteet rupee pikku hiljaa muuttumaan. Ne saattaa muuttua vihan kaltaiseksi tunteeksi. Jos mietitte mielenterveyttä, niin millaisia mielenterveyden haasteita maahanmuuttoon liittyy?

 

MEAZA MENBER: Varmasti stressi on iso oman kokemuksen mukaan ja ahdistus, voi ahdistaa. Ja pelko, että pelottaa, tuntuu että miten olla täällä. Esimerkiksi jos en saa työpaikkaa, sitten mitä tapahtuisi minulle eli saanko aina apua muilta tai saanko tukea aina. Se varmasti kaikille ihmisille on semmonen asia, että ei halua olla aina semmonen avun saaja, että haluaa tehdä jotakin, muille tai tai semmonen. Se on todella, ainakin minulle oli todella iso, jonkun verran mielenterveyteen liittyvä haaste tai ongelma, että pelottaa että mitä tulisi minulle, miten pärjään tässä.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Onks se osittain semmosta avuttomuuden tunnetta?

 

MEAZA MENBER: Ei välttämättä avuttomuuden, niin että kuka olen täällä, ehkä. Niin että esimerkiksi kotimaassani voin olla opettaja, mutta tässä, kuka olen. Eli jos en ole opettaja, mitä tulisi minusta, olenko aina kotona odottamassa eli mihin asti menisi semmonen esimerkiksi oppiminen, aloitanko alusta tai vaihdanko alaa tai semmosia, epävarmuus ehkä voi sanoa, epävarmuus on iso.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Epävarmuus on tärkeä, että muistaa että semmosta esiintyy ja tämmönen, vähän se elämän huokoisuus. Epävarmuus siinä, että no onko tää työpaikka tai oonks mä nyt tasaisella pohjalla vai onks tässä jotain riskejä. Nyt korona-aikana ollaan huomattu, että kaikki ei välttämättä ookaan niin tasaisella pohjalla mitä ois voinu uskoa. Mun sukupolvi, nuorempi sukupolvi tietää, että työpaikat ei välttämättä oo sitä 40 vuotta putkeen, että pitää suunnitella vähän eteenpäin.

 

Maahanmuuttajat kun suunnittelee eteenpäin, niin heillä ei välttämättä oo kaikkii niitä työkaluja, varmuutta että onko tää nytten varma juttu. Opiskelijataustaiset maahanmuuttajat, mitä sä itekin tunnet, niin heillähän myös tämmöstä esiintyy. Että ’Okei, mä suoritan tätä tutkintoa, mutta pystynks mä jäämään Suomeen töihin?’ Et ’Ottaako ne esimerkiksi tuossa firmassa vai kannattaaks edes ajatella sitä, et mä voisin hakee tänne, kun mä haluisin jäädä tänne’. Ihan tutkimuskin kertoo, että kyllä suuri osa meidän ulkomaalaisista opiskelijoista haluaa jäädä Suomeen, mutta he eivät välttämättä tiedä onks se heidän kohdallaan mahdollista.

 

MEAZA MENBER: Varmasti tämä vaihtelee iän kanssa. Jos esimerkiksi tulet Suomeen aikuisena, aloitatko nollasta elämän, sen uraelämän. Se on semmonen isompi kuin nuorille, nuorella jolla ei vielä ole ammattia. Sitten se on eri, hänellä on varmasti eri stressattava juttu kuin aikuisilla. Hänellä voi olla ystävien hakeminen tai saaminen tai semmosia haasteita.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Minusta kuulostaa sellaiselta, et onks siinä osittain just sitä identiteetin rakentamista, että se identiteetti vähän muuttuu, kuka minä oon, mikä on ehkä se tarkoitus minulla elämässä. Mitä jos mennään reaktiovaiheen, et siinä usein, jos oon ymmärtänyt oikein, ehkä eniten ne mielenterveysongelmat lähtee kuvautumaan ulospäin, et se tunnemyräkkä on aikamoinen. Siellä voi uupumista, uniongelmia ja ihan fyysisiä kipuja. Mut siitä kun tavallaan pääsee sen kanssa menemään, et päästään siihen korjaantumisvaiheeseen, et onks siinä se koti-ikävä, semmonen suru ehkä enemmän läsnä, luopumista toisaalta siitä kaikesta mikä menny on, että se tuttu ja turvallinen ei oo ehkä siellä samalla lailla läsnä? Onks se sen kaltaista vai miten sie, Meaza koet?

 

MEAZA MENBER: Niin, se on totta, että kun asuu omassa kulttuurissa ei tarvitse miettiä millä tavalla voit olla ihmisten kanssa. Paljon asioita tulee ihmisten kautta, paljon tukea, vaikka ei suoraan, saat apua. Siellä on semmonen pohja eli vaikka olet yksinään eli henkilö joka tekee jotakin, mutta pohjassa on paljon asioita jotka tukevat ja tuttuja asioita. Niiden puuttuminen on vaikea varmasti. Se aiheuttaa, se voi tuntua että pohja on tyhjä nyt, että kaikki asiat pitää oppia. Koko ajan oppiminen, aivot varmasti vastustaa.

 

SAMI TANSKANEN: Joo, ja täähän on just se verkostot ja sosiaaliset verkostot ja niihinhän me kaikki turvaudutaan ihan ongelmatilanteessa, mut ihan arkielämässäkin. Niinkin arkisilla asioilla kuin työssä käymisellä, kaupassa käymisellä ja kaikella. Se meidän sosiaalinen verkosto on siellä meidän tukena. Maahanmuuttajataustaisilla on pienemmät varat siinä mielessä sosiaalisiin verkostoihin ja muutenkin verkostoihin kuuluu myös palvelut ja se ymmärrys, että mihin kaikkeen minä pystyn menemään jos tarvitsen apua ja mitkä tukee mua ongelmatilanteissa. Maahanmuuttajilla on hyvin paljon vähemmän tietoa siitä mihin he voi sitten mennä. JoMonin toimistolle tulee paljon ihmisiä, jotka vaan sanoo, et: ’Mä en oikein tienny minne muualle mennä kysymään, et mulla on tämmönen asia’ ja sitten ohjataan eteenpäin. Se on ehkä se niitten verkostojen pienuus, mikä siinä myös luo niitä vaikeuksia ja tuo sitä yksinäisyyden tunnetta.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Tuo on älyttömän hienoa, että on sellainen paikka kuin JoMoni, minne voi mennä. Todella ilolla kuuntelen, että on sitä tukee toisaalta. Millaisissa ongelmissa ja haasteissa ihmiset ottaa sitten yhteyttä?

 

SAMI TANSKANEN: No tosi monenlaisissa. Meidän työntekijät kohtaa ihmisiä ihan kaikenlaisissa elämäntilanteissa. He kohtaa perheitä, nuoria, ikäihmisiä. Joillain ne asiat voi liittyä tähän niin sanottuun byrokratiaan, että ’Mulle kerrottiin, et mun pitää täyttää tämmönen hakemus.’ Sitten on turvapaikan hakijoita ja me ollaan kaikki mediastakin huomattu miten monimutkainen turvapaikkapolitiikka on, miten paljon paperityötä siihen liittyy, hakemuksia. Siellähän varsinkin on tämmöstä epätietoisuutta tulevaisuudesta, että ’Uskallanko edes mennä kouluun tai ruveta tekemään töitä, kun en tiedä mitä sille hakemukselle tapahtuu’.

 

Hakemusasioilla on paljon kohtaamisia, mutta sitten on myös esimerkiksi just opiskelijataustaisia tai työperäisellä maahanmuutolla sellaisia ihmisiä, jotka kysyy: ’Hei, mulla on puoliso joka on kouluttautunu siihen ja siihen, mut hän ei oo nyt töissä tai opiskele. Mitä kannattaa tehdä?’ ja eivät välttämättä oo löytäny esimerkiks Joensuussa maahanmuuttajapalveluita tai asuu semmosessa kunnassa jossa ei ole selkeästi maahanmuuttajapalveluita tai tämmösiä, et miten ohjataan töihin, opiskeluun tai ET-toimiston palveluihin. Mutta sanotaan, että tosi monenlaisia.

 

Meille tulee myös ihmisiä, jotka sanoo: ’Hei, mulla ei oo hirveesti tuttuja täällä. Onks JoMonilla esimerkiksi jotain toimintaa?’ Meille tulee ihmisiä just meidän vapaaehtoistapahtumiin ja tämmöseen yhteisölliseen toimintaan.

 

MEAZA MENBER: Tai voi olla esimerkiksi, että: ’Minulla on kotitehtävä ja en osaa. Mitä voin tehdä tässä kotitehtävässä? Mikä on kyseessä?’ Kotitehtävään liittyy semmosia, voin sanoa että kaikenlaisia kysymyksiä voi.

 

SAMI TANSKANEN: Kyllä, meillä on ollu esimerkiksi läksykerho. Ollaan Joensuun kaupungin yhteistyö toteutettu tämmönen Naisten vuoro-hanke, jossa oli juuri maahanmuuttajataustaisille naisille liikuntamahdollisuuksia ja vuoroja. Se on musta tosi hyvä, et myös tiedetään, meille ihmiset kertoo et ’Hei, me tarvittais tämmöstä.’ Julkisetkin palvelut on tosi myöntyväisiä lähteä mukaan tuottaa sitä, että sitähän varten täällä ollaan, että tuotetaan niitä palveluita ihmisille.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Mie haluaisin, Meaza, sulta kysyä Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksen toiminnasta. Millaista toimintaa siellä tarjotaan maahanmuuttajille?

 

MEAZA MENBER: Esimerkiksi tällä hetkellä on hanke tai toiminta, joka on kotoutumisen tuki, jossa asiakkaat on kiintiöpakolaiset, perheet, jotka tulivat Joensuuhun ja autamme heitä kaikenlaisissa asioissa. Esimerkiksi asiointi, joku lääkärissä käynti. Kun he tulivat juuri, silloin ei tiedä millä tavalla pääsee lääkärille. Semmosia palveluja on olemassa ja toimii vapaaehtoisten ja vertaisohjaajan kanssa. Meillä on suomalaistaustaisia ja maahanmuuttajataustaisia vertaisohjaajia ja vapaaehtoisia, jotka toimivat yhdessä.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Hienoa, että tuollainenkin palvelu on olemassa. Varmasti monille maahanmuuttajille iso apu.

 

SAMI TANSKANEN: Ja tää yhteisöllisyyden lisääminenhän on tässä just tärkeetä. Tässä kotoutumisen tukihankkeessa on vertaisohjaajia, että on maahanmuuttajataustaisia, jotka tietää minkälainen se prosessi on, minkälaista maahanmuutto on ja minkälaista on olla maahanmuuttaja vaikka Pohjois-Karjalassa. Ja se yhteisö myös pyrkii auttamaan, että ei jätetä muita yksin. On ollu itse semmosissa vapaaehtoistöissä, joissa mulle kerrotaan että ’Hei me tunnetaan, et tuol on yks, joka asuu yksin. On samasta kotimaasta muuttanut tänne joskus, hän asuu yksin ja pitäis käydä hänen luonaan kysymässä et hei tarviitko apua lääkärille menossa, onko kaikki hyvin’. Semmosta just, että kun paljon ihmisiä myös jää yksin eikä välttämättä tiedä miten tehdä.

 

MEAZA MENBER: Ja lisäksi autamme heitä tutustamaan paikallisiin palveluihin ja yrityksiin esimerkiksi ja erilaisiin paikkoihin joita voi hyödyntää, esimerkiksi kirppispaikat voi olla hyödyllistä tai ruokakaupat, semmosia mitä on tässä palveluna.

 

SAMI PETTERI ASIKAINEN: Miten ihmiset ohjautuu esimerkiksi teille Sosiaaliturvayhdistykseen?

 

MEAZA MENBER: Tämä hanke on kaupungin maahanmuuttajapalvelun kanssa, että kun kiintiöpakolaisperhe tulee Joensuuhun, he ovat asiakkaina maahanmuuttajapalvelulle. Sitten Joensuun maahanmuuttajapalvelu järjestää niin, että heidän esimerkiksi erilaiset palvelut voi olla terveyspalveluita tai sosiaalipalveluita eli KELA tai semmosia, kaupunki järjestää niitä. Sitten me otamme niitä tehtäviä ja meillä on heidän kanssa yhteistyötä.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Tosi hienoa, et kaupunkikin on, tai ainakin minusta kuulostaa et kaupunki on aika paljon myös mukana ja auttamassa ja edistämässä maahanmuuttajien-

 

MEAZA MENBER: On.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: -asemaa. Tosi hienoa kuulla ja joensuulaisena totta kai ylpeänä kuuntelee sitä.

 

SAMI TANSKANEN: Ja kylhän meillä kun puhutaan maakunnasta, niin esimerkiks Lieksassa JoMonilla on toimintaa ja Lieksassa on myös toinen tämmönen monikulttuurisuusyhdistys, Lieksan somaliperheyhdistys, joka on pitkään Lieksassa tehnyt paljon tärkeitä toimintoja, kuten JoMonillakin tehdään täällä Joensuun seudulla, niin heillä on myös läheistä yhteistyötä Lieksan kaupungin kanssa ja siellä myös palveluiden kanssa. Se on musta tosi tärkeetä, että myös muualla maakunnassa, vaikka maahanmuuttajia ehkä on enemmän Joensuun ulkopuolella. Lieksassa, Kiteellä, Nurmeksessa, niin kyllähän siellä kuitenkin maahanmuuttajataustaisia on ja se on tärkeetä, että myös heitä kunnan kanssa tuetaan, että tietävät mihin palveluihin kuntalaisena pääsee.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: No yks mistä mie haluan keskustella on kohtaaminen. Ite työskentelen mielenterveys- ja päihdepalveluissa sairaanhoitajana ja se on paikka missä kohdataan asiakas aina. Tai ite ainakin haluan, et se kohtaaminen on merkityksellinen ja et siihen panostetaan. Jos puhutaan maahanmuuttajasta terveydenhuollossa, niin onko teillä neuvoja esim. ammattilaisille, vinkkejä miten saatais se kohtaaminen mahdollisimman, parhaaks?

 

SAMI TANSKANEN: Mä oon Rivearilla esimerkiks ollu kouluttamassa lähihoitaja- ja hoitoalan opiskelijoita yhdessä toisen opettajan kanssa monikulttuurisuudesta ja monikulttuurisuuden kohtaamisesta. Avoimuus on tosi tärkeetä, koska kaikillehan on uutta tietoa, ei kukaan voi tietää kaiken maailman kaikkia maita, mistä ihmiset tulee. Ja minkälaisia odotuksia heillä on esimerkiksi terveydenhuollosta, koska kaikkihan se liittyy kulttuuriin, et miten on ymmärtänyt et minkälaista palvelua terveydenhuollosta odotetaan, millä tavalla siellä toimitaan. Että on semmonen avoimuus sille uudelle tiedolle ja uudenlaisten asiakkaiden kohtaamiselle, sitten halu myös oppia ja tietyistä asioista. Onhan meillä vähemmistöjä jotka ei ole maahanmuuttajia, kuten Suomen romanit. Ja se myös että kohdataan kaikki ihmisinä ja kuunnellaan myös, kun meille kerrotaan esimerkiksi että voisko täältä saada tämmöstä ja mul on nyt tämmönen tilanne, puhun vähän heikommin suomea, et voidaanko puhua englantia.

 

Monet sanoo just, että Suomessa lähes kaikki osaa englantia, mutta on se herkkyys puhua englantia, et sitten myös rohkeus heittäytyä sen asiakkaan vuoksi, olla mukana. Semmosta mitä JoMonin toimijoina aina pohditaan on myös se, että hyödyntää myös järjestöjä ja näitä muita toimijoita tällä kentällä. Meillä on tosi hyviä kokemuksia siitä, et esimerkiksi on hoitopuolen henkilökunta ottanut just JoMoniin yhteyttä ja kysynyt, että ’Meil ois tämmönen tilanne, tiedättekö onko tämmöselle asiakkaalle tukipalveluita tai jotain hanketoimintaa’ ja tämmöstä. Se on musta ollu tosi hyvä asia, että on henkilökunta uskaltanu myös ottaa yhteyttä, vaikka se ei välttämättä siellä itse palveluiden hierarkiassa ookaan sitten se yhteydenotto.

 

MEAZA MENBER: Kohtaa yksilöhenkilönä. Selkosuomi tai englanti, selkokielellä kannattaa puhua maahanmuuttajien kanssa. Vaikka hän puhuu suomea tai englantia, jos ei ole äidinkieli, ei välttämättä ymmärrä. Sillä tavalla selkokielellä on hyvä kohdata.

 

SAMI TANSKANEN: Kaikkihan ollaan ihmisiä, niin terveys on asia joka ihmisiä yhdistää ja kaikki kyllä haluaa esimerkiksi just tietää, että ’Hei, olen tullut tänne, mikä tilanne tässä on?’. Just se kun esimerkiksi annetaan, että ’Hei, sulla taitaa nyt olla tämmönen tilanne’ tai ’Minä sanoisin, että nyt kannattaa tehdä näin’, niin sitten ihmiset tosi paljon kysyy, että ’Hei, kerrotko vähän selkeämmin?’ tai ’Kerrotko enemmän, mä haluan tietää kaiken’ ja sitten myös pyritään antaa se paras palvelu siinä, et kerrotaanks se koko tilanne. Myös kohdataan maahanmuuttajat yksilöinä ja ihmisiä, jotka haluaa myös tietää.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Mun mielestä sekin on varmaan aika hyvä, jos mietitään ammattilaisen näkökulmasta, et myöntää siinä et okei, tää sanasto ei ehkä englanniks oo mulle tuttua. Mie uskon, että se ei ketään häiritse, että siinä saattaa se sanakirja olla mukan.

 

MEAZA MENBER: Minulla oli semmonen ruoan kanssa ongelma alussa ja kävin, mikä on nutrition therapist? Siellä puhuimme englannin kielellä, mutta hän käytti Google Translatea, mutta hänen palvelu oli todella hyvää. Jonkun sanan hän selitti Google Translaten kautta, ei haittaa minua. Se näyttää, että hän haluaa auttaa minua parhaiten.

 

SAMI TANSKANEN: Välittää.

 

MEAZA MENBER: Niin.

 

SAMI TANSKANEN: Toi mitä sanoit on täysin oikein, et se rohkeus myös myöntää, että ’Hei, tää ei oo mun vahvuusalue, mutta mä pyrin auttamaan silti.’ Se harmillinen tosiasia on, että kyllähän maahanmuuttajataustaiset jotka eivät välttämättä puhu suomea kohtaavat paljon palveluissa sitä, että sanotaan ei, ’No English, goodbye’. Joskus on ollut sellaista, että englanninkielistä palvelua vain tällöin. He kohtaa paljon rejection eli kieltäytymisiä ja tämmösiä, että ei tarjota ollenkaan. Se osoittaa, et välittää, vaikka ei osaiskaan tarjota sitä yhtä hyvää palvelua englanniksi kuin suomeksi, niin yrittää, yrittää parhaansa. Sehän siinä on tärkeetä ja myös kertoo, että minä yritän tässä parhaani, otetaan yhdessä vaikka selvää.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Voisko tähän kaikin puolin kiteyttää, että semmonen läsnäoleva ja kiinnostus ja halu auttaa ihmistä, se kun on läsnä siinä tilanteessa, niin silloin ollaan hyvillä vesillä?

 

SAMI TANSKANEN: Täysin samaa mieltä.

 

MEAZA MENBER: On.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Koska meillä kaikilla on toisaalta paljon kykyjä ja taitoja, ei ehkä aina osata käyttää niitä, mut miten jokainen vois auttaa itseään? Jos mietitään maahanmuuttajia, niin kuinka maahanmuuttaja vois auttaa itseään siinä omassa mielen hyvinvoinnissa?

 

SAMI TANSKANEN: Mä voisin sanoa sen, että tosissaan, tää ei oo pelkästään maahanmuuttajille, ihan kaikille se että asettaa realistiset tavoitteet, mutta myös ymmärtää että kaikki ei välttämättä oo omaa syytä. Monet näistä asioista ja vastoinkäymisistä ja haasteista mitä ihmiset kokee on normaaleja. Ymmärtää sen, että tätä on käyny muillekin ja se on normaalia että näin tapahtuu, se on normaalia että voi ehkä tuntua tältä, että se ei oo vaan minusta kiinni ja minä oon ainoa ihminen tässä koko universumissa joka on maahanmuuttaja, joka nyt kokee koti-ikävää tai joka kokee että nyt ei asiat mee kaikki ihan hyvin. Tämmönen on hyvä neuvo siinä. Myös se että ei jää yksin, löytää ihmisiä joille puhua, löytää palveluita, mut sitten löytää myös yhteisöjä. Löytää omasta yhteisöstään ihmisiä, mutta myös suomalaisista, kaikista muistakin. Se on musta tosi tärkeetä, et pyrkii pitämään sitä sosiaalista verkostoa yllä, on yhteyksissä ja kertoo muillekin ihmisille miten menee ja kuuntelee muitakin.

 

MEAZA MENBER: Yksi asia on asenne. Monilla voi olla, että mielenterveysongelmat käsitellään niin kuin heikkona. Eli jos henkilö hyväksyy, että minä olen stressaantunut tästä asiasta, sitten hänelle voi, kulttuurin mukaan, että tämä on heikkous. Se asenne on yksi asia, että kannattaa kohdata niin kuin se on. Samikin sanoi, että se on tavallista. Jos teet paljon, opiskelet paljon, stressi tulee tai et pysty

 

SAMI TANSKANEN: Mä oon esimerkiksi töissä yliopistolla ja meille uusille opiskelijoille yks tärkein, me annetaan esitys ja siinä oikeastaan mainitaan käsite ’talvimasennus’ ja just se että sekin on ihan normaalia. Talvella kun ei oo tottunut vaikka siihen neljätuntiseen päivänvaloon mitä joskus talven aikaan saadaan, en tiedä onko Suomessakaan kaikki tottunu siihen-

 

[naurua]

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Ei.

 

SAMI TANSKANEN: -et aina joka vuosi tulee, että nonni. Just nääkin on normaalia, tää on ihan ilmiö, että se ei oo välttämättä yksilöllinen vika sinussa. Mutta sitten myös toi asenne siis myös mielenterveyttä kohtaan, pyrkii siihen avoimella asenteella. Kylhän täälläkin on paljon tehtävää, Suomessa, mielenterveysasioiden stigman suhteen ja tämmöstä, mutta kuitenkin monella tavalla ollaan menossa parempaan suuntaan. Ja just verrattuna joihinkin maihin, niin tosissaan on mielenterveyspalvelut hyvässä tilassa täällä, että uskaltaa myös hyödyntää sitä.

 

MEAZA MENBER: Harrastukset, voivat hyödyntää niin. Jos henkilöllä on aikaisemmin joku harrastus, voi jatkaa sitä tai löytää uusia harrastuksia, jotka tehdään paikallisesti niin, että jotkut harrastukset, esimerkiksi hiihtäminen, joka on paikallinen hyvä harrastus. Siitä voi samalla tavalla nauttia, lumen, että ei tarvitse olla kotona kun on pimeä, voit mennä harrastamaan. Semmosien uusien harrastuksien löytäminen tai aloittaminen voi olla hyödyllistä.

 

SAMI-PETTERI TANSKANEN: Kyllä, et oikeastaan tosta voi jotenkin kiteyttää sen, että ehkä ne terveelliset elämäntavat ylipäätään. Ruoka, liikunta, harrastukset ja mistä Sami, miun mielestäni hienosti esille sen, että ne tunteet ja reaktiot on ihan normaaleja. Toki ne säikäyttää siinä hetkessä, mutta muistaa sen että moni muukin on ne kokenut. Toki aina pitää muistaa se, että minulle ne on todellisia, mulla on lupa ne tuntea. Ite haluan vielä painottaa sitä, että avun hakemista ei piä kokea häpeällisenä. Ite yritän aina tuoda sitä esiin, että se on enemmänkin vahvuutta, et mulla on oikeus huolehtia miun omasta hyvinvoinnista ja mulla on oikeus saada terveyspalveluita.

 

SAMI TANSKANEN: Maahanmuuttajataustaisille tosi tärkkee vinkki, että sulla on oikeus näihin ja näihin ja vähän tuntea omistajuutta niistä palveluista, et minä pystyn hyödyntää näitä ja nää on minua varten myös täällä. Ja sitten myös antaa palautetta niistä, että musta se on tosi tärkeetä et maahanmuuttajataustaiset pystyy antaa palautetta just terveyspalveluista mitä he hakevat ja ovat myös mukana siinä kehittämisessä, että pyritään mahdollisimman inklusiiviseksi tekemään se.

 

SAMI-PETTERI ASIKAINEN: Ehottomasti. Hei, kiitos teille molemmille. Minusta tuntuu, että aika vaan lensi ja lensi eteenpäin. Kiitos, Sami ja kiitos, Meaza, kun tulitte. Tää oli oikeesti mulle itelle semmonen, oli ihana kuunnella teitä. Kiitos paljon!

 

SAMI TANSKANEN: Kiitos.

 

MEAZA MENBER: Kiitos