[lapsen naurua]

Sonja Hartikainen: Tervetuloa kuuntelemaan Siun soten Perheen pyörteissä -podcast-sarjaa. Olen lapsiperhepalveluiden johtava sosiaalityöntekijä ja perhekeskuskoordinaattori Sonja Hartikainen. Toimin tämän podcastin juontajana.

Käsittelen tässä podcastissa perheiden arkea koskettavia teemoja vaihtuvien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten sekä muiden perhekeskustoimijoiden kanssa. Lämpimästi tervetuloa mukaan.

Lasten neuropsykiatriset haasteet, neuropsykiatrinen oireilu ja haastava käyttäytyminen on tänä päivänä paljon sekä vanhempien että ammattilaisten mielessä. Ja pohdituttaa, että millä keinoilla tähän oireiluun vois sitten vastata. Ja sen lisäks se, että sosiaali- ja terveydenhuollon toimijat tuottaa tähän vanhemmille ja yhteistyötahoille tukea, niin järjestötoimijat on hyvin merkityksellinen lisäapu tällä kentällä perhekeskustoiminnassa perheille ja ammattilaisille. Tänä päivänä me ollaan saatu Perpeltä meille kertomaan heidän toiminnasta Noora. Tervetuloa Noora meijän mukkaan.

Noora Alm: Kiitoksia paljon. Kiva ku sain tulla.

Sonja Hartikainen: Ja ihana että pääsit. Kerrotko vähän ensin siitä, että mikä Perpe on? Se voi olla, et se ei kauheesti sanana kuvaa. Ja vähän myös omasta roolistasi ja työstäsi siellä?

Noora Alm: Perpehän on Perheperustaisen kuntoutuksen kehittämiskeskus. Tämmönen sanamonsteri oikein. Mutta Honkalampi-konsernin kehittämistoimintaa. Ja yksi keskus, mikä on tosiaan saanu alkunsa jo 90-luvulla. Että pitkä historia on meillä.

Sonja Hartikainen: Kunnioitettavan pitkä.

Noora Alm: Kyllä. 2009 on sitten syntyny Perpe-keskus kolmesta eri hankkeesta. Eli tavallaan on sit yhistetty. Ja toimitaan Stean rahoituksella sitten, elikkä sosiaali- ja terveysministeriön, Veikkauksen rahoilla.

Sonja Hartikainen: Minkälainen rooli sulla Perpessä on ja mitä sie teet työksesi?

Noora Alm: No mä oon 2016 tullu ite Perpen tiimiin erityisohjaajaksi. Ja siitä sitten, kun toiminta on lähteny kehittyy, niin verkostosuunnittelijaksi ja tällä hetkellä toimin sitte yksikönvastaavana.

Sonja Hartikainen: Sulla on iso rooli sitten Perpen arjessa. Millaista toimintaa Perpe tuottaa sitten perheille ja ammattilaisille? Pystytkö kuvaamaan hiukan sitä?

Noora Alm: No joo. Meillä on oikeestaan kolme päätavoitetta, mihin oikeastaan meidän kaikki toiminnot sitten rakentuu niitten alle. Ja semmonen, mikä non-stoppina meillä koko ajan kulkee ni on perheille tarjottava ohjaus- ja neuvontatoiminta. Se on täysin kynnyksetöntä ja maksutonta ja meille voi vaan ottaa yhteyttä, jos siellä arjessa joku sakkaa.

Sit me tehhään ryhmätoimintaa ja kehitetään tavallaan kasvatuksellisen kuntoutuksen toimintamalleja kentälle vähän täydentämään tätä toimintaa, mitä muut palvelut ja toimijat siellä tarjoo. Ja ryhmät voi olla hyvin erimuotosia. Ne voi olla kohderyhmältään suunnattu lapsille, nuorille, nuorille aikuisille tai koko perheelle. Ja hyvin yhteistyöhakuisesti sitä toimintaa sit tehhään. Että aina on yhteystyökumppani siellä kentällä.

Kolmantena toimintana meillä on sit oikeestaan semmonen Arkisia kohtaamisia –kokonaisuus, missä on koulutuksellista ja työpajamuotoista toimintaa. Ja myöskin kohtauttavia työmuotoja. Ne on oikeastaan kohdennettu sitte enemmän ammattilaisille ja vapaaehtoistoimijoille, harrastusohjaajille ja myös vanhemmille.

Sonja Hartikainen: Kuulostaa siltä, että Perpe voi tukea koko kenttää sieltä asiakkaista sitten meijän ammattilaisten toimijoitten kenttää myös?

Noora Alm: Kyllä, näin ehkä pyritäänki sit. Vähän ole kuulolla koko ajan, korvat höröllä, että mihin tätä täydentävää toimintaa vois sit tuua.

Sonja Hartikainen: Miten kun kerroit, et perheet saa teiltä ohjausta ja voi sit tulla hyvin matalalla kynnyksellä teijän luokse ja saada sitten sieltä tukee, niin mitä se käytännössä sisältää ja minkälaisilla asioilla perheet sitten lähestyy teitä?

Noora Alm: No meillä on ohjauskäyntejä 1–3 kertaan perheen toiveitten mukaisesti. Että aikaväli saa olla pitkäkin, mutta yleensä sieltä tullaan semmosen asian kanssa, et tuntuu, että jostain pitää nyt saada vähän ehkä näkökulmaa tai jotakin keinoo sinne arkeen. Et voi olla vaikka varhaiskasvatusikäisen kanssa, et lähdöt päiväkotiin tuntuu aina, että aina ollaan tässä samassa tilanteessa ja tunteet kuumuu. Koululaisen kanssa kaveritaidot voi olla esimerkiks semmonen asia, et ne mietityttää ja tulee tavallaan sitten vähän hankauksiaki koulussa tai vapaa-ajalla. Nuorten aikuisten kanssa voi olla sitten, että tarvii vaikka ihan pohtii, että mites siihen elämään sais vähän ryhtiä ja miten vois tavalla rakentaa sitten kun ollaan jo vähän omillaan.

Sonja Hartikainen: Mitä se edellyttää, että perhe pääsee teille tuen äärelle sitten, ni voi saada jonkun noista osa-alueista tukena itelleen sitte?

Noora Alm: Se edellyttää, että ottaa vaan meihin yhteyttä.

Sonja Hartikainen: Kuulostaa aika helpolta.

Noora Alm: Kyllä, pyritään olemaan. Eli ollaan täydentävää toimintaa ja maksutonta. Ja toivotaan, et perheet oikeastaan sanotaanko että kynnyksettä tulis. Ei ees matala kynnys, vaan täysin kynnyksettä ottas yhteyttä. Ja nopeasti pystytään myöskin sitten reagoimaan, että meillä ei jonoja ole.

Sonja Hartikainen: Tuo kuulostaa kyllä tosi ystävälliseltä suhteessa perheitten tarpeisiin sitten. Et silloin, ku on hätä, niin se toiminta voi olla myös aika nopeeta. Mitäs sitten, jos näyttää siltä sen teijän työskentelyn jäljiltä, että siinä ois ehkä pidemmänkin tuen tarve, niin mitä silloin tapahtuu? Tai voiko siinä olla sitten myös teistä hyötyä perheelle jatkossa?

Noora Alm: Kyllä, ehottomasti voi perhe tulla missä vain vaiheessa. Et ainoa ehto on, et perhe itse haluaa. Ja sitte voijaan lähteä ihan yhteistyössäkin miettimään, vaikka siellä oiskin jo erilaisia toimijoita siellä perheen arjessa, niin miettimään sitä yhteistyötä. Mutta toki myöskin mietitään perheen kans, jos näyttää, että meijän tuki ei oo riittävä, niin mietitään niitä verkostoja ja mahollisuuksista jatkoon.

Sonja Hartikainen: Joo, eli voitte olla saattelemassa eteenpäin, jos tilanne sitä vaatii.

Noora Alm: Ehottomasti.

Sonja Hartikainen: Kuulostaa hyvälle. Kerroit myös siitä, että teillä on tällaista verkostomaista työskentelyä, työpajatyöskentelyä, koulutuksellista otetta myös. Minkälaisissa tarpeissa tai minkälaisissa tilanteissa te yleensä niissä yhteyksissä toimitte? Eli mitä tuntuu, että verkostot kaipaa tänä päivänä?

Noora Alm: Kyl se on ihan se arki. Et miten voi lasta, nuorta, nuorta aikuista, asiakasta ylipäätään tukea siellä. Ehkä semmosta pysähtymistä tämän ilmiön äärelle. Että nepsyys puhututtaa tosi paljo ja nepsy-ilmiöt. Ja tuntuu, et ne vaan koko ajan korostuu. En tiiä, onko maailman meno sellasta, et ehkä jotenkin voimistuukin ne piirteet. Ja kaikkihan me ollaan hyvin erilaisia. Konkreettisia työkaluja haetaan, menetelmiä. Mutta myöskin sitä toisilta oppimista ja jakamista. Et se on jotenkin nostanu päätään, et se on ilo jotenkin aina kohdata ja päästä sen yhteisen ilmiön äärelle. Ja toki semmosta käyttäytymisen taakse näkemistä. Eli saatas vähä ymmärrystä ja myöskin ihan tutkittuu tietoo. Että jos siellä on neurologisia erityisvaikeuksia, niin mitä se tarkoittaa ihan arjen kannalta. Et puhutaan niistä arjen ilmiöistä ja siitä. Ei niinkään laatikoida tai mennä diagnoosinkaan taakse, vaan nähtäs se, että mitä se arki tarkottaa, jos siellä on jotakin erityispiirteitä.

Sonja Hartikainen: Me keskusteltiin tuossa, että nepsy-haasteet on arjessa näkyvä asia. Mutta mitä ne nepsy-haasteet itse asiassa voi olla? Tai mistä silloin kysymys, kun puhutaan neuropsykiatrisesti haasteellisesti käyttäytyvistä lapsista?

Noora Alm: Kyllähän siellä ilmiöinä tavallaan nousee nää keskittymisen asiat ja hyvin spontaani käyttäytyminen. Hyvin ehkä jumittuviakin käyttäytymisen muotoja voi olla. Sosiaaliset tilanteet tuottaa, kaverisuhteet voi tuottaa aika paljon haastetta, koska me nähään maailma tosi eri silmin. Kielellisiä haasteita, eli voi olla vaikea ilmasta itteensä tai ymmärtää vaikka sitä ohjetta siellä koulussa tai kotonakin. Sitten toki aistipuolen asioita. Että me jokainen kuormitutaan eri tavalla tässä ympäristössä. Ja sit jos siellä aatellaan, että siellä on nepsy-piirteisyyksiä, niin vielä vahvemmin tavallaan se stressikuormitus tulee täyteen ja ympäristö on aika kuormittava kaikkine äänineen ja tuoksuineen ja valoineen. Ja vielä sitten siihen päälle tulee kaikki se muu.

Sonja Hartikainen: Puhuit tossa nimenomaan piirteistä, et niinkään ehkä diagnooseista. Oon pohtinu sitä, et onko itse asiassa oleellisempaa ajatella sitä, et miten se jokin tietty piirteisyys vaikuttaa arkeen sen sijaan ku se, että mikä diagnoosi sen takana on.

Noora Alm: Kyllä, arjen tukikeinoja jos aatellaan. Siinä vaiheessa, ku piirteisyys hankaloittaa ihan jokapäiväistä elämää, ni on tärkeää, että perhe saa myöskin sen diagnoosin ja oman kuntoutuspolun ja ne tarvittavat tukikeinot sinne arkeen. Mutta niinku me tiijetään, niin piirteisyykset voi olla vahvoja ihan ilman sitä diagnoosia. Ja silloinkin meijän tarvii jotenkin reagoida täältä ympäriltä, jos nähään, et lapsella ja nuorella ei oo nyt hyvä olla. Tai joku asia ei suju. Ja Perpelle se piirteisyys riittää. Tai oikeestaan ei me hirveesti sitä siinä vaiheessa kysellä, vaan meille on tärkeintä se, että se arki sujuis helpommin ja vanhemmat sais niitä voimavaroja enemmän käyttöönsä.

Sonja Hartikainen: Toi on hyvä näkökulma, että kunhan omassa elämässä olis helpompi olla ja toimia.

Noora Alm: Kyllä.

Sonja Hartikainen: Ajattelen sillä tavalla ammattilaisena ite törmänneeni muutamia kertoja siihen ilmiöön, että tulkitaan kenties aika väärin tai puutteellisilla tiedoilla sitä lasten oireilua. Tunnistatko sie tän kaltaista kentältä, kun oot ammattilaisten kanssa tai verkostoissa toiminu?

Noora Alm: Kyllä tavallaan. Ja se ilmiö kaipaa ehkä aukasemista. Ja monesti toki ollaan, kun eletään päivästä toiseen, olipa sitten vanhempana siinä roolissa tai ammattilaisena, tavallaan päästä sinne vielä tarkemmin sinne tarkastelee ja pikkuisen eri näkökulmasta. Niin se on kyl tosi tärkeetä.

Sonja Hartikainen: Mites jos mietit teijän toimintaa, niin huomaatko tai viestittääkö asiakkaat teillä tai ammattilaiset teillä, että onko Perpen työskentelyllä joku ihan oma erityinen roolinsa? Eli onko siellä jotaki semmosia tarpeita, joihin välttämättä sosiaali- ja terveydenhuollon kenttä ei pysty palveluntuottajina vastaamaan, joissa sitten tämä Perpen rooli voi korostua?

Noora Alm: Ehkä se toiminnan helppous. Että voi tulla ihan vaan, jos siellä on jotakin ajatusta, että nyt kaivataan jotakin lisää ajatusta tai boostia tai availua siihen arkeen. Niin ohjaustoiminnassa, mutta ihan ylipäätään esim. ryhmätoiminnot. Monesti on, että erityisen tuen tarpeessa olevat lapset ja nuoret ei välttämättä sit olemassa oleviin ryhmiin hakeudu niin helposti. Siihen sitten myöskin sitä täydentävää toimintaa. Ja kyllähän me tuodaan myös sinne kouluympäristöön ja päiväkotiympäristöön yhteistyössä sitte heidän kanssaan paljon erilaista ryhmätoimintaa. Missä tuetaan enemmän sitä olemista, kuin sitten sitä koulun tavoitetta eli oppimista. Et vähän uusin silmin havainnoijaan ja sit mietitään, että miten sitä lasta vois tai nuorta siellä tukee siellä koulussa tai päiväkodissa.

Sonja Hartikainen: Tuo oli hyvä näkökulma tuo helppouden nostaminen. Joskus kuulee kentältä sen semmosen vanhempien toiveen, että olis mukavaa, kun olis myös palveluita, joista ei välttämättä lähde niin isoa prosessia. Tai jotka pysyis siinä, että saan tietoa tai saan jonkunlaisen täsmäiskun ohjausta tai pääsen vähän eteenpäin, mutta sen jälkeen pärjäisin ihan hyvin omillani. Et tietysti sosiaali- ja terveydenhuollon prosessit on joskus nimenomaan prosesseja. Osa pidempiä ja osa lyhyempiä. Mutta tuo on varmaan yks semmonen hyvä meille ammattilaisillekin muistaa, että myös toisenlaista puuttumista voi olla.

Noora Alm: Kyllä, ehottomasti. Ja toki sit puhutaan erilaisista tavoitteista. Että pilkotaan riittävän pieneksi tavoitteet. Ihan oikeastaan jokaisessa meidän toiminnassa lähetään siitä, et mitkä on tavallaan ne odotukset ja sit mietitään yhdessä tavoitteet ja mennään sit niitä kohti yhdessä.

Sonja Hartikainen: Pystytkö kertoa esimerkkejä siitä, et minkälaista työskentely esimerkiks, jos tuotatte tukea vaikka varhaiskasvatukseen tai kouluammattilaisille, niin minkä kaltaisia yhteistyöjärjestelyjä teillä on ollu sitten sillä kentällä?

Noora Alm: No ihan jokaisen oikeastaan meidän toimintamuodon saralla. Et on tehty ohjaustoimintaan liittyen, että jos on toive, että mennään vaikka sinne päiväkotimaailmaan vähän seurailemaan ja miettimään niitä keinoisuuksia sinne. Sitten ryhmätoimintana ollaan yhteistyössä vanhempi-lapsiryhmiä esimerkiksi pyöritetty. Eli sieltä on päiväkodista löytyny sit, ketkä ovat kiinnostuneita ja päiväkotipäivän jälkeen jääneet sitte ryhmätoimintaan. Missä toki vuorovaikutusasioita ja yhessä tekemistä sit vahvistetaan. Ja kyllä kiinnostusta herättää tosi paljon kaikenlainen tiedon saaminen. Eli nää koulutukselliset setit ja työpajat on semmonen, mistä ollaan paljon kiitosta saatu. Että saa kollegoiden kanssa vähän mellestää saman ilmiön ääressä ja oppia toisiltaan.

Sonja Hartikainen: Ja joskus on ollu kunnia päästä kuuntelemaan teijän työpajaa ja ajattelen, et se on herätellyt itteeki. Vaikka on kuvitellu olevansa hyvinki vahva sosiaalialan ammattilainen, niin siitä huolimatta semmosia heräämisiä tapahtuu, vaikka ois sen alan sisälläkin. Et todella tärkee, että joku herättelee.

Noora Alm: Kyllä. Ite koen, että opin ihan jokaisesta kohtaamisesta aina uutta.

Sonja Hartikainen: Ja tuo onkin minusta semmonen perhekeskustoiminnan suuri arvo. Tai jotenkin se lahja, mitä se työskentely voi antaa, et se toinen ammattilainen tuottaa sulle väkisinki uusia näkökulmia. Tai perheen kokemukset tuottaa sitä silloinkin, ku olet jo luullut olevasi niitten äärellä hyvinkin vahvasti.

Noora Alm: Tuo on ihan todellakin totta.

Sonja Hartikainen: Miten muuten, kun Perpe on toiminu niin kovin kauan ja saanu varsin pitkän aikajänteen sit omalle työskentelylle ja aina ei tietysti näin oo, ku erilaisia hankkeita tai järjestelyjä lähtee, ni mikäs on tuo Perpen salaisuus? Mistä se johtuu, että se toiminta on niin hyvin pystyny kantamaan vuosikymmenestä toiseen?

Noora Alm: Kyllä varmaan silloin aikanaan, kun näitä on lähetty miettimään, et siellä on otettu huomioon autisminkirjon lapset, nuoret ja perheet. Ja sitten ollaan lähetty leikki-ikäsiin laajentamaan ja sit vielä nuoriin ja nuoriin aikuisiin. Eli tavallaan et siellä ollaan huomioitu koko kaari ja sen alan erityisosaaminen. Että kyllähän se on ollu vuosien saatossa tosi tosi vahvaa. Ja mikä on Perpen salaisuus, niin kyllä mä sanoisin, että kyllä se on se kohtaaminen. Se on jotenki jokaisessa meidän tiimiläisessä aina näkyny, et se kohtaaminen on se tärkein juttu.

Sonja Hartikainen: Sellanen jälki teijän työskentelystä kyllä tuolla kentällä kulkeekin. Että aika hyvin sanoitit sen, mikä varmaankin voi olla tän salaisuuden takana. Kuvattiin tossa molemmat alussa sitä, et lasten neuropsykiatrinen piirteistö on asia, joka puhuttaa sekä perheitä että ammattilaisia. Mut jos mietit nyt sitä kentän tilannetta, mitä kohtaat, niin mitkä ilmiöt siun mielestä nousee eniten tällä hetkellä? Minkälaisten asioitten kans te ootte eniten tekemisissä?

Noora Alm: Me ollaan eniten tekemisissä ehkä tällä hetkellä haastavan käyttäytymisen. Tai kenen mielestä se on haastavaa. Sanotaanko tunteitten säätelyn ja tunteitten kanssa. Meillä on ilmaisuvoimaisia lapsia. Toinen ilmiö on varmaan, mikä nyt alkaa nousta, niin on ehkä nuoret. Nuorten koulupoissaolot, mikä on ehkä ainaki itellä nyt tällä hetkellä jotenki tuolla takaraivoon jääny jostain verkostopalaverista. Et tavallaan tää koronankin tuoma lisä tähän elämään on tuonut tämmösiä ilmiöitä ehkä sinne arkeen.

Sonja Hartikainen: Tuo oli ilmastu tää ilmaisuvoimainen lapsi ja ihana, että sellasia näkökulmia haasteellisiin tilanteisiin voijaa ottaa. Ja opetetaan toisaalta myös meitä muita sitte ottamaan. Mut jos mietit haasteellista käytöstä lapsella, pystytkö Noora kuvaamaan hiukan sitä, että millä tavalla se haastava käyttäytyminen voi ilmetä perheissä? Tai minkälaisia kokemuksia lasten haastavuudesta vanhemmat tuottaa?

Noora Alm: Kyllähän se paljolti liittyy ihan niihin arkisiin tilanteisiin. Et syntyy kiukkua. Syntyy jumi-tilanteita, että ei oikein päästä eteenpäin ja ne saattaa kestoltaankin olla pitkiä. Sisarussuhteissa voi näyttäytyy haasteita. Et syntyy vähän semmosta härkkäämistä tai riitaa paljonkin, mikä sitten tuntuu, että se rupee rasittaa sit siellä arjessa.

Sonja Hartikainen: Jos miettii sit vanhempien reagointia niissä tilanteissa, niin minkälaisia ilmiöitä sie vanhempien omaan tuen tarpeeseen liittyen tunnistat?

Noora Alm: Kyllä meistä varmaan jokainen, joka on vanhempi, tietää, että jos se on toistuvaa arjessa, niin kyllähän ne voimavarat hupenee. Koska elämä muutenki on aika vaativaa. Meille tulee joka tuutista, että reagoidaan tähän, reagoijaan tuohon. Ja sit vielä pitäs siellä arjessakin jaksaa. Ja jos siellä tulee joka päivä, jopa useasti, tilanteita, missä joudutaan vähän niinku välienselvittelyyn sitten puolin tai toisin, niin kyllähän se verottaa.

Sonja Hartikainen: Se on ymmärrettävää kyllä. Miten, jos mietit sellaisia tilanteita, että lapsen haastavan käytöksen äärellä vanhempi tulee pyytämään tukea ja kuvaa omaa väsymystänsä, niin voitsie antaa joitakin esimerkkejä siitä, että miten vanhempi vois vaikka niitä tilanteita ottaa haltuun? Et minkälaisia konkreettisia neuvoja niihin tilanteisiin voijaan antaa?

Noora Alm: Ennen konkretiaa niin varmaan tosi tärkee tosi monelle tulla kuulluksi. Ja saada semmonen toivon näkövinkkeli siihen, että kyllä tästä voijaan selvitä. Ja paljon myös tehä sen oman suhtautumisen suhteen. Et nähtäs vähän sinne lapsen käyttäytymisen taakse, että mikä sitä voi voimistaa sitä käyttäytymistä tai ylläpitää tai laukasta.

Ja mitä konkreettista, niin kyllähän se oikeastaan paljolti lähtee siitä asennetyökalusta. Et oman jaksamisen mukaan rupeis kääntää sitten niihin tilanteisiin sitä hyvää. Et lähtee myötäelämään sitä lapsen tunnetta ja sitä kautta sitten sanottamaan ja säätelemään siihen lapsen tueksi.

Koska lapsiha on täysin keinoton siinä tilanteessa, kun se haastava käytös ilmenee semmoseks näkyväks muodoks. Niin et miten sitten lähtee säätelee, että mikä kenelläkin lapsella on se toimiva keino. Et niitä on varmasti olemassa jo. Niin niittenkin näkyväks tekeminen on tosi tosi tärkeetä. Joku menee ihan jonnekin omaan huoneeseen. Tai joku hyppii tasajalkaa. Joku kirjottaa tai piirtää kovasti paperille tai jotain tän tyyppisiä. Eli niitä sallittuja keinoja sitten purkaa sitä.

Sonja Hartikainen: Kiukku on keinottomuutta. Toi oli ihan hyvä näkökulma nostaa ja muistuttaa sitten niihin haasteellisiin tilantisiin. No jos Perpen työntekijä on mukana tällaisissa tilanteissa esimerkiks, niin millasta se työskentely käytännössä sitten voi perheen kanssa olla? Minkälaisia toiminnan muotoja te sit vaikka kiukun hallintaan liittyvissä tai haasteellisen käytöksen hallintaan liittyvissä tilanteissa voitte perheen kanssa ottaa?

Noora Alm: No kyllä se lähtee siitä, että ensin tavataan ja jutellaan ja löydetään tavallaan se yhteinen tavoite sieltä ja sävel. Ja tehdään näkyväks just sitä jo olemassa olevaa hyvää, toimivaa. Mietitään, et mitä siellä on elementtejä, mitä saahaan siihen perheen arkeen ehkä. Ja ihan niitä toimivia keinoja, mitkä tuntuu, että on jääny ehkä unohuksiin. Et on voinu vaikka pienempänä olla moniakin semmosia, mitä siellä on ollu. Päiväohjelmaa tai asioitten sanottamistakin vaikka enemmän.

Sonja Hartikainen: Jos aatellaan, että pystyy vaikuttamaan toivoa tuomalla ihmisiin paljon. Sehän on varmasti ihan kaiken ydin, että näet jonkun verran valoa ja mahollisuutta muutokseen, että jaksat toimia. Mut sit jos aatellaan, et on sitä asennetyötä voitu jo tehä ja saatu jotenki kii siitä, et hei minähän voin selvitä tästä tilanteesta, niin onks sanallisen ohjauksen rinnalla jotakin muuta konkreettista, mitä perheet voi teijän kautta saada sitten?

Noora Alm: Ehottomasti. Että riippuen toki, että minkälaisesta haasteesta puhutaan. Et jos puhutaan vaikka keskittymisen haasteista tai ruokailutilanteitten haasteista tai iltatoimien haasteista, missä syntyy, niin siellä voi olla toimivana vaikka Time Timer, missä näkyy sitten siihen käytettävä aika hyvin visuaalisesti. Lapsen on helppo siitä tsekata, että tän verran on aikaa, että minun tarvitsee tehdä. Ja vaikka kuvalliset ohjeet sitten, että mitä niihin iltatoimiin kuuluu. Eli tuetaan sitä toiminnan etenemistä niin, et lapsi tavallaan ymmärtää ja hallitsee sen tilanteen. Tunnemittareita ollaan tosi monen kanssa mietitty, et miten niitä vois käyttää ennakoiden ehkä hyödyksi siellä arjessa.

Sonja Hartikainen: Eli teillä on sellasia välineitä, mitä te voitte luovuttaa jotenki vanhemman tai ammattilaisen käyttöön? Tai ohjata niiden käytössä sen lisäks, et pystytte aukasemaan tätä ajatusmaailmaa ilmiöitte ympäriltä?

Noora Alm: Kyllä. Meillä on ihan lainatuotteita, eli meiltä voi kysyä. Mutta meillä on myös Konsti-Boxit kirjastoissa, Vaara-kirjastot lainaa. Ja siellä taitaa kyllä tällä hetkellä olla aikamoinen jono niille. Mutta siellä on erilaisia materiaaleja, mitä voi arjen tueksi lähtee kokeilee ja soveltaa ja tutustuu ainaki. Siellä on ohjeet ja sit myös niitä välineitä erilaisia.

Sonja Hartikainen: Konsti-Boxi kuulostaa tarpeelliselta niin aikuiselle kun lapselle erilaisiin tilanteisiin. Mut mitä Konsti-Boxi siis on? Mitä se pitää sisällään?

Noora Alm: Konsti-Boxeissa on arjen apuvälineitä ja vinkkejä sinne arkeen.

Sonja Hartikainen: Kerroit Noora, että niihin Konsti-Boxeihin on jonoa ja sehän kuulostaa siltä, että te ootte pystyny luomaan sellasen palvelun tai tuotteen, joka on kohdannu kohdeyleisönsä. Mistähän tää jono muodostuu? Tai osaatko sanoa, että miksi tämmönen tarve niille on?

Noora Alm: En kyllä ihan osaa sanoa suoraan, että mistä tarve on. Mutta kyllä ne, että arkeen saa oikeasti jotakin konkreettista kättä pidempää ja vinkkiä ja ohjetta, että kuinka voi lasta tukea vaikka aistipuolen asioissa tai arjen sujumisen ja hallinnan asioissa. Ne on varmaan semmosia, mitä meistä jokainen kaipaa.

Sonja Hartikainen: Miten ajattelet, tunnistaako ammattilaiset tällä hetkellä tai ylipäätään perheiden ympärillä toimivat verkostot miten hyvin tätä ihan välineistön, konkreettisen keinon käyttömahdollisuutta niissä lasten toimintaympäristöissä? Olipa ne kouluja tai varhaiskasvatusta tai mitä tahansa sosiaali- ja terveydenhuoltoalan toimintaympäristöö?

Noora Alm: Kyllä, tosi lisääntyvässä määrin. Et aina kuulee, niinku sanoin aiemmin, että aina oppii uutta. Niin tavallaan kyllä siellä on paljon kentällä käytössä erilaisia välineitä ja keinoja sallia tavallaan lapselle esim. luontainen liike. Et ei aina mietitä, että jokin asia on haastavaa tai käyttäytyminen on haastavaa, vaan tarjotaanki siihen se sallittu keino purkaa sitä toimintaa. Niin nään. Mutta aina lisävinkit on tarpeen ja semmonen yhteinen tuumailu ja ideointi.

Sonja Hartikainen: Eli ammattilaisen näkökulmasta esimerkiks se, et jos nyt pohtisin, että kuinka helpotan tätä lasta toimimaan tässä hänen normaalissa ympäristössään, olispa se sit vaikka koululuokka. Niin semmonenkin tuki voi teiltä tulla, että te konkreettisesti ohjaatte siinä, että mitä sille toimintaympäristölle vois tehdä.

Noora Alm: Kyllä. Ja oikeastaan ihana, ku sanoit, että toimintaympäristö on se, mihin vaikutetaan. Ja se onkin kyllä tärkeä asia, että ei katottaskaan vaan sitä lapsen tai nuoren käyttäytymistä. Vaan ruvettaski tarkkailee ihan omaa itseämme ja omia toimintatapoja ja sit myös sitä ympäristöä.

Sonja Hartikainen: Jotenkin ajattelen, että tuo, mitä viestität, kertoo just siitä, että miksi toinen toimija voi täydentää toisen onnistumista sen lapsen hyväksi, kun välttämättä aina se pelkkä oma työskentely ei sisällä sitä riittävää osaamista. Tai riittävän laajaa kuvaa siitä, mistä lapsi voisi hyötyä. Siun kuvauksessa kuuluu, että verkostot on hyvin merkittävässä asemassa teijän työssä. Pystytkö kertomaan vaan siitä, että noiden aiemmin mainitsemiesi lisäks, miten perhekeskusverkosto esimerkiks näyttäytyy siinä teijän työssä?

Noora Alm: No hyvin vahvasti. Että ollaan aktiivisesti siellä mukana ja meijät on ihanasti otettu. Ja nyt puhun koko järjestökentästä. Eli kyllähän tää perhekeskus-toimintakulttuuri on aivan mieletön juttu ja vie paljon eteenpäin sitä, että perhe on siinä keskiössä. Ja ollaan saatu kunnia, että kierretään kohtaamispaikoissa myös. Et saadaan kohtaamispaikoissa sitten oikeasti tavata ja kohdata perheitä ihan koko Pohjois-Karjalan alueella.

Sonja Hartikainen: Hienoa, että ootte lähteny jalkautumaan niin voimakkaasti. Miltäs ne kohtaamispaikat näyttää? Minkälaisia fiiliksiä niissä käydessä on tullu?

Noora Alm: No ollaan jokainen tiimiläinen päästy. Ja kyllähän nää ilmiöt sielläkin puhututtaa. Että aina ollaan ehkä silleen vähän teemalla lähdetty sinne. Ja on ehkä toivekin syntyny, että jokin siellä perheitä puhututtaa. Ja sit ollaan päästy juttusille ja opittu taas toisiltamme.

Sonja Hartikainen: Ihana, että te reagoitte ajassa siihen, että mikä missäkin suunnalla tai missäkin kenties kunnassa on oleellista ja tärkeätä ja puhututtavaa siinä hetkessä. Jos miettii teijän toimintaperiaatteita, niin minkälaisia asioita sie haluaisit sieltä erityisesti nostaa? Mikä on just Perpelle tärkeetä?

Noora Alm: Perpelle tärkeintä on ehkä se, et jotenkin lähetään kohtaamaan ja vahvistamaan sitä koko perhettä. Ei niinkään lasta tai nuorta tai tuijotettas liikaa aina yksilöä. Vaan ihan kuka vaan meistä, olipa työrooli millainen tahansa, niin voi ainakin välillisesti olla vaikuttamassa perheen hyvinvointiin ja jaksamiseen. Niin ehkä sellainen tulee nyt tähän mieleen.

Sonja Hartikainen: Eli se toisen huomioimisen ideologia, mikä perhekeskustoiminnassa pitäs näyttäytyä ammattilaisten välillä, niin tässä kohtaa nousee tietysti vielä tärkeemmäks siinä perheen jokaisen jäsenen huomioimisessa.

Noora Alm: Kyllä.

Sonja Hartikainen: Kuvasit Noora tuossa myös sitä, että te tuotatte ryhmätoimintaa lapsille. Ja jos ymmärsin oikein, myös niin, että ammattilaisetkin voi jollakin lailla siihen joko ohjaamiseen tai ihan työskentelyyn osallistuen. Pystytkö vähän kuvaaman näitä ryhmiä, et minkälainen kirjo niissä on?

Noora Alm: Joo, kyllä. Toimitaan siis ihan ympäri Pohjois-Karjalaa. Ja kuulostellaan aina, että missä tarve ja imu on. Lähetään miettii, että onko jotakin ilmiöitä, mihin kaivataan semmost täydentävää toimintaa. Ja meillä on ollu aivan mahtavia yhteistyökumppaneita tuolla kentällä jo pitkään ja aina löytyny ohjaajapari sinne ryhmän toteutukseen.

Siinähä on ajatus toki se, et siitä voi saada elementtejä myös sit jatkoon omaan työhön. Et jos ei ihan ryhmämalli sellasenaan lähe sinne käyntiin, ni aina voi ottaa, imasta sieltä niitä hyviä käytänteitä. Meillä on tällä hetkellä vanhempi-lapsiryhmiä erilaisissa muodoissaan, elämysliikuntaa lapsille, mutta myös koko perheelle. Toimintaryhmiä ja ne on oikeastaan semmonen, mihin on panostettukin vuosien saatossa. Ja siitä on kehittyny semmonen aika hyvä paketti.

Siihen hyvin vahvasti, kuten kaikkiin muihinkin meillä aina on perhe siinä keskiössä, vaikka se ois lastenkin ryhmä. Mut toimintaryhmät tapahtuu tosiaan siellä kouluympäristössä ja on saatu mahtavii kumppaneita sinne toteuttaa.

Sonja Hartikainen: Jos ymmärrän oikein, niin toisin sanottuna, jos sieltä löytyy joku ilmiö, joka vaikuttas olevan sillä tietyllä paikkakunnalla vaikka hyvin ajankohtainen ja siihen haluttas jollakin lailla tuoda vaikka kaveritaitoihin tai vanhemman ja lapsen vuorovaikutukseen liittyen tukee, niin voisi ikään kuin vinkata teille. Ja sitten saada kenties teiltä sen tuen sen ryhmän järjestämiseen tai tuottamiseen. Sen lisäks, et sitten on kenties se sidosryhmä siellä paikkakunnalla.

Noora Alm: Kyllä, just näin. Ja näitä toivotaankin nytten sitte. 2023 vuoden suunnitelmat on käynnissä, niin saa ottaa yhteyttä. Et innolla lähetään tekemään ja miettii, että minkälainen ryhmätoiminta vois olla missäkin suunnalla. Ja pitää vielä sanoa, että ryhmät on aina pienryhmiä. Ja vaikka ne on hyvin strukturoitujakin ryhmiä, mutta siellä on aina osallistujien ne mielenkiinnon kohteet ja toiveet otettu huomioon. Ja lähetään yhdessä tekemään sitä ryhmää sinne. Tarkoituksena on, että luodaan niitä onnistumisia ja ehkä elämyksiäki sit sinne.

Sonja Hartikainen: Mites jos perheenä miettisi nyt, että haluais tai vanhempana, et toivoisin pääseväni mukaan, niin minkä reitin sie neuvoisit siihen? Mistä kannattas kysäistä?

Noora Alm: Meillä saa aina esittää toiveita ja tarpeita, koska siitähän me lähetään. Ja toki kartotetaanki koko ajan kenttää. Ja perheitten ääni ois tosi tosi tärkee. Et ois ihana, jos vanhemmilta tulis paljonkin sitä tietoa, että mitä sinne kaivataan. Meijän ryhmätoiminnat on osa ihan meidän omaa toimintaa, mihin voi ilmoittautua mukaan. Eli me sitten mainostamme omilla some-kanavilla ja sit toki paikallisten toimijoitten kautta meidän toimintaa. Ja osa ryhmistä on sitten sellasia, että niitä lähetään jo suoraan yhteistyökumppanin kanssa miettii ihan suoraan sinne kenttään ja kohderyhmälle. Niin ne on sit vähän suljetumpia ryhmätoimintoja.

Sonja Hartikainen: Perpen toiminta kokonaisuudessaan kuulostaa tosi monipuoliselta ja semmoselta, että me sote-toimijat esimerkiks tai kunnan toimijat ei yksin pystyttäs tuottamaan noin laajaa ja nimenomaan ennaltaehkäisevää näkökulmaa omaan toimintaamme ilman tällasen järjestön tuottamaa tukee. Kiitos Noora, että ootte sitä meille tuottamassa.

Noora Alm: Kiitos. Ja kiitos hyvin toimineesta yhteistyöstä ja tehään jatkossakin. Et ollaan toisten puolella ja pietään huolta.

Sonja Hartikainen: Varmasti näin toimitaan. Kiitos.

[lapsen naurua]