Etusivu Palvelu Palve­lu­tar­peen arviointi lapsi­per­heille

Palvelutarpeen arviointi lapsiperheille

Jos toivot tukea ja apua perheesi tilanteeseen, voit ottaa yhteyttä sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi.

Tietoa palvelusta

Perheelläsi on sosiaalihuoltolain mukainen oikeus palvelutarpeen arviointiin. Arvioinnissa sosiaalihuollon ammattilainen selvittää yhdessä perheesi, läheisverkostosi ja muiden perheesi kanssa toimivien tahojen kanssa tuen, ohjauksen ja palvelun tarvetta. Teemme arvion perheesi kanssa keskustellen ja tavaten, perheesi tilannetta pohtien. Palvelutarpeen arviointi valmistuu kolmen kuukauden kuluessa yhteydenotosta.

Jos perheelläsi on tarvetta yksittäiselle palvelulle (esimerkiksi lapsiperheiden kotipalvelu), voimme tehdä palvelutarpeen arvioinnin esimerkiksi puhelinkeskustelun tai tapaamisen pohjalta.

Palvelutarpeen arvioinnin jälkeen perheesi ohjataan tarvittaessa kunnallisiin, kolmannen sektorin tai sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin.

Mikäli perheelläsi alkaa asiakkuus lapsiperheiden sosiaalipalveluissa, palvelutarpeen arviointia täydennetään asiakassuunnitelmalla. Asiakassuunnitelmaan kirjataan yhdessä perheesi kanssa sovitut palvelun tavoitteet. Palvelut ovat määräaikaisia ja niiden tavoitteena on vahvistaa perheesi omaa elämänhallintaa ja toimintakykyä. Perheesi asiakkuus ja palvelut päättyvät, kun perheesi omat voimavarat taas kantavat.

Toimi näin

Jos toivot tukea ja apua perheesi tilanteeseen, ota yhteyttä sosiaalihuoltoon tuen tarpeen arvioimiseksi. Voit ottaa yhteyttä itse tai pyytää apua yhteydenottamiseen esimerkiksi neuvolasta, varhaiskasvatuksesta tai koulusta. Voit ottaa yhteyttä tekemällä sähköisen ilmoituksen sosiaalihuollon tarpeesta tai puhelimitse. Palvelutarpeen arviointi käynnistetään tarvittaessa yhteydenoton jälkeen.

Kenelle ja millä ehdoin

Taustatietoja palvelusta

Asiakasmaksut

Ilmainen

Lainsäädäntö

Asiointi ja yhteystiedot

Voit suodattaa tietoja kunnan tai asiointitavan perusteella.

Valitse kunta
Valitse asiointitapa
  • Verkkoasiointi

    Ilmoitus sosiaalihuollon tarpeesta (miunpalvelut.fi)

    Ilmoituksen voi tehdä kuka tahansa, joka on huolestunut toisen henkilön elämäntilanteesta tai omasta elämäntilanteestaan.
    Asioi tästä

    Avoinna

  • Palvelupaikka

    Joensuu Torikatu 18:n palvelut

    Sosiaali- ja potilasasiamiespalvelut, perheasioiden sovittelu, isyyden selvittämispalvelut, lapsen huolto

    Osoite:

    Torikatu 18 A, 3.krs
    80100 JOENSUU

    Avoinna

  • Puhelinasiointi

    Lapsiperheiden palvelujen ja lastensuojelun palvelutarpeen arviointi

    Numerosta saat ohjausta lapsiperheiden sosiaalipalveluista ja lastensuojelun palveluista.
    Asioi tästä

    Avoinna

    Maanantai:09:00-12:00
    Tiistai:09:00-12:00
    Keskiviikko:12:00-15:00
    Torstai:09:00-12:00
    Perjantai:09:00-12:00
  • Puhelinasiointi

    Perhepuhelin

    Perhepuhelin tarjoaa lapsiperheille matalan kynnyksen tukea arjen huoliin sekä ohjausta sosiaali ja terveyspalveluihin.

    Avoinna

    Maanantai:09:00-12:00
    Tiistai:09:00-12:00
    Keskiviikko:12:00-14:00
    Torstai:09:00-12:00
    Perjantai:09:00-12:00
    Kesän 2026 aukioloajat
    ajalla 22.6.202631.7.2026
    Maanantai:09:00-11:00
    Tiistai:09:00-11:00
    Torstai:09:00-11:00
    Perjantai:09:00-11:00