Keuhkotaudit pääkuva

Uniapnean tutkimus ja hoito

Mitä on uniapnea?

Uniapnea on sairaus, joka aiheuttaa toistuvia unenaikaisia hengityskatkoksia. Hengityskatkos tai heikentynyt hengitysilmavirtaus havahduttavat nukkujan vaikkei hän tietoisesti heräisikään. Uniapnea aiheuttaa erilaisia yö- ja päiväaikaisia oireita. Tyypillinen oire on voimakas päiväväsymys. Hoitamaton uniapnea voi lisätä eri sairauksien riskiä.

Tutkimme ja hoidamme uniapneapotilaita uniapneakeskuksessa Siilaisen terveysasemalla.

Tutkimus

Uniapneatutkimukseen kutsutaan lääkärin lähetteen perusteella. Tutkimus tehdään tutkittavan kotona suppeana yöpolygrafiana, jossa rekisteröidään yöaikainen hengitys yhden yön ajalta. Ohjauksen ja ohjeistuksen tutkimuksen tekoon annamme Siilaisen terveysaseman uniapneakeskuksesta.

Unitutkimuksia tehdään lähetteen perusteella myös Lieksan ja Nurmeksen terveysasemilla sekä kliinisen neurofysiologian yksikössä.

Hoito

Lievässä uniapneassa ensisijainen hoitomuoto on painonhallinta. Mikäli hengityskatkoja esiintyy pääasiassa selällään nukkuessa, hoidoksi riittää asentohoito.

Keskivaikeassa tai vaikeassa uniapneassa hoito aloitetaan uniapneahoitajan ohjauksella ryhmässä. Hoidon aloitukseen kutsutaan tutkimustulosten perusteella. Järjestämme ryhmäohjausta Siilaisen terveysasemalla ja etäryhminä Teams-sovelluksella.

Kenelle ja millä ehdoin

Tutkimuksiin ja hoitoon pääsemiseksi tarvitset lääkärin lähetteen. Jos sinulle on tehty tutkimus muualla, voidaan sinut, löydöksestä riippuen, kutsua suoraan hoitoon lääkärin lähetteen perusteella.

Toimi näin

Jos epäilet oireidesi johtuvan uniapneasta, varaa aika lääkärille omalle terveysasemallesi tai työterveyshuoltoon.

Jos sinulla on jo hoitosuunnitelma, ota yhteyttä uniapneakeskukseen.

 

Yhteystiedot

Puhelinasiointi
  • Uniapneakeskus
    • +358 13 330 2348
    • Voit jättää takaisinsoittopyynnön, jos palvelunumero on varattu. Sinulle soitetaan takaisin saman päivän aikana.
  • Neuvonta ja ohjaus uniapnean tutkimukseen, hoitoon ja seurantaan.
    • Maanantai—Perjantai 12.00—14.00

Palvelupaikat

Uniapneakeskus yhteystiedot

Uniapneakeskus

Puh. 013 330 2348

Arkipäivisin klo 12.00-14.00

Voit jättää takaisinsoittopyynnön.

Neuvonta ja ohjaus uniapnean tutkimukseen, hoitoon ja seurantaan.

 

Uniapneapotilaan hoitopolku - Linkki

Keuhkotalo.fi - uniapnea

Uniapnea - lievän uniapnean hoito

Lievän uniapnean hoito

Uniapnea - CPAP-hoito

CPAP-laitehoidon oma-aloitus

Apua hoidon aloitukseen (resmed.fi)

Ennen laitteen käyttöönottoa:

Uniapneasi hoidoksi on aloitettu CPAP-laitehoito. Otathan CPAP-laitteen käyttöösi mahdollisimman pian.

Ennen käyttöönottoa toivomme sinun katsovan ainakin seuraavat kolme Youtube-videota:

Lisäksi toivomme sinun katsovan ohjevideon sinulle valitusta maskista:

Uniapnea - CPAP-laite ja sähkökatkot

CPAP-laite ja sähkökatkot

Sähkökatkon aikana laitteesi ei toimi, eikä sitä tule ottaa käyttöön sähkökatkon aikana. Jos laite sammuu kesken unien, tukehtumisvaaraa ei ole. Kokokasvomaskia käyttäessä hengitys kulkee tällöin ilmaventtiilien- tai reikien kautta, ja nenämaskia käyttäessä hengitys kulkee lisäksi suun kautta. CPAP-laitehoito ei ole henkeä ylläpitävää hoitoa, joten sen keskeytyminen ei aiheuta hengenvaaraa. Ukkosella virtajohto on hyvä irrottaa seinäpistokkeesta ja estää siten mahdollinen laiterikko.

somejako