Äitiysneuvola
Ota yhteyttä äitiysneuvolaan, kun huomaat olevasi raskaana. Ensimmäinen neuvolakäynti ajoittuu yleensä 8.–10. raskausviikolle.
Tietoa palvelusta
Neuvolassa keskustelemme kanssasi odotuksen herättämistä tunteista, elämäntilanteesta ja perheen voimavaroista. Tavoitteenamme on turvata sekä odottavan vanhemman että syntyvän lapsen terveys ja edistää koko perheen hyvinvointia. Yksi tärkeimmistä tehtävistämme on olla tukena vanhemmuudessa jo raskausajasta alkaen. Puoliso tai tukihenkilö on tervetullut neuvolakäynneille.
Tavoitteenamme on, että tapaat neuvolassa saman terveydenhoitajan koko raskausajan. Teemme myös yhteistyötä sairaalan ja muiden ammattilaisten kanssa. Autamme perhettäsi löytämään juuri teille sopivat palvelut.
Raskausajan seurantaan kuuluvat määräaikaiset terveystarkastukset, ultraäänitutkimukset ja tarvittavat seulonnat.
Perhevalmennus
Tarjoamme perhevalmennusta, joka on tarkoitettu ensisijaisesti ensimmäistä lasta odottaville äitiysneuvolan asiakkaille. Puolisot ja tukihenkilöt ovat tervetulleita mukaan. Tavoitteenamme on antaa valmiuksia vanhemmuuteen ja vauvan hoitoon. Valmennuksessa saat tietoa esimerkiksi näistä aiheista:
- vanhemmuuteen kasvu
- vauvaperheen hyvinvointi
- synnytyksestä palautuminen
- vauvan hoito, ravitsemus, uni
- varhainen vuorovaikutus.
Neuvolakäynneillä saat tietoa perhevalmennusryhmistä ja voit ilmoittautua niihin oman terveydenhoitajasi kautta. Etäperhevalmennuksia järjestämme neljä kertaa vuodessa, ja Teams-valmennuksiin voit ilmoittautua verkkoajanvarauksen kautta. Tarvittaessa voimme käydä läpi perhevalmennuksen aiheita yksilövastaanotolla neuvolakäyntien yhteydessä. Synnytyssairaalassa järjestämme erikseen synnytysvalmennusta.
Synnytykseen valmistautuminen
Neuvolakäynneillä keskustelemme synnytykseen valmistautumisesta. Lisäksi tarjoamme synnytysvalmennusta Pohjois-Karjalan keskussairaalassa tai etäyhteydellä. Kätilön pitämässä valmennuksessa saat tietoa synnytyksen kulusta, kivunlievityksestä ja sairaalaan lähtemisestä. Synnytysvalmennukseen voit ilmoittautua verkkoajanvarauksemme kautta.
Imetysohjaus
Saat imetysohjausta neuvolakäyntien yhteydessä. Mikäli imetyksessä tulee vastaan haastavampia tilanteita, terveydenhoitaja voi ohjata sinut tai voit itse hakeutua neuvolan imetyspoliklinikalle. Palvelu on maksuton. Ajat ovat lähi- tai etävastaanottoja. Lähivastaanotto sijaitsee Suvikadun neuvolassa. Keskussairaalan imetyspoliklinikan käynnit ovat maksullisia.
Toimi näin
Ota yhteyttä neuvolaan, kun olet tehnyt positiivisen raskaustestin:
- Soittamalla puhelinpalveluumme
- Kirjoittamalla chatissa
- Varaamalla yhteydenottopyynnön verkkoajanvarauksesta.
Neuvolasi määräytyy virallisen osoitteen perusteella. Voit valita myös muun neuvolan Siun soten alueella.
Jotta saat äitiysavustuksen, sinun tulee käydä terveystarkastuksessa lääkärissä tai neuvolassa ennen raskauden neljännen kuukauden päättymistä. Äitiysavustuksen saa joko pakkauksena tai rahana. Hakemuslomakkeita ja lisätietoja saat neuvolasta ja Kelan verkkosivuilta.
Jos sinulla on tarve asioida esimerkiksi opiskelun tai työn vuoksi jollakin toisella hyvinvointialueella, ota yhteyttä omaan neuvolaasi hoitosuunnitelmaa varten. Jos haluat siirtää kaikki terveyspalvelusi muulle kuin oman kotikunnan mukaiselle hyvinvointialueelle, tee terveysasemanvaihtoilmoitus.
Kun varaat ensikäyntiaikaa, kerro jos sinulla on perussairauksia tai jokin säännöllinen lääkitys. Huolehdi, että hoitava lääkäri tietää raskaudestasi ja lääkitys on sopiva raskauden aikana käytettäväksi.
Täyttäkää ennen ensimmäistä neuvolakäyntiä tulevien vanhempien esitietolomakkeet Siun soten digitaalisissa palveluissa. Siun soten digitaalisiin palveluihin pääset rekisteröitymään verkkosivujen kautta tai lataamalla Apple Storesta tai Play kaupasta Siun soten mobiilisovelluksen. Mobiilisovellus löytyy hakusanalla Siun sote. Rekisteröityminen vaatii vahvan tunnistautumisen. Vanhempien esitietolomakkeet löytyvät selaimesta vasemman reunan valikosta ja sovelluksesta profiili > lomakkeet > Äitiysneuvola: raskaana olevan esitietolomake tai Äitiysneuvola: puolison esitietolomake.
Neuvolassa tai kohtaamispaikassa pidettävään perhevalmennukseen ilmoittautuminen tapahtuu äitiysneuvolan terveydenhoitajan kautta. Etäperhevalmennuksiin voit ilmoittautua verkkoajanvarauksessa, valitse palveluluokka: Äitiysneuvola ja palvelu: Perhevalmennus etänä Teamsin välityksellä.
Varaa aika synnytysvalmennukseen verkkoajanvarauspalvelussa (vain synnyttäjä ilmoittautuu). Muista perua aika, jos et pääse varattuun valmennukseen.
Voit varata ajan imetyspoliklinikalle keskitetyn puhelinpalvelun kautta tai terveydenhoitaja voi varata ajan neuvolakäynnin yhteydessä.
Keskussairaalan imetyspoliklinikalle voit varata ajan sähköisessä verkkoajanvarauksessa, valitse valikosta Palvelut: imetysohjaus.
Varatun ajan peruminen
Voit perua varaamasi ajan
- soittamalla neuvoloiden keskitettyyn puhelinpalveluun tai
- lähettämällä viestin tekstiviestiperuutusten numeroon.
- Jos olet varannut ajan verkkoajanvarauksessa, voit perua varaamasi ajan siellä varaustunnuksellasi.
Tekstiviestiperuutuksen malli:
- Perun ajanvarauksen neuvolaan:
- Nimi (kaikki etunimet ja sukunimi)
- Syntymäaika ilman henkilötunnuksen loppuosaa
- Ajanvarauksen päivämäärä ja kellonaika
- Neuvola (paikka)
Tekstiviestin pituus voi olla korkeintaan 160 merkkiä, pidemmät viestit eivät tule perille.
Tekstiviestiperuutukset puretaan arkisin klo 7.30–14.00. Ajanvaraus on peruttu, kun saat vastausviestin peruutukseesi.
Kenelle ja millä ehdoin
Taustatietoja palvelusta
Asiakasmaksut
Palvelu on maksuton. Käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä palvelusta peritään 18 vuotta täyttäneiltä sakkomaksu.
Lainsäädäntö
Asiointi ja yhteystiedot
Voit suodattaa tietoja kunnan tai asiointitavan perusteella.
-
Ajanvarauksen (neuvola-aika) peruminen tekstiviestillä
Voit perua varaamasi äitiys-, lasten- tai ehkäisyneuvola-ajan tekstiviestillä. Viestin pituus 160 merkkiä. Numeroon ei voi soittaa.Avoinna
-
Ajanvaraus ja neuvonta: neuvoloiden keskitetty puhelinpalvelu
Heinäveden alueen lähimmät äitiysneuvolan palvelupaikat ovat Liperissä ja Outokummussa.Ehkäisy-, äitiys- ja lastenneuvoloiden keskitetty puhelinpalvelu Pohjois-Karjalan alueella.Avoinna
Poikkeuksellisesti ajalla 10.7.2026—10.7.2026SuljettuPoikkeuksellisesti ajalla 14.7.2026—14.7.2026SuljettuPoikkeuksellisesti ajalla 16.7.2026—16.7.2026SuljettuVoit varata yhteydenottopyynnön tai vastaanottoajan omaan neuvolaasi verkosta. Voit perua varatun ajan myös tekstiviestillä.Poikkeuksellisesti ajalla 20.7.2026—20.7.2026SuljettuMaanantai:08:00-14:00Tiistai:08:00-14:00Keskiviikko:08:00-14:00Torstai:08:00-14:00Perjantai:08:00-14:00 -
Ajanvaraus verkossa: Perusterveydenhuollon verkkoajanvaraus
Lisätietoja: Heinäveden alueen lähimmät äitiysneuvolan palvelupaikat ovat Liperissä ja Outokummussa.Verkkoajanvarauspalvelussa voit varata ajan sähköisesti sekä perua sähköisesti varaamiasi aikoja.Avoinna
-
Digitaaliset palvelut
Neuvolapalvelut -chatissa neuvolan terveydenhoitaja neuvoo raskauteen, vanhemmuuteen ja lapsen hyvinvointiin liittyvissä asioissa.Saat terveyteesi, hyvinvointiisi tai arjen huoliisi liittyvää hoitoa ja ohjausta ammattilaisilta.Avoinna
Maanantai:08:00-14:00Tiistai:08:00-14:00Keskiviikko:08:00-14:00Torstai:08:00-14:00Perjantai:08:00-14:00 -
Enon sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelupiste
Palvelupiste tarjoaa perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluja. Sosiaalihuollon palveluihin asiointi vain ajanvarauksella.Osoite:
1. kerros
Kunnantie 2
(lasten toimintaterapian palvelut 2. kerros)
81200 ENOPostilokero:
PL 32
81201 ENOAvoinna
-
Hammaslahden sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelupiste
Palvelupiste tarjoaa perusterveyden huollon ja sosiaalihuollon palveluja. Sosiaalihuollon palveluihin asiointi vain ajanvarauksella.Osoite:
Sähkötie 22
82200 HAMMASLAHTIAvoinna
Aukioloajat kesällä 2026Poikkeuksellisesti ajalla 15.6.2026—12.7.2026Suljettu -
Heinävaaran neuvola
Heinävaaran neuvola tarjoaa Heinävaaran, Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran perhesuunnittelu- ja lastenneuvolapalvelut.Osoite:
Heinävaarantie 7
82110 HEINÄVAARAAvoinna
Maanantai:08:00-16:00Tiistai:08:00-16:00Keskiviikko:08:00-16:00Torstai:08:00-16:00Perjantai:08:00-14:30 -
Ilomantsin sosiaali- ja terveyskeskus
Sosiaali- ja terveyskeskus tarjoaa perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluja. Sosiaalihuollon palveluihin asiointi vain ajanvarauksella.Osoite:
Henrikintie 4
82900 ILOMANTSIAvoinna
Poikkeuksellisesti ajalla 6.7.2026—13.7.2026Suljettu -
Juuan sosiaali- ja terveysasema
Sosiaali- ja terveysasema tarjoaa perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluja. Sosiaalihuollon palveluihin asiointi vain ajanvarauksella.Osoite:
Aimontie 7
83900 JUUKAAvoinna
-
Kiteen sosiaali- ja terveyskeskus
Terveyskeskus tarjoaa perusterveydenhuollon palveluita. Terveyskeskukselle voi hakeutua mm. lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolle.Osoite:
Arppentie 6
82500 KITEEAvoinna
-
Kontiolahden sosiaali- ja terveyskeskus
Sosiaali- ja terveyskeskus tarjoaa perusterveydenhuollon ja sosiaalitoimiston palveluita.Osoite:
Vierevänniementie 3
81100 KONTIOLAHTIAvoinna
-
Lehmon sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelupiste
Palvelupiste tarjoaa perusterveydenhuollon palveluita. Palvelupisteelle voi hakeutua mm. lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolle.Osoite:
Kylmäojantie 49
80710 LEHMOAvoinna
Aukioloajat kesällä 2026Poikkeuksellisesti ajalla 1.6.2026—1.9.2026Suljettu -
Lieksan sosiaali- ja terveyskeskus
Terveyskeskus tarjoaa perusterveydenhuollon palveluita. Terveyskeskukselle voi hakeutua mm. lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolle.Osoite:
Mönninkatu 14
81700 LIEKSAAvoinna
-
Liperin sosiaali- ja terveyskeskus
Terveyskeskus tarjoaa perusterveydenhuollon palveluita. Terveyskeskukselle voi hakeutua mm. lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolle.Osoite:
Käsämäntie 111 C
83100 LIPERIAvoinna
-
Nurmeksen sosiaali- ja terveyskeskus
Sosiaali- ja terveyskeskus tarjoaa perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluja. Sosiaalihuollon palveluihin asiointi vain ajanvarauksella.Osoite:
Porokylänkatu 1
75530 NURMESAvoinna
-
Outokummun sosiaali- ja terveyskeskus
Sosiaali- ja terveyskeskus tarjoaa perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluja. Sosiaalihuollon palveluihin asiointi vain ajanvarauksella.Osoite:
Pohjoisahonkatu 29 A
83500 OUTOKUMPUAvoinna
-
Polvijärven sosiaali- ja terveysasema
Sosiaali- ja terveysasema tarjoaa perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluja. Sosiaalihuollon palveluihin asiointi vain ajanvarauksella.Osoite:
Polvijärventie 20 A
83700 POLVIJÄRVIAvoinna
Aukioloajat kesällä 2026Poikkeuksellisesti ajalla 29.6.2026—2.8.2026SuljettuPoikkeuksellisesti ajalla 29.6.2026—2.8.2026Suljettu -
Rääkkylän sosiaali- ja terveysasema
Sosiaali- ja terveysasema tarjoaa perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon palveluja. Sosiaalihuollon palveluihin asiointi vain ajanvarauksella.Osoite:
Kinnulantie 22
82300 RÄÄKKYLÄAvoinna
Aukioloajat kesällä 2026Poikkeuksellisesti ajalla 29.6.2026—3.8.2026SuljettuPoikkeuksellisesti ajalla 1.7.2026—31.7.2026Suljettu -
Siilaisen terveysasema
Äitiysneuvolapalvelut Rantakylän ja Utran alueelle.Terveysasema tarjoaa perusterveydenhuollon palveluita. Terveysasemalle voi hakeutua mm. lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolleOsoite:
Noljakantie 17 a C
80130 JOENSUUAvoinna
-
Suvikadun neuvola
Joensuun keskusta (Karsikko, Niinivaara, Karhunmäki, Noljakka, Marjala ja Reijola). Samassa osoitteessa Niinivaaran hammashoitola.Osoite:
2. kerros. Sisäänkäynti S-marketin eteisestä hissillä tai portaita toiseen kerrokseen. Parkkikiekolla ilmainen pysäköinti 1h.
Suvikatu 18
80200 JOENSUUAvoinna
