Lasten, nuorten ja perheiden palvelut kuva

Lastenneuvola

Lapsesi terveyteen liittyvissä asioissa palvelee lastenneuvola, jonka tavoitteena on turvata lapsen hyvä kasvu ja kehitys sekä terveenä pysyminen. Neuvolassa seurataan lapsen fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista kasvua. Lapsi saa neuvolassa rokotusohjelmaan kuuluvat rokotukset.

Saat neuvolassa tukea lapsen kasvatukseen ja parisuhteen hoitamiseen. Ohjaamme myös tekemään valintoja terveiden elintapojen saavuttamiseksi.

Kenelle ja millä ehdoin

Lastenneuvolapalvelut on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen. Lastenneuvolan asiakkuus alkaa, kun lapsi täyttää kaksi viikkoa ja jatkuu lapsen kouluunmenoon saakka.

Palvelut ovat maksuttomia. Käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä palvelusta peritään 18 vuotta täyttäneiltä sakkomaksu.

Toimi näin

Perheet varaavat itse ajan oman alueensa neuvolaan. Varaa aika verkkoajanvarauspalvelussa tai neuvolan puhelinpalvelun kautta.

Täytä 1,5-v. terveystarkastuksen esitietolomake sähköisesti Omaolo-palvelussa. Huom. täytä Omaolon lomake omana asiointinasi, ei lapsen puolesta asiointina. Ota käynnille mukaan muut mahdolliset esitietolomakkeet. 1,5-v. ja 4-v. tarkastuksissa on käytössä neuvolan ja varhaiskasvatuksen yhteistyölomake, jonka saat varhaiskasvatuksen yksiköstä.

Molemmat vanhemmat ovat tervetulleita kaikille neuvolakäynneille, erityisesti 4 kk-, 18 kk- ja 4 v- käynneille, jolloin kyseessä on laaja terveystarkastus. Laajassa terveystarkastuksessa huomioidaan koko perheen hyvinvointi, elämäntilanne ja terveystottumukset. Varaa aika erikseen ensin terveydenhoitajan ja sitten lääkärintarkastukseen. Huomioi, että lääkärikäynti varataan erikseen. Ajan saat varattua terveydenhoitajalta.

Lasten koronarokotukset

Koronarokotetta tarjotaan 6 kuukauden – 11 vuoden ikäisille lapsille, joilla on vakavan koronavirustaudin riski. 

Alle 12-vuotiaan lapsen rokotustarpeen varmistaa aina lääkäri yksilöllisen harkinnan perusteella. Rokotustarpeen voi selvittää Lastenkeskuksen poliklinikalta soittamalla numeroon 013 330 2117, soittoajat arkisin klo 8–10 ja 12-14. Jos hoitava lääkäri arvioi lapsen hyötyvän koronarokotuksesta, voi huoltaja varata ajan rokotukseen. Perusterveille alle 12-vuotiaille lapsille koronarokotetta ei tarjota.

Lisätietoa Siun soten koronarokotuksista löytyy osoitteessa www.siunsote.fi/koronarokotukset.

Neuvolan imetyspoliklinikka

Neuvolan imetyspoliklinikka

Terveydenhoitajat antavat imetysohjausta neuvolakäyntien yhteydessä. Mikäli imetyksessä tulee vastaan haastavampia tilanteita terveydenhoitaja voi ohjata tai voit itse hakeutua neuvolan imetyspoliklinikalle. 
Neuvolan imetyspoliklinikalla perheet saavat tukea imetykseen omien toiveidensa ja tavoitteidensa mukaan. Ajat ovat livevastaanottoja tai puhelinkäyntejä. Vastaanotto sijaitsee Ylämyllyn neuvolassa, osoitteessa Katajakuja 3b.

Käynnit ovat maksuttomia. Voit varata ajan imetyspoliklinikalle keskitetyn puhelinpalvelun kautta p. 013 330 2841 tai terveydenhoitaja voi varata ajan neuvolakäynnin yhteydessä. 
Myös sairaalalla toimii imetyspoliklinikka. Sairaalan imetyspoliklinikka on maksulllinen. Ajanvarausohjeet sinne löydät osoitteesta: https://www.siunsote.fi/synnytys

Vauvankäsittelyvideo

Yhteystiedot

Puhelinasiointi

Palvelupaikat

Heinävesi (1)
Ilomantsi (1)
Joensuu (7)
Juuka (1)
Kitee (2)
Kontiolahti (4)
Lieksa (1)
Liperi (3)
Nurmes (1)
Outokumpu (1)
Polvijärvi (1)
Rääkkylä (1)
Tohmajärvi (1)
Verkkoasiointi