Lasten, nuorten ja perheiden palvelut kuva

Varhaisen tuen sosiaalityö

Lapsiperheiden palveluiden sosiaalityössä ja sosiaaliohjauksessa työntekijä arvioi yhdessä perheen kanssa, millaisesta avusta ja tuesta perhe hyötyisi. Tuen tarpeet voivat liittyä esimerkiksi lapsen kasvuun ja kehitykseen, parisuhteeseen, haastavaan elämäntilanteeseen tai äkilliseen kriisiin.

Työn tavoitteena on vahvistaa perheiden hyvinvointia ja toimintakykyä. Työtä tehdään yhdessä muiden tukea tarjoavien tahojen kanssa.

Yhteystiedot

Honkalampi-keskus

Honkalampi-keskus on moniammatillinen sosiaali- ja vammaispalveluja tuottava osaamiskeskus.

Keskuksessa on asiantuntijapalveluiden lisäksi noin 85 asumispalvelun ja osastohoidon paikkaa sekä perhehoitoa, päivätoimintaa ja peruskoulu.


Honkalampi-keskus tarjoaa palveluja kaikenikäisille henkilöille, joiden henkinen toiminta on estynyt tai häiriintynyt synnynnäisen tai kehitysiässä saadun sairauden, vian tai vamman vuoksi ja jotka eivät muun lain nojalla voi saada tarvitsemiaan palveluja. Lisäksi alueella on lastensuojelun, aikuissosiaalityön, perhe- ja sosiaalipalvelujen ennaltaehkäiseviä palveluja sekä mielenterveys- ja päihdehuollon yksikkö.


Palveluja tuotetaan kuntien kanssa tehdyn perussopimuksen mukaisesti hyödyntämällä alan valtakunnallista ja kansainvälistä tutkimus- ja kehittämistyötä.


Tavoitteena on mahdollistaa asiakkaan hyvä ja tasavertainen elämä.

Palvelun kielet: suomi, englanti, ruotsi.

Lapsiperheiden sosiaalityö

Käyntitiedot

Lapsiperheiden sosiaalityö palvelujen myöntämisen perusteet

Nosto Sekasin chat

Sekasin-chat

Sekasin-chat (sekasin.fi)

Sekasin-chat on nuorille suunnattu palvelu. Chat palvelee arkisin 9–24 ja viikonloppuisin 15–24.

Chatin toiminnan ylläpitämisestä vastaa Sekasin Kollektiivi. Sekasin Kollektiivi on MIELI Suomen Mielenterveys ry:n, Suomen Punaisen Ristin, Setlementtiliiton ja SOS-Lapsikylän koordinoima yhteenliittymä.

lasten, nuorten ja perheiden yhdistykset linkki

Toimintaa ja tukea yhdistyksissä

lahella.fi

somejako