Kasvatus- ja perheneuvonta
Kuvakaruselli nainen ja kaksi lasta iloisesti leikkimässä
Perheneuvola
Kasvatus- ja perheneuvonta on moniammatillista palvelua, jota saat perheneuvoloista. Kasvatus- ja perheneuvonnalla edistetään lapsen hyvinvointia, yksilöllistä kasvua ja myönteistä kehitystä, tuetaan vanhemmuutta ja lapsiperheiden suoriutumista sekä vahvistetaan perheen omia voimavaroja.
Perheneuvolasta saat asiantuntijoiden arviointia, ohjausta ja neuvontaa lasten kasvuun ja kehitykseen, perhe-elämään, ihmissuhteisiin ja sosiaalisiin taitoihin liittyen.
Perheneuvolatiimiin kuuluu muun muassa psykologeja, sosiaalityöntekijöitä ja asiantuntijahoitajia. Lisäksi perheneuvolassa on mahdollisuus saada lääkärin palveluja.
Palvelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia. Voit varata ajan perheneuvolaan omasta aloitteestasi tai ammattilaisen suosituksesta. Myös lapset ja nuoret voivat itse olla yhteydessä perheneuvolaan.
Yhteystiedot
Puhelinasiointi
- Heinäveden ja Liperin perheneuvola
-
- +358 13 330 5152
- Sosiaalityöntekijä
-
- +358 13 330 7215
- Psykologi
- Perheneuvolan ajanvaraus ja neuvonta.
- Lapsiperheiden palvelujen ja lastensuojelun palvelutarpeen arviointi
- Numerosta saat ohjausta lapsiperheiden sosiaalipalveluista ja lastensuojelun palveluista.
- Maanantai—Perjantai 9.00—12.00
- Joensuu, Vaarat, Pyhäselkä ja Ilomantsi perheneuvola
-
- +358 13 330 5607
- Psykologi
-
- +358 13 330 7575
- Sosiaalityöntekijä
- Perheneuvolan ajanvaraus ja neuvonta, lapset ja nuoret perheineen.
- Maanantai—Perjantai 8.00—16.00
- Lapsiperheiden palvelujen ja lastensuojelun palvelutarpeen arviointi
- Numerosta saat ohjausta lapsiperheiden sosiaalipalveluista ja lastensuojelun palveluista.
- Maanantai—Perjantai 9.00—12.00
- Joensuu ja Kontiolahti, perheneuvolan neuvolaikäisten tiimi (3-7 v. psykologiset tutkimukset).
-
- +358 13 330 7729
- Psykologi, Rantakylä
-
- +358 13 330 7749
- Psykologi, Keskusta ja Niinivaara
-
- +358 13 330 7762
- Psykologi, Reijola, Hammaslahti, Heinävaara ja Tuupovaara
-
- +358 13 330 7664
- Psykologi Kontiolahti, Lehmo, Eno, Uimaharju
-
- +358 13 330 7653
- Psykologi, venäjänkieliset koko Siun soten alue
- Ajanvaraus ja neuvonta. Alle kouluikäisten psykologiset tutkimukset.
- Joensuu ja Kontiolahti, perheneuvolan vauvaperhetyö (raskaus- ja ensimmäisen vauvavuoden tuki).
-
- +358 13 330 5351
- Kätilö
-
- +358 13 330 5866
- Kätilö
- Ajanvaraus ja neuvonta.
- Joensuu, Rantakylän perheneuvolan lastentiimi
-
- +358 13 330 5881
- psykologi
-
- +358 13 330 5832
- sosiaalityöntekijä
- Perheneuvolan lasten tiimin ajanvaraus ja neuvonta.
- Joensuu, Vaarat, Pyhäselkä ja Ilomantsi perheneuvola
-
- +358 13 330 5607
- Psykologi
-
- +358 13 330 7575
- Sosiaalityöntekijä
- Perheneuvolan ajanvaraus ja neuvonta, lapset ja nuoret perheineen.
- Maanantai—Perjantai 8.00—16.00
- Joensuu, nuorten tiimin ohjaus- ja neuvontapuhelin
-
Ohjaus- ja neuvontapuhelin palvelee ma-to klo 12.00-13.00.
Lisätietoja: Nuorten tiimi tarjoaa Joensuulaisille (paitsi Eno, Kiihtelysvaara ja Tuupovaara) 13–18-vuotiaille nuorille tukea elämänhallintaan ja arjen sujumiseen, ihmissuhde- ja vuorovaikutusasioihin, kasvuun ja kehitykseen liittyviin haasteisiin, mielenterveydellisiin asioihin, kuntoutus- ja terapiatarpeen arviointiin sekä sopivien ja tarpeenmukaisten palvelujen löytämiseen.
- Maanantai—Torstai 12.00—13.00
- Joensuun keskusta, perheneuvolan lasten tiimi
- Lasten perheneuvolan ajanvaraus ja neuvonta.
- Maanantai—Tiistai 10.00—11.00
- Kontiolahden, Enon ja Uimaharjun perheneuvola
-
- +358 13 330 5150
- Psykologi
-
- +358 13 330 5132
- Sosiaalityöntekijä
- Perheneuvolan ajanvaraus ja neuvonta.
- Maanantai—Torstai 8.00—16.00
- Perjantai 8.00—14.00
- Lapsiperheiden palvelujen ja lastensuojelun palvelutarpeen arviointi
- Numerosta saat ohjausta lapsiperheiden sosiaalipalveluista ja lastensuojelun palveluista.
- Maanantai—Perjantai 9.00—12.00
- Juuan perheneuvola, oppilashuolto ja lapsiperheiden palvelut
- Juuan perheneuvolan, oppilashuollon ja lapsiperheiden palvelujen ajanvaraus ja neuvonta
- Psykologi
- Maanantai—Perjantai 10.00—11.00
- Lapsiperheiden palvelujen ja lastensuojelun palvelutarpeen arviointi
- Numerosta saat ohjausta lapsiperheiden sosiaalipalveluista ja lastensuojelun palveluista.
- Maanantai—Perjantai 9.00—12.00
- Lapsiperheiden palvelujen ja lastensuojelun palvelutarpeen arviointi
- Numerosta saat ohjausta lapsiperheiden sosiaalipalveluista ja lastensuojelun palveluista.
- Maanantai—Perjantai 9.00—12.00
- Perhekeskus, perheneuvola eteläinen
-
- +358 13 330 5301
- Ajanvaraus ja neuvonta, perheasioiden sovittelu klo 8-16
- Perheneuvola auttaa ja tukee lapsen ja nuoren psyykkiseen kehitykseen, vanhemmuuteen ja perheen vuorovaikutussuhteisiin liittyvissä asioissa.
- Joensuu ja Kontiolahti, perheneuvolan neuvolaikäisten tiimi (3-7 v. psykologiset tutkimukset).
-
- +358 13 330 7729
- Psykologi, Rantakylä
-
- +358 13 330 7749
- Psykologi, Keskusta ja Niinivaara
-
- +358 13 330 7762
- Psykologi, Reijola, Hammaslahti, Heinävaara ja Tuupovaara
-
- +358 13 330 7664
- Psykologi Kontiolahti, Lehmo, Eno, Uimaharju
-
- +358 13 330 7653
- Psykologi, venäjänkieliset koko Siun soten alue
- Ajanvaraus ja neuvonta. Alle kouluikäisten psykologiset tutkimukset.
- Joensuu ja Kontiolahti, perheneuvolan vauvaperhetyö (raskaus- ja ensimmäisen vauvavuoden tuki).
-
- +358 13 330 5351
- Kätilö
-
- +358 13 330 5866
- Kätilö
- Ajanvaraus ja neuvonta.
- Kontiolahden, Enon ja Uimaharjun perheneuvola
-
- +358 13 330 5150
- Psykologi
-
- +358 13 330 5132
- Sosiaalityöntekijä
- Perheneuvolan ajanvaraus ja neuvonta.
- Maanantai—Torstai 8.00—16.00
- Perjantai 8.00—14.00
- Lapsiperheiden palvelujen ja lastensuojelun palvelutarpeen arviointi
- Numerosta saat ohjausta lapsiperheiden sosiaalipalveluista ja lastensuojelun palveluista.
- Maanantai—Perjantai 9.00—12.00
- Lapsiperheiden palvelujen ja lastensuojelun palvelutarpeen arviointi
- Numerosta saat ohjausta lapsiperheiden sosiaalipalveluista ja lastensuojelun palveluista.
- Maanantai—Perjantai 9.00—12.00
- Lieksan perheneuvola
-
- +358 13 330 5410
- ajanvaraus
-
- +358 13 330 5489
- sosiaalityöntekijä
-
- +358 13 330 5444
- vastaava psykologi
- Perheneuvolan ajanvaraus ja neuvonta.
- Maanantai—Torstai 8.00—16.00
- Perjantai 8.00—14.00
- Heinäveden ja Liperin perheneuvola
-
- +358 13 330 5152
- Sosiaalityöntekijä
-
- +358 13 330 7215
- Psykologi
- Perheneuvolan ajanvaraus ja neuvonta.
- Lapsiperheiden palvelujen ja lastensuojelun palvelutarpeen arviointi
- Numerosta saat ohjausta lapsiperheiden sosiaalipalveluista ja lastensuojelun palveluista.
- Maanantai—Perjantai 9.00—12.00
- Lapsiperheiden palvelujen ja lastensuojelun palvelutarpeen arviointi
- Numerosta saat ohjausta lapsiperheiden sosiaalipalveluista ja lastensuojelun palveluista.
- Maanantai—Perjantai 9.00—12.00
- Nurmeksen perheneuvola
-
- +358 13 330 8347
- ajanvaraus
- Perheneuvolan ajanvaraus ja neuvonta.
- Maanantai—Perjantai 8.00—15.00
- Lapsiperheiden palvelujen ja lastensuojelun palvelutarpeen arviointi
- Numerosta saat ohjausta lapsiperheiden sosiaalipalveluista ja lastensuojelun palveluista.
- Maanantai—Perjantai 9.00—12.00
- Outokummun ja Polvijärven perheneuvola
-
- +358 13 330 5162
- Sosiaalityöntekijä
-
- +358 13 330 5193
- Psykologi Outokumpu
- Perheneuvolan ajanvaraus ja neuvonta
- Lapsiperheiden palvelujen ja lastensuojelun palvelutarpeen arviointi
- Numerosta saat ohjausta lapsiperheiden sosiaalipalveluista ja lastensuojelun palveluista.
- Maanantai—Perjantai 9.00—12.00
- Outokummun ja Polvijärven perheneuvola
-
- +358 13 330 5162
- Sosiaalityöntekijä
-
- +358 13 330 5193
- Psykologi Outokumpu
- Perheneuvolan ajanvaraus ja neuvonta
- Lapsiperheiden palvelujen ja lastensuojelun palvelutarpeen arviointi
- Numerosta saat ohjausta lapsiperheiden sosiaalipalveluista ja lastensuojelun palveluista.
- Maanantai—Perjantai 9.00—12.00
- Perhekeskus, perheneuvola eteläinen
-
- +358 13 330 5301
- Ajanvaraus ja neuvonta, perheasioiden sovittelu klo 8-16
- Perheneuvola auttaa ja tukee lapsen ja nuoren psyykkiseen kehitykseen, vanhemmuuteen ja perheen vuorovaikutussuhteisiin liittyvissä asioissa.
- Lapsiperheiden palvelujen ja lastensuojelun palvelutarpeen arviointi
- Numerosta saat ohjausta lapsiperheiden sosiaalipalveluista ja lastensuojelun palveluista.
- Maanantai—Perjantai 9.00—12.00
- Perhekeskus, perheneuvola eteläinen
-
- +358 13 330 5301
- Ajanvaraus ja neuvonta, perheasioiden sovittelu klo 8-16
- Perheneuvola auttaa ja tukee lapsen ja nuoren psyykkiseen kehitykseen, vanhemmuuteen ja perheen vuorovaikutussuhteisiin liittyvissä asioissa.
Palvelupaikat
- Heinäveden sosiaalitoimisto
- Kermanrannantie 7
- 79700 Heinävesi
Avoinna sovitusti.
- Ilomantsin terveysasema
- Henrikintie 4
- 82900 Ilomantsi
Lastenneuvolan siivessä alapihalla. Ulko-ovi auki 8.00 - 16.00, mutta perheneuvolan asiointi ajanvarauksella. Perheneuvolan työntekijä paikalla ti-ke klo 8.00 - 16.00.
- Joensuun perheneuvola, Nuortentiimi
- Rantakatu 23
- 80100 Joensuu
- Joensuun sosiaalipalvelut
- Rantakatu 23
- 80100 Joensuu
Enon, Uimaharjun ja Kontiolahden perheneuvolapalvelut 3. kerros.
- Niinivaaran hammashoitola ja Suvikadun neuvola
- Suvikatu 18
- 80200 Joensuu
Joensuun keskusta, perheneuvola lasten tiimi.
- Pohjois-Karjalan keskussairaala
- Tikkamäentie 16
- 80210 Joensuu
Tuupovaara, Kiihtelysvaara, Heinävaara ja Pyhäselkä perheneuvola: Talo 8, 1.kerros.- Perheneuvolan verkkosivu
- Rantakylän terveysasema
- Ruoritie 3
- 80160 Joensuu
Rantakylän perheneuvolan lasten tiimi.
- Juuan sosiaalitoimisto
- Poikolantie 1
- 83900 Juuka
- Kiteen sosiaalitoimisto
- Hovintie 3
- 82500 Kitee
Perhekeskus, perheneuvola eteläinen.
- Lieksan perheneuvola
- Moisionkatu 2
- 81700 Lieksa
- Honkalampi-keskus
- Ylämyllyntie 94
- 80400 Ylämylly
- Nurmeksen sosiaalitoimisto
- Porokylänkatu 6 E
- 75530 Nurmes
- Outokummun terveysasema
- Sairaalankatu 8
- 83500 Outokumpu
- Polvijärven sosiaalipalvelut
- Polvijärventie 22
- 83700 Polvijärvi