Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella – Siun sotessa käynnistetään tämän vuoden aikana kulttuurihyvinvoinnin koordinaatiotyö. Käynnistämisprojektin toteuttaa Siun sotelle Pohjois-Karjalan kansanteatteri, joka on taiteen saavutettavuuden edistämiseen erikoistunut osuuskunta.
Taiteella ja kulttuurilla on tutkitusti myönteisiä vaikutuksia terveyteen, hyvinvointiin, oppimiseen ja koettuun elämänlaatuun. Jokaisen oikeus kehittää ja ilmaista itseään sekä oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin ovat myös Suomen perustuslakiin ja YK:n ihmisoikeuksien julistukseen kirjattuja oikeuksia.
Kulttuurihyvinvoinnin lähteet ja kokemukset ovat yksilöllisiä:
Yksi virittäytyy työpäivään laulamalla autossa radion tahtiin, toisen kesärutiineihin kuuluu nuotiokahvit mökillä sukulaisten kanssa, kolmas käsittelee ahdistusta maalaamalla ja neljäs innostuu kahdeksankymppisenä opettelemaan ja esittämään taikatemppuja, kuvaa kulttuurihyvinvoinnin kehittäjä Maria Korkatti Pohjois-Karjalan kansanteatterilta.
Sekä ennaltaehkäisevissä että hoitavissa palveluissa ihmiset voivat tarvita ammattilaisen tai vapaaehtoisen tukea taiteeseen ja kulttuuriin osallistumisessa, siksi suunnitelmallinen työ näiden mahdollistamiseksi on tärkeää, Korkatti jatkaa.
Siun sotessa kulttuurihyvinvointityö on tälläkin hetkellä osa arkea esimerkiksi asumispalveluissa. Koordinaatiolla tavoitellaan aiempaa vaikuttavampaa kulttuurihyvinvointityötä sekä tiiviimpää yhteistyötä hyvinvointialueen, kuntien ja yhdistysten sekä muiden tahojen, kuten oppilaitosten, seurakuntien ja yritysten välillä.
Hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti kulttuurihyvinvointityön käynnistämisestä viime vuoden joulukuussa, vuoden 2025 talousarvion hyväksymisen yhteydessä.
Aluevaltuusto päätti, että alueellinen kulttuurihyvinvoinnin koordinointi käynnistetään yhteistyössä kuntien ja järjestöjen kanssa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta on nimennyt kulttuurihyvinvoinnin yhdeksi painopistealueeksi, jonka edistämistä seurataan, kertoo Siun soten vt. kehittämisjohtaja Ilkka Naukkarinen.
Käynnistämisprojekti valmistuu joulukuussa. Tiivistä yhteistyötä tehdään myös Pohjois-Karjalan maakuntaliiton kanssa, joka tänä vuonna päivittää maakunnallisen kulttuurihyvinvointisuunnitelman vuosille 2026–2029.
Aloitin työni toukokuussa, ja jo tähän mennessä tämä Siun soten satsaus kulttuurihyvinvointityön vahvistamiseen on saanut myönteisen vastaanoton niin kulttuurihyvinvoinnin valtakunnallisissa verkostoissa kuin paikallisten toimijoiden keskuudessa, Maria Korkatti iloitsee.

Siun soten eri palveluissa asiakkaat voivat tarvita tukea taiteeseen ja kulttuuriin osallistumisessa, siksi työ näiden mahdollistamiseksi on tärkeää.