Vanhusneuvosto
Kuvakaruselli sote-uudistus blogi
Vanhusneuvosto
Vanhusneuvoston jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa toimivien vastaavien vaikuttamistoimielinten jäsenistä siten, että kustakin vaikuttamistoimielimestä valitaan yksi edustaja ja varaedustaja. Lisäksi vanhusneuvostoon voidaan valita muita henkilöitä, esimerkiksi eläkeläisjärjestöjen edustajia.
Hyvinvointialueen vanhusneuvoston tehtävänä on vaikuttaa hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan merkitystä vanhusten ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta. Lisäksi se edistää vanhusten osallistumis-, vaikuttamis- ja toimintamahdollisuuksia maakunnassa ja yhteistyötä vanhusten, kunnallisten vanhusneuvostojen ja hyvinvointialueen välillä.
Hyvinvointialueen vanhusneuvosto seuraa, arvioi, antaa lausuntoja ja tekee aloitteita, ja se tulee ottaa mukaan osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen hyvinvointialueella.
Jäsenet
Pertti Vainionpää pj, (Ulla Leena Sinikka Mikkola) Kansallinen Senioriliitto ry
Raili Makkonen (Raija Venäläinen) Rääkkylä
Eila Vänttinen-Liinakari (Kauko Väistö) Kontiolahti
Päivi Nenonen (Tanja Pasanen) Ilomantsi
Tuula Laeslehto (Pekka Tuhkanen) Liperi
Paula Kotilainen vpj, (Pirjo Luostarinen) Heinävesi
Heikki Kuikka (Leena Kettunen) Polvijärvi
Liisa Pirhonen (Raimo Oksman) Kitee
Matti Hokkanen (Viljo Pulkkinen) Lieksa
Ari Tielinen (Kirsi Kettunen) Joensuu
Raija Rantala (Jarmo Vepsäläinen) Juuka
Jussi Säämänen (Aune Hämynen) Nurmes
Lasse Pouhula (Erkki Räsänen) Outokumpu
Teuvo Karjalainen (Marja Sormunen) Tohmajärvi
Marja-Leena Räsänen (Kyllikki Räsänen) Eläkeliitto
Kimmo Vartiainen (Sirpa Savolainen) Eläkeläiset ry
Toivo Pykäläinen (Eira Väänänen) Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry
Maila Mustonen (Irma Käyhkö) Kristillinen eläkeliitto Krell ry)
Hyvinvointialue esityslistat ja pöytäkirjat
Vanhusneuvosto Yhteystiedot
Yhteystiedot
Vanhusneuvoston puheenjohtaja
Pertti Vainionpää
pertti.vainionpaa(at)gmail.com
Valiokunnan esittelijänä toimii
kumppanuuspäällikkö
Maarita Mannelin
maarita.mannelin(at)siunsote.fi
Puh. 013 330 4762