Etusivu Palvelu Toimin­ta­te­ra­pian palvelut

Toimintaterapian palvelut

Toimintaterapiassa vaikutetaan toimintamahdollisuuksiin yksilö- ja ryhmäterapiana.

Tietoa palvelusta

Toimintaterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, joka perustuu toimintaterapeutin tekemään toimintakyvyn arviointiin.

Tavoitteena toimiva arki

Toimintaterapialla tuodaan apua arkeen niin, että ihminen rajoituksistaan huolimatta löytää ja hallitsee keinot huolehtia itsestään, tehdä työtä, viettää vapaa-aikaa ja leikkiä.

Tarvittaessa toimintaterapeutti osallistuu apuvälinetarpeen arviointiin, hankkii ja valmistaa asiakkaan tarvitsemia yksilöllisiä apuvälineitä sekä ohjaa niiden käytössä.

Toimintaterapia voi toteutua kertaohjauksena tai terapiajaksona.

Toimintaterapeutteja työskentelee terveysasemilla, perhekeskuksissa, kotikuntoutuksessa, sairaalan osastoilla ja poliklinikoilla sekä kuntoutumisosastoilla ja kotona.

Milloin toimintaterapiaan?

Toimintaterapiaan voidaan ohjata silloin, kun ihmisellä on esimerkiksi

  • haasteita käsien käytössä, silmän ja käden yhteistyössä
  • ongelmia kuvien ja ympäristön hahmottamisessa
  • vuorovaikutuksen ongelmia
  • haasteita päivittäisissä toiminnoissa, kuten ruoanlaitto, asioiminen, peseytyminen ja liikkuminen
  • vaikeuksia leikki- ja koulutaidoissa.

Toimintaterapiasta voivat hyötyä muun muassa kehityksen häiriöistä kärsivät lapset ja nuoret, vajaakuntoiset työikäiset, ikääntyvät henkilöt sekä sairauden tai vammautumisen kokeneet henkilöt.

Lasten ja nuorten toimintaterapia

Lasten toimintaterapia on tarkoitettu lapsille ja heidän perheilleen. Alkukartoitukseen voi hakeutua ilman lähetettä.

Alkukartoituksessa arvioimme muun muassa käden taitoja, kehon hallintaa, näönvaraista hahmottamista, aistisäätelyä ja leikkiä. Siihen kuuluu 1–5 käyntiä, joiden aikana mietimme keinoja lapsen kehityksen tukemiseen kodissa ja päivähoidossa tai koulussa.

Terapiajakso voi toteutua yksilö- tai ryhmäkäynteinä yhdessä perheen kanssa laadittujen tavoitteiden mukaisesti.

Toimi näin

Kenelle ja millä ehdoin

Taustatietoja palvelusta

Asiakasmaksut

Maksullinen

Lasten toimintaterapia on maksutonta.

Asiointi ja yhteystiedot

Voit suodattaa tietoja kunnan tai asiointitavan perusteella.

Valitse kunta
Valitse asiointitapa
  • Puhelinasiointi

    SI-arviot ja SI-terapiat

    SI-arviot, ajanvaraus ja neuvonta.

    Avoinna

    Maanantai:08:00-15:30
    Tiistai:08:00-15:30
    Keskiviikko:08:00-15:30
    Torstai:08:00-15:30
    Perjantai:08:00-15:30
  • Palvelupaikka

    Siilaisen terveysasema

    Lasten toimintaterapian palvelut.
    Aikuisten toimintaterapian palvelut hyvinvointialueella.
    Terveysasema tarjoaa perusterveydenhuollon palveluita. Terveysasemalle voi hakeutua mm. lääkärin tai sairaanhoitajan vastaanotolle

    Osoite:

    Noljakantie 17 a C
    80130 JOENSUU

    Avoinna

  • Palvelupaikka

    Suvikadun neuvola

    Lasten toimintaterapian palvelut.
    Joensuun keskusta (Karsikko, Niinivaara, Karhunmäki, Noljakka, Marjala ja Reijola). Samassa osoitteessa Niinivaaran hammashoitola.

    Osoite:

    2. kerros. Sisäänkäynti S-marketin eteisestä hissillä tai portaita toiseen kerrokseen. Parkkikiekolla ilmainen pysäköinti 1h.

    Suvikatu 18
    80200 JOENSUU

    Avoinna