Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Hyte KUVA
Hyte - Hyvinvoinnin ja terveydenedistäminen
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen (hyte) on ennaltaehkäisevää toimintaa, jolla tuemme pohjoiskarjalaisten mahdollisuuksia oman hyvinvoinnin, terveyden, turvallisuuden, osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn ylläpitoon ja parantamiseen.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tavoitteena on
- lisätä asukkaiden hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä
- vähentää terveysongelmia ja väestöryhmien välisiä terveyseroja
- vahvistaa osallisuutta
- ehkäistä väkivaltaa, tapaturmia ja syrjäytymistä.
Näihin tavoitteisiin pääsyä voidaan edistää monin tavoin, esimerkiksi
- poliittisella päätöksenteolla
- tukemalla yhteisöllisyyttä ja sidosryhmäyhteistyötä
- lisäämällä tietoa ja taitoja hyvinvointiin ja terveyteen vaikuttavista tekijöistä
- vaikuttamalla hyvinvointiin ja terveyteen liittyviin arvoihin ja asenteisiin
- kehittämällä palveluja paremmin tarpeisiin vastaaviksi ja oikea-aikaisesti saavutettaviksi.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on monialaista yhteistyötä
Pohjois-Karjalassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä tehdään yhdessä hyvinvointialueen, kuntien, järjestöjen, seurakuntien ja muiden toimijoiden kanssa.
Pohjois-Karjalan maakuntaliiton hyte-ohjelma on asiakirja, joka ohjaa monialaista hyte-työtä yli organisaatiorajojen. Maakunnallinen hyte-ohjelma on laadittu yhteistyössä Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen kanssa. Hyte-ohjelmaan on koottu eri toimijoiden yhdessä määrittelemät hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen painopisteet ja tavoitteet.
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto: Hyvinvoinnin ja terveydenedistäminen Pohjois-Karjalassa (pdf)
Alueellinen hyvinvointikertomus ja -suunnitelma
Hyvinvointikertomus ja -suunnitelma kokoaa tiedot Pohjois-Karjalan asukkaiden hyvinvoinnista ja terveydestä sekä niihin vaikuttavista tekijöistä, tavoitteista ja toimenpiteistä.
Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyötä ovat
• Elintapaohjaus
• Ehkäisevä päihdetyö
• Lähisuhdeväkivallan ehkäisy
• Mielenterveyden edistäminen
• Kulttuurihyvinvointi
• Järjestöyhteistyö
• Osallisuuden edistäminen
• Hyte-palvelutarjottimen kehittämistyö
Hyvinvointialue koordinoi myös alueellisia kumppanuusryhmiä, hyte-neuvotteluja, kuntien hyvinvointikoordinaattoreiden verkostoa sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen hankkeita. Lisäksi hyvinvointialue tukee järjestöavustuksilla ja järjestöjen kanssa tehtävillä kumppanuus- ja yhteistyösopimuksilla sellaista järjestöjen toimintaa, joka edistää hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta sekä lisää osallisuutta.