Uusi Pekkalan pelastusasema on valmis - Ajankohtaista
Ajankohtaista sivun pääkuva
Sisältöjulkaisija

Uusi Pekkalan pelastusasema on valmis
Pekkalan pelastusaseman toiminta alkoi vuosi sitten Kettuvaarantiellä sijaitsevissa väliaikaistiloissa Joensuussa. Nyt uusi asemarakennus on valmistunut ja pelastajat ovat siirtyneet poliisi- ja oikeustalon viereiselle tontille rakennettuun, uuteen pelastusasemaan. Asemalla työskentelee heinäkuun puolivälin jälkeen neljä henkilöä vuorossaan; pelastusryhmän johtaja, pelastaja ja kaksi ensihoitajaa. Virallisesti asema vihitään käyttöön syksyllä, samalla pelastuslaitos palkitsee ansioituneita työntekijöitään.
Pekkalaan 24/7-periaatteella sijoitettavan pelastustoiminnan henkilöstön ja kevytyksikön avulla liikutaan nopeasti laajalla alueella ja toimitaan vaativissa pelastus- ja ensihoitotehtävissä. Pekkalan henkilöstö toimii kiinteässä yhteydessä Joensuun Noljakassa sijaitsevan pelastusaseman henkilöstön kanssa ja aseman toimintavalmiutta voidaan säätää dynaamisesti henkilöstötilanne ja riskiajat huomioiden.
Toimintavalmius kaupungissa ja lähialueilla on parantunut
Pekkalan pelastusasemalla vastataan kuuden minuutin toimintavalmiusaikavaatimuksiin, jotka eivät ole kaikilta osin aiemmin täyttyneet Penttilän, Niinivaaran ja Rantakylän osalta. Toimintavalmiusaikojen ylitykset ovat johtuneet kaupungin laajentumisesta etelän ja idän suuntaan. Noljakassa sijaitsevalta pelastusasemalta ei ole ollut edellytyksiä saavuttaa määriteltyä toimintavalmiusaikoja asukkaiden turvallisuuden takaamiseksi, joten uuden pelastusaseman toiminnan käynnistäminen oli välttämätöntä. Lisäksi toimintavalmius paranee Joensuun lähialueilla, koska yksikköä hälytetään lähipelastusasemien tueksi noin 60 kilometrin säteellä Joensuusta.
- Asema sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien äärellä, tämä vaikuttaa lähtöaikoihin ja avun nopeaan perille tuloon. Lisäksi uuden aseman myötä henkilöstöllä on turvalliset ja terveelliset tilat, joissa toimia. Asemalle sijoittuu myös erikoiskalustoa; mönkijä, kelkka, vesijetti ja kelirikkoalus, listaa palopäällikkö Lari Parkkinen.
Uusi asemarakennus on 501 neliötä, talousrakennuksessa neliöitä on 61. Koko hankkeen kustannusennuste oli 1,5 miljoonaa euroa ja rakennuttajana toimi Joensuun kaupunki. Palosuojelurahasto on myöntänyt kohteeseen avustusta.
- Meillä on nyt historiallinen tilanne, kun Joensuun keskusta-alueella toimii kaksi pelastusasemaa aiemman yhden sijaan. Pohjois-Karjalassa toimii tällä hetkellä yhteensä 30 pelastusasemaa täydentäen Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen palveluverkkoa, tiivistää pelastusjohtaja Markus Viitaniemi.
somejako
Pöytäkirjat ja esityslistat linkit
Hyvinvointialuejohtajien verkosto
Hyvinvointialuejohtajien verkosto H23
Alla olevan linkin takaa löydät hyvinvointialueiden johtajien yhteisiä kannanottoja ja tiedotteita.
Siirry hyvinvointialueiden johtajien uutishuoneeseen (stt.fi)
Yhteystiedot viestintä
Viestinnän yhteystiedot
viestinta(at)siunsote.fi
Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi
Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi
Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi
Uutiskirjeet
Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:
Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:
Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Tammikuun 2025 uutiskirje
- Joulukuun 2024 uutiskirje
- Marraskuun 2024 uutiskirje
- Lokakuun 2024 uutiskirje
- Syyskuun 2024 uutiskirje
- Elokuun 2024 uutiskirje
- Kesäkuun 2024 uutiskirje
- Toukokuun 2024 uutiskirje
- Huhtikuun 2024 uutiskirje
- Maaliskuun 2024 uutiskirje
- Helmikuun 2024 uutiskirje
- Tammikuun 2024 uutiskirje
- Joulukuun 2023 uutiskirje
- Marraskuun 2023 uutiskirje
- Lokakuun 2023 uutiskirje
- Syyskuun 2023 uutiskirje
- Elokuun 2023 uutiskirje
- Kesäkuun 2023 uutiskirje
- Toukokuun 2023 uutiskirje
- Huhtikuun 2023 uutiskirje
- Maaliskuun 2023 uutiskirje
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Tammikuun 2023 uutiskirje
Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta
Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Joulukuun 2022 uutiskirje
- Marraskuun 2022 uutiskirje
- Lokakuun 2022 uutiskirje
- Syyskuun 2022 uutiskirje
- Elokuun 2022 uutiskirje
- Kesäkuun 2022 uutiskirje
- Toukokuun 2022 uutiskirje
- Huhtikuun 2022 uutiskirje
- Maaliskuun 2022 uutiskirje
- Helmikuun 2022 uutiskirje
- Tammikuun 2022 uutiskirje
Omaishoidon uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.
Hankekuulumisia kuntouttavasta työtoiminnasta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Kuntouttavan työtoiminnan maakunnallinen kehittäminen -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Kuulumisia Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hankkeesta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Turvaverkkoja Pohjois-Karjalan nuorten tulevaisuuteen -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Työkykyohjelman uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.