Uratarina
Sisältöjulkaisija
”Täällä pääsee oikeasti käyttämään osaamistaan”
Siun soten pohjoisin kuntoutussairaala sijaitsee Nurmeksessa. Tutkimus, kuntoutus ja hoito tapahtuu kuntoutussairaalassa silloin, kun hoito ei vaadi keskussairaalahoitoa. Kuntoutussairaalaan tullaan joko keskussairaalan lääkärin tai oman terveysaseman avovastaanoton lääkärin lähetteellä. Nurmeksen kuntoutussairaalassa hoitotyössä korostuu kuntouttava hoitotyö; potilaat kuntoutuvat kotiin tai jatkohoitopaikkaan.
Nurmeksen kuntoutussairaalassa hoitajalla on monipuoliset tehtävät osana moniammatillista henkilöstöä. Hoitajalla on omat potilaat, joiden hoidosta hän vastaa työvuoronsa aikana. Jokaiselle hoitajalle on nimetty työpari, jonka kanssa tehdään yhteistyötä ja suunnitellaan vuoron tehtävät. Hoitaja osallistuu lääkärin kierrolle ja lääkehoitoon ammattiryhmänsä lääkelupien mukaisesti.
Lähihoitaja Venla Korhonen on töissä Nurmeksen kuntoutussairaalassa ja opiskelee samalla sairaanhoitajaksi. Hänen kollegansa Sari Mannermaa aloittaa elokuussa mielenterveys- ja päihdetyön erikoisammattitutkinnon opinnot työn ohessa.
"Meillä on monipuolinen työnkuva, koska meille tulee potilaita kaikilta erikoisaloilta esimerkiksi keskussairaalasta eli potilaat voi tulla hoitoon hyvinkin erilaisin syin ja meidän täytyy osata vähän kaikkea. Tykkään itse siitä, että työ on vaihtelevaa", kuvailee Venla työtään.
"Tämä on ihanan haastava työ. Jokainen potilas on aina omanlainen, omalla taustallaan ja omilla haasteillaan. Lähihoitajan työ meillä ei ole pelkkää perushoitoa, vaan täällä pääsee lähihoitajanakin tekemään ihan valtavalla skaalalla kaikenlaista ja täällä pääsee käyttämään oikeasti osaamistaan", jatkaa Sari.
Nurmeksen kuntoutussairaalassa on listattu tärkeäksi jokaisen ammattiryhmän osaamisen ja erityisesti kädentaitojen ylläpito ja kartuttaminen. Erityisosaamistakin kuntoutussairaalassa on, sillä siellä hoidetaan hemodialyysipotilaita ja erikoislääkeaineinfuusioita koulutettujen sairaanhoitajien toimesta. Yksikössä työskentelee myös sekä fysioterapeutti että kotiutushoitaja. Moniammatillinen työyhteisö on tasa-arvoinen.
"Täällä ollaan kaikki lääkäristä hoiva-avustajiin minun mielestäni samalla viivalla ja kaikkia kohdellaan samanarvoisena. Kaikki ammattiryhmät ovat yhtä arvokkaita", kommentoi Sari.
Itsensä kehittämiseen kannustetaan
Nurmeksen kuntoutussairaalaan otettiin keväällä 2024 kokeiluun autonominen työvuorosuunnittelu. Työntekijät ovat olleet tyytyväisiä uuteen järjestelmään.
"Se toimii hyvin! Vuorotyössäkin on mahdollista harrastaa säännöllisesti. Koen, että meidän työntekijöiden vapaa-aikaa kunnioitetaan. Kaikissa paikoissa se ei ole itsestään selvää", toteaa Venla.
Työ ja arki Nurmeksen kuntoutussairaalassa kuulostaa Venla Korhosen ja Sari Mannermaan kertoman mukaan antoisalta, palkitsevalta, mukavalta, jopa idylliseltä. Mikä töissä on parasta?
"Se, että voi konkreettisesti auttaa ihmisiä. Työn tuloksen näkee potilaan tilan kohentuessa. Ihmisten terveys ja jopa elämä on meidän käsissämme. Omaa työtä pitäisi oikeasti arvostaa enemmän. Potilaat ovat pääsääntöisesti kiitollisia saamastaan avusta. Vain harva on tahallaan ilkeä tai aggressiivinen ja sellaiseenkin käyttäytymiseen on usein joku syy. Sairaalaan joutuminen ei useinkaan ole potilaan paras hetki", jatkaa Sari.
"Minusta parasta on se, että töihin on kiva tulla. Olen ollut muissakin yksiköissä töissä, mutta halusin takaisin Nurmeksen kuntoutussairaalaan sairaanhoitajaopintojeni takia. Täällä voin oppia hyvät sairaanhoitajan kliiniset taidot. Tämä palvelee ammatillista oppimistani parhaiten, koska täällä pääsee tosi monipuolisesti tekemään kaikkea. Lisäksi työnantaja on joustava ja saan tehdä osa-aikaista työtä opintojeni ajan. Kokoaikaisen työn ohessa en niitä olisi jaksanut", Venla painottaa.
"Täällä pystyy hyvin työn ohessa erikoistumaan ja opiskelemaan lisää. Minäkin sain oppisopimukselleni heti vihreää valoa osastonhoitajalta. Itseänsä saa kehittää ja siihen jopa kannustetaan täällä", mainitsee Sari
Lisäksi hänen mukaansa huumori on osa Nurmeksen kuntoutussairaalan arkea.
"Kun on yhteistä huumoria, niin jaksaa ihan eri lailla. Ja huumori on aika hurttia meillä, varsinkin kahvihuoneessa", nauraa Sari.
Myös haasteet ja jopa ristiriidat kuuluvat työyhteisöön. Miten niistä selvitään Nurmeksessa?
"Asioita meillä käsitellään asioina osastopalaverissa. Meillä on osastopalaveri yleensä kerran viikossa ja siellä erilaisia asioita voi vapaasti tuoda esille, ne käsitellään ja sovitaan, miten niiden kanssa toimitaan. Kaikki asiat on saatu aina keskusteltua, että sekin puoli toimii täällä kyllä loistavasti. Lisäksi esihenkilön kanssa voi puhua ihan mutkattomasti", Venla mainitsee.
”En halua lähteä pois”
Pielisen pohjoispäässä, aivan Pohjois-Karjalan pohjoisimmassa osassa sijaitseva Nurmes tunnetaan muun muassa Suomen ja Euroopan joululaulukaupunkina. Nurmeksen kaupunki ja Valtimon kunta yhdistyivät 1.1.2020. Kuntaliitoksessa muodostunut uusi Nurmes on noin 9 400 asukkaan elinvoimainen kaupunki.
Muualta Pohjois-Karjalaan muuttaneet Venla ja Sari ovat viihtyneet maakunnassa hyvin.
"Nurmes on paikkana tosi kiva. Semmoinen pieni kaupunki, mutta täällä on silti tosi hyvät kulttuuri- ja peruspalvelut. Nurmeksessa on todella kaunista ja täällä on muun muassa kylpylä, elokuvateatteri, paljon ilmaista tekemistä ja edulliset asunnot. Itse asun Valtimolla ja minulla on 20 kilometrin työmatka Nurmekseen eli noin vartti ajallisesti. Täällä ei ole ruuhkia", mainitsee Venla.
"Täällä voi yhdistää kaupunkiasumisen ja maaseutuasumisen. Harrastusmahdollisuuksia Nurmeksessa on yllättävän paljon ja tietenkin täällä on luontoa eli ulkoliikuntamahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon. Nurmeksessa on myös kattava valikoima pieniä kivijalkaliikkeitä", jatkaa Sari.
Venla on asunut koko pääsääntöisesti isoissa kaupungeissa, kunnes muutti Pohjois-Karjalaan viisitoista vuotta sitten.
"Enää en halua lähteä pois. Hoitajan palkalla saa täällä paljon enemmän kuin esimerkiksi Helsingissä", tietää Venla.
"Ja töitä tosiaan riittää Nurmeksessa esimerkiksi sotealalla. Meillä on pula työntekijöistä ja uudet työkaverit otetaan avosylin vastaan. Työnantajana Siun sote on hyvä. Palkka tulee aina tilille ja meillä on Epassissa mukava summa käytössä harrastamiseen tai kulttuuriin", mainitsee Sari.
Tule Venlan ja Sarin työkaveriksi!
Nurmeksen kuntoutussairaalaan haetaan vakituiseen tehtävään sairaanhoitajaa ja lähihoitajaa. Hakuilmoitukset löydät oheisista linkeistä:
Sairaanhoitajan tehtäväkohtainen palkka on: 3130,69 euroa / kk ja lähihoitajan 2576,30 euroa / kk. Pohjois-Karjalan hyvinvointialue - Siun sotessa henkilöstölle maksetaan myös työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka työkokemuksen määrästä riippuen voi olla 3 % tai 8 %. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen (SOTE-sopimus) mukaisesti.
Siun sotessa on käytössä henkilöstön palkitsemisen kokonaisuus. Kokonaisuus sisältää tällä hetkellä esimerkiksi työsuorituksen arviointiin perustuvan henkilökohtaisen lisän palkitsemisohjelmassa määriteltyjen kriteerien mukaisesti sekä erilaisia pikapalkitsemisen muotoja. Lisäksi siunsotelaisille on tarjolla runsaasti erilaisia työsuhde-etuja, kuten
- ePassin liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna
- lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä sekä tiloja
- työnantajan tuki yhteisölliseen toimintaan
- lisäksi useat yritykset tarjoavat henkilöstölle erilaisia etuja
- tilapäismajoitusta/soluasuntoja laajasti maakunnan alueella
Nurmes
Tietoa Nurmeksesta löydät esimerkiksi seuraavista linkeistä:
Sosiaalityöntekijä avoimet työpaikat linkki
Tule Pohjois-Karjalaan
Tervetuloa Pohjois-Karjalaan!
Pohjois-Karjalaan? Miksi mihinkään muualle?
Pohjois-Karjalasta löytyy duunia ja uramahdollisuuksia siinä missä muualtakin, mutta meillä päin vähintään yhtä tärkeää on se, mitä tapahtuu vuorokauden muina aikoina. Ja meillähän aikaa riittää, kun kaikki on lähellä ja elämän voi omistaa muiden unelmien sijaan omilleen.
Pohjois-Karjala on niille, jotka haluavat riisua turhantärkeyden minimiin ja joiden seurassa saa olla outo tai liian tuttavallinen luvan kanssa. Vaihda siis verkkarit jalkaan tai sinistä kajalia silmiin, jos siltä sattuu tuntumaan. Puhu niin kuin ajattelet ja elä sellaista elämää, joka on sinulle tarkoitettu. Lue lisää Pohjois-Karjalan maakuntaliiton sivuilta ja tule yhdeksi meistä! 10 syytä muuttaa Pohjois-Karjalaan