[lapsen naurua]

Sonja Hartikainen: Tervetuloa kuuntelemaan Siun soten Perheen pyörteessä -podcast-sarjaa. Olen lapsiperhepalveluiden johtava sosiaalityöntekijä ja perhekeskuskoordinaattori Sonja Hartikainen ja toimin tämän podcastin juontajana. Käsittelen tässä podcastissa perheiden arkea koskettavia teemoja vaihtuvien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten sekä muiden perhekeskustoimijoiden kanssa. Lämpimästi tervetuloa mukaan.

Tänään meiän on tarkotus keskustella tässä podcastissa eroamisesta ja niistä tuntemuksista, mitä eroaminen voi meissä ihmisissä aiheuttaa, ja siitä, että miten eron äärellä voi tukea. Me on saatu tänne ammattilainen erotukemisen ääreltä, Anne. Kukas meillä täällä tänään on, haluutko kertoa?

Anne Kärnä: Kiitos kutsusta. Olen Kärnän Anne ja toimin lastenvalvojana Siun soten pohjosella alueella.

Sonja Hartikainen: Ihana, että tulit tänään kertomaan siitä, miten ammattilaisena erossa voi sitten tukea ihmisiä. Mitäs lastenvalvoja oikeestaan tekkee? Se on sellanen työ, joka ei välttämättä kaikille ihan vielä sanana aukene. Pystytkö vähän kuvaamaan sitä?

Anne Kärnä: No kyllä. Eli lastenvalvoja hoitaa isyyden selvittämisiä, joko ennen lapsen syntymää tai lapsen syntymän jälkeen, huoltoasumistapaamis- ja elatussopimusten vahvistamisia ja valmisteluja.

Sonja Hartikainen: Kuulostaa monipuoliselta työltä. Millä tavalla erotilanteet siun työssä näyttäytyy? Minkälaisissa asioissa voi olla, että ihmiset siulta sitten sillon tukkee pyytää?

Anne Kärnä: No, minun luona käy joko jo eronneet pariskunnat tai eroamista pohtivat pariskunnat. Tai sitten voi olla myös sellasta, että he pohtivat yhteen palaamista. Ja yhteydenotot ovat moninaisia, eli puhelimitse, sähköpostitse tai ihan sitten aikaa varaamalla.

Sonja Hartikainen: Kuulostaa, että ne tilanteet voi vaihdella aika paljon. Jotenki ehkä lastenvalvojatyöhön liittää sen, että ero on aina selvä, tai jotenkin tullaan tekemään sopimuksia, mut onko se työ sellasta sitten tosiasiassa?

Anne Kärnä: No ei se aina ole. Toisinaan vanhemmat ovat pohtineet jo asiat ja keskustelleet keskenään selväksi. Ero on prosessi, ja aina sen prosessin eri vaiheissa eri vanhemmat tulevat.

Sonja Hartikainen: Minkälainen prosessi se eroaminen sitten on? Minkälaisia osasia sinä työssäsi siitä näät? Mikä voi näyttäytyä lastenvalvojalle siinä työssä?

Anne Kärnä: No kyllä siinä sillä tavalla erottuu se eron pohtiminen, eropäätös ja sitten se konkreettinen eroaminen, eli muutto erilleen. Eli tällaset vaiheet näkkyy ihan selkeästi.

Sonja Hartikainen: Minkälaisia työvälineitä siulla sitten lastenvalvojana on tukkee ihmistä sillon, ku erotilanteessa tullaan? Kuvasit, että omassa työssä, ja voi olla, että myöskin joku toinen ammattilainen voi olla rinnalla, mut pystytkö kertomaan esimerkkejä, millä tavalla se työskentely voi sitten edetä siellä lastenvalvojan vastaanotolla?

Anne Kärnä: No ehkä yleisin on sellanen keskustelu, keskustelu välineenä, vuorovaikutuksellinen keskustelu. Ja kuunnella sitä asiakasta, mikä on hänen tarpeensa. Ja sitten siihen keskusteluun voi liittää sellasia menetelmällisiä papereita. Elikkä esimerkiksi vanhemmuussuunnitelmaa tai muita, esimerkiksi netistä löydettäviä sovelluksia, jotka voi ladata kumpikin vanhempi itselleen.

Sonja Hartikainen: Tuo kuulostaa mielenkiintoselta. En oo varma, tunnistanko termiä vanhemmuussuunnitelma, tai millasia ne netistä löydettävät työvälineet on? Pystytkö kertomaan niistä?

Anne Kärnä: No esimerkiksi tämä vanhemmuussuunnitelma on THL:n sivuilta saatava kokonaisuus, jossa on ohje vanhemmuussuunnitelmasta. Ja sitte on ne lomakkeet, joita vanhemmat voi täyttää joko yksin tai yhdessä. Ja niissä tulee sillä tavalla selkeästi esille se, että millainen meidän lapsemme on, ja mitä hän tarvitsee, mitkä asiat hänelle tuottavat turvallisuudentunnetta.

Sonja Hartikainen: Pystytkö kertoo tosta jonku esimerkin? Minkälainen tilanne esimerkiks käytännössä voi olla, minkä äärellä vois vanhemmuussuunnitelma hyvä olla tehdä?

Anne Kärnä: No esimerkiksi vuoroasumistilanteessa, jossa lapsi asuu viikon tai muun määritellyn ajan toisen vanhemman luona. Niin mitkä ovat lapselle tärkeitä rutiineja, mitkä ovat lapsen harrastukset, millä tavalla ne kullakin ajanjaksolla toteutuvat? Tällön vanhempi tietää selkeesti, missä täytyy olla ja mihin aikaan lapsen.

Sonja Hartikainen: Eli se on ikään ku se vanhemmuussuunnitelma semmonen tukiväline siihen, miten vaikka sitä vuoroasumista käytännössä voidaan hoitaa, ja mitä sen äärellä on lapsen osalta tärkee huomioia sitte?

Anne Kärnä: Kyllä. Ja se voi sisältää, niinku äsken viittasin, tämmösiä käytännön asioita, esimerkiksi harrasteaikataulut. Mutta se voi sisältää myös sellasia turvallisuutta lisääviä elementtejä ja semmosta luottamuksellisuutta. Eli iltasatu voi olla sellanen hyvä rutiini. Tai sitten se, että millaisen tilan lapsi tarvitsee siihen vanhemman ja lapsen väliselle keskustelulle. Eli tarvitaanko siinä ihan niinku semmonen hiljanen tila, tai onko se ulkoilun yhteydessä tapahtuva, tai tällanen.

Sonja Hartikainen: Onko vanhemmuussuunnitelma siun näkökulmasta vanhemmille miten tuttu, et tunteeko he sellasen työvälineen? Mitä ajattelet siitä?

Anne Kärnä: No minä ajattelen, että ei ole kovin tuttu. Ja sitä tutuksi tekemistä lastenvalvoja tekee niin, että sitä esitellään sillä tavalla netistä. Esimerkiksi yhdessä katsotaan. Ja sitten vanhemmat ottavat luettavaksi sen vanhemmuussuunnitelman ja sitten täyttävät sitä. Tai sen äärelle voi palata lastenvalvojan ajallakin.

Sonja Hartikainen: Eli siinäkin vanhemmuussuunnitelman laatimisessa voi näkyä tämmönen prosessi, että se etenee niinkun palasissa eteenpäin?

Anne Kärnä: Kyllä. Ja vanhemmuussuunnitelma ei ole pelkästään lastenvalvojan luona käytettävä väline, vaan sitä voi käyttää muuallakin laajasti. Ja se on myös vanhempien itsenäisesti löydettävissä. Elikkä sen löytämiseksi ei tarvitse ottaa yhteyttä viranomaiseen.

Sonja Hartikainen: Kuulostaa hyvältä. Anne, kuvasit tuossa, että internetistä tai somemaailmasta on saatavissa myös eroon liittyvää materiaalia tai apuvälineitä, niin minkä kaltasia sieltä internetin maailmasta voi löytää?

Anne Kärnä: Ensinnäki internetiä käyttäessä täytyy olla sillä tavalla lähdekriittinen. Eli hakusanaksi voi laittaa esimerkiksi apua eroon tai ero lapsiperheessä tai ero. Ja sitten sieltä tulee niitä hakutuloksia. Niitä kannattaa sitten sillä tavalla silmäillä, että ne ovat niin sanotusti luotettavista lähteistä olevia tietoja. Ja siellä on esimerkiksi sellanen sovellus kun Kaksi kotia, joka tarkoittaa sellasta vanhemmille ladattavaa sovellusta, johon vanhemmat voivat sähkösesti merkitä lapsen esimerkiksi harrastukset tai muut menot. Ja se on reaaliaikasesti molemmilla vanhemmilla nähtävissä.

Sonja Hartikainen: Eli ymmärränkö oikein, et onko tää semmonen väline tämä Kaksi kotia, et sitä voi käyttää niin, että välttämättä vanhemmat tai osapuolet ei oo saman fyysisen tilan äärellä, vaan sitä voi käyttää ihan sähkösesti?

Anne Kärnä: Kyllä, se on sähkösesti käytettävä. Ja siihen voi lisätä myös lapsen. Eli siinä voi käyttäjinä olla vanhemmat ja lapsi tai lapset.

Sonja Hartikainen: Onko sinulla käsitystä siitä, miten hyvin tällaset välineet tunnetaan, mitä nyt sitten vaikka somemaailma tai sähkönen ympäristö voi tarjota? Tunnistaako perheet näiden käyttömahollisuuden?

Anne Kärnä: No minulla on tällä hetkellä sellanen käsitys, että ne eivät ole kovinkaan tunnettuja. Mutta että niitten tunnettavuus on lisääntymässä.

Sonja Hartikainen: Kuulostaa, että lastenvalvojalla on tämmösen perinteisen sopimustyöskentelyn lisäks tarjottavissa sitten aika paljon myös vinkkejä vanhemmille siitä, että kuinka eri reittejä voi apua sitten löytää.

Anne Kärnä: Kyllä. Ja esimerkiksi tämä vanhemmuussuunnitelma ei ole sellanen, mitä lastenvalvoja vahvistaa, vaan se on semmonen vapaamuotonen, vanhempien keskinäisen vanhemmuuden työskentelyväline. Muistilista, hyvin semmonen käyttökelponen lista.

Sonja Hartikainen: Eli ikään ku semmonen tukiväline siihen yhteistyöhön, joka vanhempien välillä –

Anne Kärnä: Kyllä, kyllä. Mutta sieltä netistäkin kun katsotaan niitä välineitä, niin se on vanhemman valittavissa, minkä tyyppisiä välineitä hän sieltä katsoo, tai mitä kirjallisuutta hän lähtee etsimään. Lastenvalvojan tehtävä – näin minä ajattelen – on avata niitä mahdollisuuksia ja kanavia, millä tavalla sitä vanhemmuutta voi edistää erotilanteissa.

Sonja Hartikainen: Onko vanhempien sitten erotilanteissa, jos he pohtivat eroa tai ovat jo päätyneet eroon, niin onko heiän sitten pakko käyttää lastenvalvojapalveluita? Muistan, että tällasta joskus urallani on kysytty, mutta mitä itse ajattelet, tai kysytäänkö sinulta vielä sellasta koskaan?

Anne Kärnä: No, niin, jos vastaan ensin siihen, että onko pakko käyttää, niin ei ole pakko käyttää. Vanhemmat voivat aina sopia lastensa asioista keskenään. Toisinaan sitten huomaan ajattelevani, että on hyvä käyttää esimerkiksi lastenvalvojan palveluita jäsentämään niitä ajatuksia ja niitä sovittavia asioita.

Sonja Hartikainen: Pystytkö kuvaamaan sellasta tilannetta, missä siitä jäsennyksestä tai palvelunkäytöstä voi olla apua?

Anne Kärnä: Esimerkiksi siitä, että vaikka perheessä on erotilanne, niin vanhemmuus jatkuu. Parisuhde päättyy, mutta vanhemmuus jatkuu. Ja että mitä se vanhemmuus tarkottaa, ja mitä se tarkottaa lapselle se ero? Elikkä arjen toiminnot jatkuvat edelleen. Ja millä tavalla vanhempi voi niitä tukea?

Sonja Hartikainen: Onko näitä ajatuksia sitten vaikea saavuttaa asiakkaitten siinä tilanteessa tai vanhempien siinä tilanteessa, ku he siun vastaanotolla käy? Minkälainen kokemus siulla on siitä? Että vanhemmuus jatkuu ja yhteys tietyllä tavalla jatkuu sitä myötä.

Anne Kärnä: Siin on hyvin sillä tavalla kirjavaa käytäntöö ja tapaa tullut vastaan. Toisinaan vanhemmat ovat löytäneet sen keskinäisen käsityksen siitä, millä tavalla se vanhemmuus jatkuu, mutta toisinaan sitten se käsitys on hauraampaa. Ja sillon täytyy ihan puhumalla lähtee niitä asioita puhumaan. Ja tarkentaa, että molemmat ymmärtää asiat oikein, mitä toinen tarkottaa. Ehkä se on sellasta… Lastenvalvojatyössä ehkä sellanen yksi väline on keskustelun käymisen väline, että millä tavalla keskustellaan, että se vuorovaikutus syntyy. Että ei oltas sellasella puolustuskannalla.

Sonja Hartikainen: Ero on varmaan teemana niin vaikea ihmisille, joskus vaikeampi, joskus helpompi, mut kuitenkin merkityksellinen elämänvaihe, että siihen varmaan liittyy monenlaisia tunteita. Oon ite törmänny siihen työssä välillä, että ihmiset kokee, että ehkä kukkaan ei voi ymmärtää tai kokkee niin vaikeeta tilannetta, ku mitä ite kokkee. Minkälainen käsitys sulla siitä on, minkälaisia tuntemuksia ihmisillä yleensä on, kun he lastenvalvojan luokse tulee tai erotilanteessa tullee? Mikä on sellasta normaalia niissä tilanteissa?

Anne Kärnä: Niin, no sanosinko sellanen, mikä eniten tulee esille, niin on huoli. Elikkä huoli taloudellisesta pärjäämisestä, huoli lapsen pärjäämisestä siinä tilanteessa. Ja hyvin paljon surua on, et se eri tavalla ilmenee. Ja sitten kaikki ei ehkä sitä surua pysty käsittelemään, nii sillon keskustellaan vanhemman kanssa siitä, että mistä sais tukea siihen esimerkiksi surun käsittelyyn tai muiden tunteiden käsittelyyn.

Sonja Hartikainen: Kuulostaa, että aikamoinen kirjo erilaisia tuntemuksia voi olla sitten sen sinun ja asiakkaan kohtaamisen äärellä siinä tilanteessa, ku tapaatte.

Anne Kärnä: Nii. Minä lastenvalvojana ajattelen, että mitään tunnetta ei voi sulkea pois, vaan se täytyy olla herkkä sille tunnistamiselle ja kysyä asiakkaalta, että olenko ymmärtänyt oikein, että kyse oisi tämmösestä, esimerkiksi surusta.

Sonja Hartikainen: Tuo on oikeestaan aika lohdullinenki asia, että kun kuvaat, että aika monenlaiset tunteet siihen voi liittyä, ja ne saa liittyä. Niin se toivottavasti helpottaa sitten ihmisiä, jotka kenties tätäki podcastia kuuntelee ja miettii sitä, että oma ero voi aiheuttaa tunteita, mitä ei oo ehkä tunnistanu aikasemmin tai huomannu.

Anne Kärnä: Pitäs olla vapaa tuntemaan kaikkia tunteita ja tuntemuksia, mitä ero aiheuttaa. Koska sillon on semmonen paras lähtökohta asioiden sopimiselle lapsen hyväksi.

Sonja Hartikainen: Mitäs jos huomaat omassa työssäsi, että sinuun ottaa henkilö yhteyttä, ja tapaatte, ja se suru onki vaikka hyvin suurta tai oman toimintakyvyn rajautuminen hyvin suurta, nii onko sinulla oman työn lisäksi muita keinoja tai mahollisuuksia auttaa tai tukea vanhempaa siinä tilanteessa?

Anne Kärnä: No kyllä siinä vaiheessa olen ottanut puheeksi, että mistäs sitä muunlaista tukea voisi saada. Ja sitten vanhemman kanssa yhdessä on sovittu, että millä tavalla se yhteydenotto sitten lähtee sinne eteenpäin.

Sonja Hartikainen: Minkälaiset tunteet on sitten haastavampia, mitä noihin erotilanteisiin voi liittyä? Mitä sie oman työsi puolesta ajattelet?

Anne Kärnä: No, ehkä haasteellisinta on sellanen torjuminen, kokonaan sen ajatuksen torjuminen, että ollaan erotilanteessa. Eli ero on voinut tulla yllätyksenä. Ja siinä on semmonen… Torjuminen on sellanen muuri, että siitä ei oikeestaan yksikään asia pääse eteenpäin. Ja toinen sitten, mitä on miettiny, pohtinu, on se, että vanhempien ajatus siitä, että erotilanteessa jotenkin huoltajan velvollisuudet ja oikeudet muuttuvat. Mutta nehän jatkuvat ennallaan. Ja molemmilla vanhemmilla on yhtäläinen oikeus ja velvollisuus huolehtia lapsesta ja lapsen asioista.

Sonja Hartikainen: Kuulostaa, että sinun työssä on hyvin tärkeätä päästä keskustelemaan juuri siitä, että mitä lapsi tarvitsee siinä erotilanteessa, ja mitä kunkin yksilölliset tarpeet siinä tilanteessa on. Ja se lapsen aseman nostaminen taitaa olla sinun työssä aika oleellinen asia?

Anne Kärnä: No kyllä minä ajattelen niin, että se on kaikista olennaisin asia. Ja sellaiset kysymykset, että miten lapsi tämän kokee, tai miltä tämä näyttää lapsen silmin, jos näin sovitaan, niin ne on sellasia, mitä aika ajoin pysähdytään pohtimaan vanhempien kanssa.

Sonja Hartikainen: Miten siun vastaanotolle tai siun palvelujen ääreen, lastenvalvojapalveluihin sitten pääsee? Vaatiiko se lähetettä jostaki? Ketkä kaikki voi ohjata asiakkaita? Voiko asiakas tulla itse halutessaan?

Anne Kärnä: No asiakas voi tulla vaikka itse. Tai hänet voi ohjata joku verkostosta, esimerkiksi perheneuvolasta tai neuvolasta tai koulusta. Joku voi ohjata vanhemmat lastenvalvojan luokse. Lähetettä ei tarvitse. Ja yhteyttä voi ottaa puhelimitse tai sähköpostilla esimerkiksi.

Sonja Hartikainen: Palvelu kuulostaa hyvin helposti lähestyttävältä ja semmoselta matalan kynnyksen palvelulta. Onko se sitä?

Anne Kärnä: No kyllä se on. Ja koko ajan pyritään huomioimaan, että se olisi entistä matalemman kynnyksen takana.

Sonja Hartikainen: Miten pitkiä ne prosessit voi olla sitten, mitä sinä lastenvalvojana kulet perheen vierellä tai vanhemman vierellä? Että kun teema on vaikee ja tilanne on vaikea, niin minkälaisia aikajänteitä ihmiset voi sitten siinä rinnalla tai sinun rinnalla kulkua sitten tarvita?

Anne Kärnä: No niin. Joskus voi yksittäinen tapaaminen olla se, joka ratkasee. Eikä vanhemmat välttämättä tule edes sopimuksia laatimaan sitten lastenvalvojan luo. (Et sillon) [17:28] sellanen yksittäinen asia, joka siinä yhteisesti puhumalla selkiää. Tai sitten voi olla useiden viikkojen prosessi. Joskus voi olla sellanen tilanne, ettei yksinkertasesti kannata lähteä laatimaan sopimuksia ensimmäisellä kerralla, koska niitä asioita, jotka liittyvät siihen eroon ja sen käsittelyyn henkilökohtasella tasolla, on niin paljon. Ja ne on niin epäselviä, että ensin täytyisi niitä jäsentää. Joko lastenvalvojan tuella tai sitten jostakin muualta tukea hakemalla. Ja lastenvalvojana on toki tunnistettava ne tilanteet, joissa vanhempien välinen neuvottelu ei johda sopimukseen. Ja sillon on todettava, että ratkasua voi hakea kumpi tahansa oikeusteitse.

Sonja Hartikainen: Jos tuntuu siltä, että vanhempi on vaikka päätyny siinä tilanteessa, kun ero on tullu, siihen, et he ovat vaikka keskenään päässeet sopimaan asioista, ja sitten myöhemmin tulis sellanen olo, että tarvitsisi päästä puhumaan ehkä jollekki ulkopuoliselle, ja haluais kenties keskustella vielä siitä, että mikä se perheen tilanne on eron jälkeenkin, niin voiko silti tulla? Voiko silti ottaa yhteyttä, vaikka se eroasia ei oliskaan niin tuore?

Anne Kärnä: Voi, toki. Kyse on siitä prosessinomaisuudesta, et se prosessi on edennyt. Ja aina prosessin vaiheissa pysähdytään ja pohditaan asioita uudelleen. Niin jos tällasessa tilanteessa on, nii aina voi ottaa yhteyttä ja kysyä.

Sonja Hartikainen: Mites jos eroa on pohtinu ja jotenki käyny ehkä senkin eroajatuksen aika varmasti mielessään läpi, et näin toimin, mutta sitten vaikka sinun vastaanotolla herääkin sellanen ajatus, että vielä voisimme yrittää, tai löytyy tapa selvitä, niin onko olemassa reittejä antaa vanhemmille tukea näissä tilanteissa?

Anne Kärnä: Kyllä. Sillon vanhemman kanssa keskustellaan ne reitit, että mitä kautta he lähtevät etenemään.

Sonja Hartikainen: Eli jos vaikka sitten haluais jatkotyöskennellä sen lastenvalvojan vastaanoton jälkeen, niin lastenvalvojan kautta voidaan ohjata jonkin muun tuen äärelle?

Anne Kärnä: Kyllä.

Sonja Hartikainen: Mitäs jos eroasia jollakin lailla koskettaa, tai haluais pohtia kenties erilaisia selviytymistapoja siinä tilanteessa, niin onko olemassa joitaki tämmösiä kasvottomia keinoja keskustella tai hakea niihin tilanteisiin apua, jos vaikka esimerkiks lastenvalvojan vastaanotolle ei vielä oliskaan valmis tulemaan?

Anne Kärnä: Kyllä niitä on. Tukipalvelu esimerkiksi, Apua eroon, puhelinpalvelut, eli voi soittaa nimettömänä ja keskustella asioista. Niitä on sekä äideille ja isille.

Sonja Hartikainen: Erilaisiin tilanteisiin sopivia –

Anne Kärnä: Kyllä, nimenomaan näin. Ja yks, mikä minua lastenvalvojana näitten vuosien aikaan on pohdituttanut, on se kokemusasiantuntijuuden käytön mahdollistaminen. Ja sillä tavalla, että siinä kokemusasiantuntijuutta jakaisi eron läpikäynyt lapsi, joka olisi jo aikuinen, tai erosta olisi pitkä aika. Niin minä ajattelen, että se olisi hyvin hedelmällistä vanhemmille kuunnella sen lapsen ajatuksia siitä, mitkä ovat olleet hyviä ratkasuja, ja missä ois pitäny ehkä toimia toisin.

Sonja Hartikainen: Avaatko vähän sitä kokemusasiantuntijuutta? Mitä sillä kokonaisuuessaan tarkotetaan?

Anne Kärnä: Kokemusasiantuntijuus on sellasta asiantuntijuutta, että kyseessä on henkilö, joka on läpikäynyt jonkun asian, esimerkiksi eron. Ja siitä prosessin läpikäymisestä on jo aikaa. Ja hän on saanut koulutusta, kokemusasiantuntijakoulutusta, ja hän pystyy jakamaan sitä omaa kokemustaan toisille sitten. Se on hieman erilaista kun vertaistuki. Vertaistukihan löytyy tosi läheltä, esimerkiksi ystävistä tai tuttavapiiristä tai muusta, mutta kokemusasiantuntijuus on pikkusen etäämpänä siitä ystäväpiiristä.

Sonja Hartikainen: Eli siinä tulee jotenkin vahvemmin esille se prosessi, miten siitä selvitään, ja minkälaisen jäljen se sitten jättää hyvässä tai haasteellisessa?

Anne Kärnä: Kyllä, juurikin näin.

Sonja Hartikainen: Minkä verran tätä kokemusasiantuntijuutta esimerkiks eroon liittyvässä tuessa sitten käytetään tällä hetkellä, vai käytetäänkö?

Anne Kärnä: Minä en ole työssäni kohdannut, että sitä käytettäisiin, mutta hyvin, hyvin usein olen miettinyt, että se olisi tarpeellista.

Sonja Hartikainen: Varmaan, ku tossa aiemmin puhuttiin vähän siitä yksinäisyydestä, mikä saattaa niihin tilanteisiin liittyä, tai ne surun tunteet, josta mainihit, niin varmaanki se antas näkökulmaa myös näihin tunteisiin, mikäli semmonen henkilö, lapsi tai aikuinen, joka on sen prosessin läpikäyny ja siitä selvinny, pystysi sitten tuomaan sitä tarinaa esille.

Anne Kärnä: Kyllä.

Sonja Hartikainen: Kuvasit, Anne, tuossa sitä, että ero voi aiheuttaa tunteena voimakastaki surua. Ja sitä surusta selviytymisen tukkee sitten siunki työn kautta tarvittaan. Minkälaisia muita tunteita tunnistat siihen eroon liittyvän siun työssä niillä asiakkailla, keitä kohtaat?

Anne Kärnä: No, tunnistan esimerkiksi häpeän tunnetta, että kuinka nyt kävi näin, vaikka ei ollut suunniteltu. Ja ehkä sellasta toivottomuutta siinä tilanteessa, ku ei tiedetä, että miten niinku eteenpäin ja millä tavalla asiat järjestyvät.

Sonja Hartikainen: Onko se häpeän tunne jollakin lailla muuttunut tässä vuosien varrella ilmiönä sitten työssä, mitä kohtaat? Muuttuuko se siinä, kun perinteiset ehkä parisuhteen tai tän meiän yhteiskunnan arvot muuttuu, niin onko se muuttunu, vai näyttäytyyks se samanlaisena kuitenkin vuodesta toiseen?

Anne Kärnä: No minä ajattelen, et se on ehkä lientynyt jonkin verran. Ja ne häpeän niinku ne kohteet on ehkä muuttuneet. Että ne ei ehkä liity siihen parisuhteeseen, vaan ne liittyvät jotenkin johonkin muuhun, ehkä esimerkiksi elämänlaadun tai elämisen laadun muutokseen.

Sonja Hartikainen: Viittaatko siihen, et jotenkin ei niinkään ulkoapäin asetettuihin arvoihin, vaan omiin sisäsiin, mitä tavottelee elämässä?

Anne Kärnä: Kyllä, juurikin näin.

Sonja Hartikainen: Ne on varmaan sitte ajoittain hyvin kipeitä kysymyksiä, jos ne sitten peilaa jotenki omaa arvomaailmaa tai omia itselle asetettuja tavotteita.

Anne Kärnä: Nii. Omien arvojen läpikäyminen on yksi asia, jota erotilanteessa joutuu tekemään. Ja kun on esimerkiksi taloudellisia haasteita, niin peilata sitä elämisen tasoa sitten siihen ja todeta, että tällä hetkellä on haasteita, mutta nämä asiat voi saada kuntoon.

Sonja Hartikainen: Kuulostaa, että ihmiset kokkee hyvin vaikeita tunteita sillon siinä erotilanteessa siun luona käyessä, niin tunnistatko sinä toivoo, tai voiko ne tilanteet sitten muuttua ajan kanssa paremmaksi tai helpommaksi, vaikka noin paljon kipua voi liittyä sitten siihen erovaiheeseen?

Anne Kärnä: Kyllä, toivoa tunnistan. Ja lastenvalvojan työs on hyvä tuoda esille niitä hetkiä, jollonka siinä prosessissa on niitä toivon elementtejä tai asioiden järjestymisen elementtejä. Sillä tavalla, että myös asiakas pystyy niitä havainnoimaan sitten – ja tunnistamaan ehkä myöhemmin, jollonka se toivo lisääntyy, ja se asioiden selkeytymisen ymmärtäminen edistyy.

Sonja Hartikainen: On varmasti hyvin tärkeetä, että ihminen siinä vaikeessa tilanteessa voi kuulla sen ulkoopäin henkilöltä, joka on nähny rinnalla, mitä se eroaminen voi olla ja minkälaisia tunteita totta. Että sen tunnelin päässä voi olla kuitenki hyvinki valosa aika vielä tulossa. Miten sie ite omassa työssä jaksat kohdata tällasia ilmiöitä sitten, joihin liittyy paljon surua?

Anne Kärnä: No kyllä minä jaksan niitä kohdata. Kyse on ihan tavallisesta elämästä ja siihen liittyvistä ilmiöistä. Ja se jaksaminen – niin asiakkaalla kun vaikka minulla lastenvalvojan työssä – vaatii sitten sellasta miettimistä ja keskustelua. Ja se vaatii avoimuutta omaa itseään kohtaan. Ei voi keneltäkään vaatia hirvittävän paljon. On ymmärrettävä, että mikä on missäkin tilanteessa riittävää.

Sonja Hartikainen: Kuulostaa, että menet niihin asiakastilanteisiin ja kannat niitä kyllä hyvin vastuullisesti tuolla sinun vastauksen perusteella, että varmastikki asiakas tuosta myös hyötyy.

Anne Kärnä: Niin, minulle aina se asiakas on se lapsi tai lapset.

Sonja Hartikainen: Pidät fokuksen siinä lasten tilanteessa –

Anne Kärnä: Kyllä, ehdottomasti.

Sonja Hartikainen: Millä tavalla sie voit tehä parhaiten työtäs? Mitä sie (tarvit) [27:03] siihen, että siitä asiakaskokemuksesta voi tulla sitten onnistunu ja että asiakas voi tuntee olevansa turvassa niillä tapaamisilla? Mikä sinuu auttaa siinä työssä, tulipa se sitten työvälineistä tai verkostosta tai mistä vaan? Mistä saa lastenvalvoja, tai mitä tarvitsee työhön, että saa parhaan kokemuksen?

Anne Kärnä: Tähän voi vastata esimerkiksi näin, että hyvän lainsäädännön, jota aika ajoin tarkastellaan. Ja aikaa, sitä tarvitaan. Eli ei voi määritellä etukätteen sitä, että minkä verran aikaa mihinkin käytän. Aikaa täytyy olla käytettävissä.

Sonja Hartikainen: Tuo on varmaan aika tärkee näkökulma tuo ajankäyttö. Helposti ehkä tuleekin asiakkaalle semmonen käsitys, että asiat on kiire hoitaa. Ehkä me sosiaali- ja terveydenhuollon viranomasetki välillä viestitetään sitä, että meillä on kiire, tahtomattammekin. Kuulostaa siltä, että oot tavottanut tosi tärkeen asian asiakaskohtaamisessa, kun tuota aikateemaa pohdit.

Anne Kärnä: Kyllä, ja tähän aikateemaan liittyy sitten läheisesti verkostotyöskentely, yhdessä tekeminen, työparityöskentely. Kaikkia näitä lastenvalvojaki tarvitsee oman työnsä hoitamiseksi.

Sonja Hartikainen: Millanen se verkosto perheen ympärillä voi olla? Ketä siihen voi kuulua?

Anne Kärnä: No kyllä eroperhetilanteissa siihen toki perheen puolelta kuuluu ehkä isovanhemmat, läheiset ystävät ja se tuki, joka on ollut siinä perheen yhdessä ollessa. Niin eihän se häviä sieltä minnekään. Se voi hieman jakaantua. Ja vanhempien on muistettava, tai olisi hyvä muistaa, et se pysyy siellä se tukiverkosto, ehkä hieman erimuotosena. Ja sitten jos ajatellaan tukea lastenvalvojan puolelta, niin meillä on perheneuvola ja MIEPÄ ja kaikki palvelut käytettävissä kyllä.

Sonja Hartikainen: Kuulostaa siltä, että sillon kun on tarpeellista sitä verkostoo koota, niin tällänen ymmärrys ja valmius siihen sitten on, lapsen asian ympärille.

Anne Kärnä: Kyllä.

Sonja Hartikainen: Kuvasit, Anne, tuossa, että eroon voi liittyä surua, häpeää ja myös semmosta toivottomuuden tunnetta, josta kuitenkin voi toivo sitten myöhemmin pilkistää esille. Niin mitä ajattelet sinun työkokemuksen perusteella ja mitä erotilanteita olet kohdannu, niin voiko ero parantaa asioita?

Anne Kärnä: Kyllä. Ero voi joskus tuoda semmosen helpotuksen tunteen, jos tunteista puhutaan. Se voi ratkasta perheessä monta asiaa. Eli esimerkiksi lasten on helpompi olla, kun heiän ei tarvi kuunnella vanhempien välistä riitaa. Ja se arki tasottuu sitten siinä.

Sonja Hartikainen: Eli se, että vaikka pelkää erovaiheessa, että tuottaa pelkästään kenties tuskaa itselle ja toisille, jos tämmöset tunteet siihen liittyy, niin se lopputulos voi olla kuitenki hyvinki toisenlainen?

Anne Kärnä: Kyllä. Ja erotilanteessa on hyvä kiinnittää selvitettävien asioitten lisäksi huomiota siihen, mikä on hyvin. Eihän erotilanteessa aina kaikki ole huonosti, tai selvitettäviä asioita, mutta mitkä ovat hyvin, ja mitkä ovat toimivia käytäntöjä.

Sonja Hartikainen: Kiitos Anne sulle paljon tämän päivän vierailusta ja ajattelen, että välitit tärkeän ajatuksen siitä, että vaikka ero on kipeä ja meitä ihmisiä syvästi satuttava kokemus, niin tän kokemuksen ja sen läpikäymisen kanssa ei tarvihe jäähä yksin, että voi saada ammatillista tukea siihen tilanteeseen ja toisaalta ennen kaikkea siitä kipeästä kokemuksesta voi myös selvitä.

[lapsen naurua]