Chat seniorineuvonta

Ikäihmisten palvelut kuva

Kotihoito

Kotihoidolla tarkoitetaan omassa kodissa annettavaa kotisairaanhoitoa, kotipalvelua tai niiden yhdistelmää.

Kotihoidon tarkoituksena on tukea kotona asumista mahdollisimman pitkään. Kotihoitoa voi saada henkilö, joka tarvitsee apua selviytyäkseen kotioloissa oman toimintakykynsä heikennettyä joko pysyvästi tai tilapäisesti.

Toteutamme kotihoidon siten, että se tukee asiakkaan omaa toimintakykyä. Kotihoito voi olla esimerkiksi avustamista päivittäisissä toimissa, kuten ruokailussa, henkilökohtaisen hygienian hoidossa ja muissa arjen askareissa. Tarvittaessa huolehdimme myös lääkehoidosta ja sairaanhoidollisista toimenpiteistä.

Kotihoidon palvelut ovat harkinnanvaraisia. Palvelujen myöntäminen perustuu asiakkaan toimintakykyyn ja palvelutarpeeseen, jonka arvioi oman asuinalueen palveluohjaaja. Asiakkaalle laaditaan henkilökohtainen hoito- ja palvelusuunnitelma, johon kirjataan sovitut palvelut yhteistyössä asiakkaan, omaisen ja muiden hoitoon osallistuvien kanssa. Asuinpaikka voi vaikuttaa palvelujen järjestämistapaan ja palvelujen määrään.

Jos avuntarve on kodinhoidollisissa tehtävissä tai asioinneissa, ohjaamme käyttämään yksityisiä palveluja.

Lisätietoja kotihoidosta saat oman asuinalueen palveluohjaajalta. Yhteyden palveluohjaajaan saat soittamalla Seniorineuvonta Ankkuriin, joka palvelee koko Siun soten aluetta.

Sisältöjulkaisija

Heinävesi, Ikäihmisten kotihoito

Puhelin ja soittoajat
Vuorovastaava/päivystyspuhelin 013 330 6146
klo 7–21

Yhteystiedot Ikäihmisten palvelut Seniorineuvonta Ankkuri

Yhteystiedot

Seniorineuvonta Ankkuri
Puh. 013 330 2890
Rauhankatu 1 A, Matti-talo, 80100 Joensuu
Arkipäivisin klo 8–16
seniorineuvonta.ankkuri(at)siunsote.fi

Hae henkilökunnan suoria yhteystietoja

Ikäihmisten palvelujen johdon yhteystiedot

Ikäihmisten palvelut Palveluohjaajat Katso yhteystiedot

Ikäihmisten palveluohjaajat

somejako