Väkijoukko kuvakaruselli

Koronaviruksen altistumispaikat

Koronaviruksen altistumispaikat Siun soten alueella

Tälle sivulle päivitetään ajantasaista tietoa koronaviruksen altistumispaikoista Pohjois-Karjalassa. Listalla olevissa paikoissa on kyseiseen aikaan ollut koronavirustartunnan saanut henkilö, joka on voinut altistaa eli siirtää tartunnan muille samaan aikaan paikalla oleville henkilöille.

Listalle päivitetään vain sellaiset julkiset paikat, joissa mahdollisesti altistuneita ei voida jäljittää henkilökohtaisesti. Jos lista on tyhjä, ei altistumispaikkoja sillä hetkellä ole. Listalta poistetaan paikat, joissa altistumistilanteesta on kulunut yli 14* vuorokautta.

Jos olet ollut samaan aikaan altistumispaikassa ja sinulle tulee seuraavan neljäntoista (14) vuorokauden aikana koronaan sopivia oireita, tee oirearvio verkossa omaolo.fi tai ota yhteyttä puhelimitse terveysasemalle tai Päivystysapuun 116 117. Omaehtoiseen karanteeniin voi jäädä, jos siihen on mahdollisuus.

Sivu päivitetty 1.3.2021 klo 14.02. Sivua päivitetään pääsääntöisesti arkisin. Viikonloppuisin ja pyhäpäivinä listaa päivitetään, jos uusia altistumispaikkoja tulee tietoon. Jos altistumispaikkoja ei ole listalla ollenkaan, päivitetään sivua vasta sitten kun uusia altistumispaikkoja tulee tietoon. Uusimmat tietoon tulleet altistumispaikat tummennettu.

* Julkaisemisaika ja oireseurannan ohjeellinen aika on muutettu 23.1. vastaamaan uusimpia THL:n karanteeniohjeita.

Joensuu

la 27.2. klo 14-15.30 Kahvila Houkutus

pe 26.2 klo 21-23 Kuntosali Energy Rantakylä

ke 24.2 klo 21-23 Kuntosali Energy Rantakylä

ma 22.2. klo 16–18 Pizzeria Istanbul, Rantakylä

su 21.2. klo 17.45–19.00 Virkistysuimala Vesikko

pe 19.2. klo 19–20 Chitr Chicken (Niskakatu)

pe 19.2. klo 17–18 Lidl kuurnankatu

pe 19.2. klo 17–18 S-market Rantakylä

pe 19.2. klo 17–18 K-market Noljakka

ma 15.2. klo 6–7 ja 20–21 Pohjois-Karjalan Islamilainen yhdistys (moskeija)

ma 15.2. klo 13.20–13.40 Lounasravintola Taika

Lieksa

ke–to 17.–18.2. hotelli Puustelli, aamupala-aika. Tarkempi kellonaika ei tiedossa.

Yhteystiedot korona

Yhteystiedot

Jos epäilet koronavirustartuntaa

Aloita tekemällä Omaolo-oirearvio www.omaolo.fi tai soita Päivystysapu 116117 -palveluun tai omalle terveysasemallesi

Yleistä tietoa

Valtakunnallinen Tietoa koronaviruksesta -puhelinneuvonta puh. 0295 535 535 ja chat
Avoinna arkisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15

Tukea ja apua

Sosiaalipäivystys puh. 013 330 9002
Psykiatrian tehostettu avohoito puh. 013 330 2132 (arkisin klo 8–21, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 13–15)
Valtakunnallinen kriisipuhelin puh. 09 2525 0111

Seniorineuvonta Ankkuri puh. 013 330 2890 ja chat
Avoinna arkisin klo 8-16

Omaolo linkki korona-oirearvio

Tee koronavirustaudin oirearvio

Koronavilkku linkki

Koronatiedotelinkit koronasivulla

Siun soten tiedotteet koronaviruksesta

Sisältöjulkaisija

angle-left Yksittäisiä uusia koronavirustartuntoja ja laajahkoja altistumisia eri puolilla maakuntaa
01.11.2020

Yksittäisiä uusia koronavirustartuntoja ja laajahkoja altistumisia eri puolilla maakuntaa

Perjantain jälkeen on varmistunut neljä uutta koronavirustartuntaa eri puolilla maakuntaa. Osassa tapauksista selvitykset ovat vielä kesken, mutta valtaosa altistuneista on jo saatu kartoitettua ja tavoitettua.

Viikonlopun tapaukset eivät liity toisiinsa, mutta niihin liittyy jälleen laajahkoja altistumisia muun muassa henkilöiden lähipiirissä. Karanteeniin on asetettu useita kymmeniä henkilöitä, joten on mahdollista, että uusia tartuntoja löytyy lähipäivien aikana tästä joukosta.

– Yksi tämän syksyn tartuntoja yhdistävä tekijä on, että monilla oireet ovat olleet hyvin lieviä. Kun yksi tartunta on todettu, on jäljityksen kautta löytynyt nopeasti useampi oireileva henkilö, jotka ovat vasta siinä vaiheessa ohjautuneet testeihin, kertoo Siun soten infektioylilääkäri Jennifer Sieberns.

– Syksyn flunssakauden kynnyksellä on erittäin tärkeää, että testeihin hakeudutaan ja suljetaan koronaviruksen mahdollisuus pois. Nyt ei pidä jäädä pidemmäksi aikaa kuulostelemaan omaa vointia, eikä varsinkaan mennä oireisena töihin tai muutenkaan ihmisten ilmoille, muistuttaa Sieberns.   

Mahdollinen altistuminen konfirmaatiotilaisuudessa

Pielisensuun kirkossa Joensuussa 24. lokakuuta pidettyyn konfirmaatiotilaisuuteen osallistuneita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan lievissäkin oireissa koronatestiin.

Tilaisuudessa paikalla olleella henkilöllä on todettu koronavirustartunta. Tartunnan saaneen henkilön kanssa lähikontaktissa olleet altistuneet on kartoitettu ja heihin on oltu yhteydessä. Muiden läsnäolijoiden mahdollista altistumista ei kuitenkaan voida täysin poissulkea.

Siun soten kotihoidossa selvitetään altistumisia

Siun soten kotihoidossa selvitetään koronavirustartunnalle altistuneita. Jäljitystyö on vielä kesken, ja altistuneisiin ollaan suoraan yhteydessä. Tämänhetkisen tiedon mukaan altistuneiden määrä on rajallinen, eikä tilanne vaikeuta kotihoidon palvelujen järjestämistä.

Siun soten työntekijät kuntarajoista riippumatta noudattavat yhtenäisiä ohjeita suojautumisesta asiakas- ja potilastyössä. Kasvomaski on käytössä myös kotihoidon työntekijöillä, lisäksi henkilökunnan työvuoro- ja taukojärjestelyillä on varmistettu toiminnan turvallisuutta.

Siun soten toimipisteissä asioivien henkilöiden toivotaan käyttävän kasvomaskia, jos se on heille mahdollista.

somejako