Väkijoukko kuvakaruselli

Koronaviruksen altistumispaikat

Koronaviruksen altistumispaikat Siun soten alueella

Tälle sivulle päivitetään ajantasaista tietoa koronaviruksen altistumispaikoista Pohjois-Karjalassa. Listalla olevissa paikoissa on kyseiseen aikaan ollut koronavirustartunnan saanut henkilö, joka on voinut altistaa eli siirtää tartunnan muille samaan aikaan paikalla oleville henkilöille.

Listalle päivitetään vain sellaiset julkiset paikat, joissa mahdollisesti altistuneita ei voida jäljittää henkilökohtaisesti. Jos lista on tyhjä, ei altistumispaikkoja sillä hetkellä ole. Listalta poistetaan paikat, joissa altistumistilanteesta on kulunut yli 14* vuorokautta.

Jos olet ollut samaan aikaan altistumispaikassa ja sinulle tulee seuraavan neljäntoista (14) vuorokauden aikana koronaan sopivia oireita, tee oirearvio verkossa omaolo.fi tai ota yhteyttä puhelimitse terveysasemalle tai Päivystysapuun 116 117. Omaehtoiseen karanteeniin voi jäädä, jos siihen on mahdollisuus.

Sivu päivitetty 1.3.2021 klo 14.02. Sivua päivitetään pääsääntöisesti arkisin. Viikonloppuisin ja pyhäpäivinä listaa päivitetään, jos uusia altistumispaikkoja tulee tietoon. Jos altistumispaikkoja ei ole listalla ollenkaan, päivitetään sivua vasta sitten kun uusia altistumispaikkoja tulee tietoon. Uusimmat tietoon tulleet altistumispaikat tummennettu.

* Julkaisemisaika ja oireseurannan ohjeellinen aika on muutettu 23.1. vastaamaan uusimpia THL:n karanteeniohjeita.

Joensuu

la 27.2. klo 14-15.30 Kahvila Houkutus

pe 26.2 klo 21-23 Kuntosali Energy Rantakylä

ke 24.2 klo 21-23 Kuntosali Energy Rantakylä

ma 22.2. klo 16–18 Pizzeria Istanbul, Rantakylä

su 21.2. klo 17.45–19.00 Virkistysuimala Vesikko

pe 19.2. klo 19–20 Chitr Chicken (Niskakatu)

pe 19.2. klo 17–18 Lidl kuurnankatu

pe 19.2. klo 17–18 S-market Rantakylä

pe 19.2. klo 17–18 K-market Noljakka

ma 15.2. klo 6–7 ja 20–21 Pohjois-Karjalan Islamilainen yhdistys (moskeija)

ma 15.2. klo 13.20–13.40 Lounasravintola Taika

Lieksa

ke–to 17.–18.2. hotelli Puustelli, aamupala-aika. Tarkempi kellonaika ei tiedossa.

Yhteystiedot korona

Yhteystiedot

Jos epäilet koronavirustartuntaa

Aloita tekemällä Omaolo-oirearvio www.omaolo.fi tai soita Päivystysapu 116117 -palveluun tai omalle terveysasemallesi

Yleistä tietoa

Valtakunnallinen Tietoa koronaviruksesta -puhelinneuvonta puh. 0295 535 535 ja chat
Avoinna arkisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15

Tukea ja apua

Sosiaalipäivystys puh. 013 330 9002
Psykiatrian tehostettu avohoito puh. 013 330 2132 (arkisin klo 8–21, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 13–15)
Valtakunnallinen kriisipuhelin puh. 09 2525 0111

Seniorineuvonta Ankkuri puh. 013 330 2890 ja chat
Avoinna arkisin klo 8-16

Omaolo linkki korona-oirearvio

Tee koronavirustaudin oirearvio

Koronavilkku linkki

Koronatiedotelinkit koronasivulla

Siun soten tiedotteet koronaviruksesta

Sisältöjulkaisija

angle-left Pohjois-Karjalan koronasuositukset ja -rajoitukset pysyvät ennallaan
28.01.2021

Pohjois-Karjalan koronasuositukset ja -rajoitukset pysyvät ennallaan

Koronavirustartuntojen leviämisen estämiseksi tarkoitetut suositukset ja rajoitukset pidetään Pohjois-Karjalassa ennallaan. Alueellinen koronavirusepidemian tilannekuvatyöryhmä kokoontui torstaina arvioimaan epidemian tilannetta sekä suosituksien ja rajoituksien riittävyyttä.

Nykyisillä suosituksilla ja rajoituksilla maakunnan epidemiatilanne on pysynyt suhteellisen vakaana. Vaikka uusia tartuntoja todetaan edelleen päivittäin, on niille altistuneet henkilöt pystytty jäljittämään nopeasti ja tartuntaketjut katkaistua tehokkaasti. Maakunnassa on kuitenkin todettu myös ensimmäiset, aiempaa selvästi herkemmin leviävän muuntoviruksen aiheuttamat tartunnat.

Viikolla 3 Siun soten toiminta-alueella uusia tartuntoja todettiin 32, kun edellisviikolla tartuntoja varmistui 27. Tartuntojen alkuperä pystyttiin selvittämään noin 80 prosentissa viime viikon tapauksista. Koronavirusnäytteitä otettiin yhteensä 1940.

Kuluvalla viikolla torstaiaamuun mennessä uusia tartuntoja on varmistunut 17 ja karanteenissa koronaviruksella altistumisen takia on noin kaksisataa henkilöä.

Viimeisen kahden viikon aikana uusista tartunnoista noin 44 % on todettu alle 30-vuotiailla ja maakunnassa on ollut useampia kouluissa tapahtuneita altistumisia. Lasten ja nuorten harrastustoimintaa ei ole alueellisilla suosituksilla suoraan rajoitettu, mutta virusmuunnosten leviämisen riski on tärkeää huomioida myös vapaa-ajalla.

- Eri harrastusryhmien sekoittumista ja esimerkiksi pelireissuja toiselle paikkakunnalle kannattaisi välttää. Matkustamis- ja kokoontumissuositukset koskevat kaikkia, muistuttaa tilannekuvatyöryhmän puheenjohtajana toimiva Sirpa Kaipiainen.

- Myös tartuntojen jäljittäminen vaikeutuu ja viivästyy alueiden välisen liikkumisen myötä. Tartuntojen jäljitystyö on kilpailua aikaa vastaan.

Siun soten toiminta-alueen Covid-19-tilannekuvatyöryhmään kuuluu Siun soten edustuksen lisäksi alueen kuntien ja elinkeinoelämän edustus sekä Itä-Suomen aluehallintoviraston (ISAVI), Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) edustus. Työryhmä kokoontuu torstai-iltapäivisin.

Pohjois-Karjalassa voimassa olevat alueelliset suositukset ja rajoitukset on koottu Siun soten verkkosivuille osoitteeseen www.siunsote.fi/alueelliset-suositukset-ja-rajoitukset.

Koronavirustilanne Pohjois-Karjalassa viikolla 3 (18.–24.1.)

Luvuissa ovat mukana kaikki Siun sotessa varmistetut positiiviset koronavirustapaukset. Luvut voivat poiketa THL:n tartuntatautirekisterin tiedoista, johon tiedot kirjautuvat sen mukaan, missä henkilö on kirjoilla.

  • Koronavirustartuntojen määrä (18.–24.1.2021): 32, muutos edellisviikkoon +4
  • Tartuntojen alkuperä selvitetty 80 % tapauksista
  • 7 vrk ilmaantuvuus (18.–24.1.2021): 14,88, muutos +0,55
  • 14 vrk ilmaantuvuus (11.–24.1.2021): 29,20, muutos +7,15
  • Koronanäytteitä (18.–24.1.2021): 1940, muutos +70
  • Positiivisten koronanäytteiden osuus 1,65 %

Valtakunnalliset kriteerit epidemiatilanteen tason arvioimiseksi löytyvät sosiaali- ja terveysminiteriön verkkosivuilta: https://stm.fi/koronavirusepidemian-tasot

 

somejako