Väkijoukko kuvakaruselli

Koronaviruksen altistumispaikat

Koronaviruksen altistumispaikat Siun soten alueella

Tälle sivulle päivitetään ajantasaista tietoa koronaviruksen altistumispaikoista Pohjois-Karjalassa. Listalla olevissa paikoissa on kyseiseen aikaan ollut koronavirustartunnan saanut henkilö, joka on voinut altistaa eli siirtää tartunnan muille samaan aikaan paikalla oleville henkilöille.

Listalle päivitetään vain sellaiset julkiset paikat, joissa mahdollisesti altistuneita ei voida jäljittää henkilökohtaisesti. Jos lista on tyhjä, ei altistumispaikkoja sillä hetkellä ole. Listalta poistetaan paikat, joissa altistumistilanteesta on kulunut yli 14* vuorokautta.

Jos olet ollut samaan aikaan altistumispaikassa ja sinulle tulee seuraavan neljäntoista (14) vuorokauden aikana koronaan sopivia oireita, tee oirearvio verkossa omaolo.fi tai ota yhteyttä puhelimitse terveysasemalle tai Päivystysapuun 116 117. Omaehtoiseen karanteeniin voi jäädä, jos siihen on mahdollisuus.

Sivu päivitetty 1.3.2021 klo 14.02. Sivua päivitetään pääsääntöisesti arkisin. Viikonloppuisin ja pyhäpäivinä listaa päivitetään, jos uusia altistumispaikkoja tulee tietoon. Jos altistumispaikkoja ei ole listalla ollenkaan, päivitetään sivua vasta sitten kun uusia altistumispaikkoja tulee tietoon. Uusimmat tietoon tulleet altistumispaikat tummennettu.

* Julkaisemisaika ja oireseurannan ohjeellinen aika on muutettu 23.1. vastaamaan uusimpia THL:n karanteeniohjeita.

Joensuu

la 27.2. klo 14-15.30 Kahvila Houkutus

pe 26.2 klo 21-23 Kuntosali Energy Rantakylä

ke 24.2 klo 21-23 Kuntosali Energy Rantakylä

ma 22.2. klo 16–18 Pizzeria Istanbul, Rantakylä

su 21.2. klo 17.45–19.00 Virkistysuimala Vesikko

pe 19.2. klo 19–20 Chitr Chicken (Niskakatu)

pe 19.2. klo 17–18 Lidl kuurnankatu

pe 19.2. klo 17–18 S-market Rantakylä

pe 19.2. klo 17–18 K-market Noljakka

ma 15.2. klo 6–7 ja 20–21 Pohjois-Karjalan Islamilainen yhdistys (moskeija)

ma 15.2. klo 13.20–13.40 Lounasravintola Taika

Lieksa

ke–to 17.–18.2. hotelli Puustelli, aamupala-aika. Tarkempi kellonaika ei tiedossa.

Yhteystiedot korona

Yhteystiedot

Jos epäilet koronavirustartuntaa

Aloita tekemällä Omaolo-oirearvio www.omaolo.fi tai soita Päivystysapu 116117 -palveluun tai omalle terveysasemallesi

Yleistä tietoa

Valtakunnallinen Tietoa koronaviruksesta -puhelinneuvonta puh. 0295 535 535 ja chat
Avoinna arkisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15

Tukea ja apua

Sosiaalipäivystys puh. 013 330 9002
Psykiatrian tehostettu avohoito puh. 013 330 2132 (arkisin klo 8–21, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 13–15)
Valtakunnallinen kriisipuhelin puh. 09 2525 0111

Seniorineuvonta Ankkuri puh. 013 330 2890 ja chat
Avoinna arkisin klo 8-16

Omaolo linkki korona-oirearvio

Tee koronavirustaudin oirearvio

Koronavilkku linkki

Koronatiedotelinkit koronasivulla

Siun soten tiedotteet koronaviruksesta

Sisältöjulkaisija

angle-left Opetusryhmiä karanteeniin Joensuussa koronavirukselle altistumisen takia
15.11.2020

Opetusryhmiä karanteeniin Joensuussa koronavirukselle altistumisen takia

Siun sote ja Joensuun kaupunki tiedottavat:

Joensuussa Pataluodon, Noljakan ja Pielisjoen koulujen sekä Itä-Suomen yliopiston Rantakylän normaalikoulun opetusryhmiä ja henkilökuntaa asetetaan tartuntalain mukaisen karanteeniin koronavirukselle altistumisen takia. Altistuneiden kartoittaminen ja tavoittaminen on vielä osittain kesken, mutta Siun sotesta ollaan puhelimitse yhteydessä kaikkiin altistuneisiin sunnuntain 15. marraskuuta aikana. Koulut tiedottavat oppilaita ja henkilökuntaa opetusjärjestelyistä sisäisesti Wilma-viesteillä.

Altistumiset ovat tapahtuneet alkuviikosta ja alustavan arvion mukaan koronavirustartunnalle altistuneita henkilöitä on useampia kymmeniä.

Koulujen muiden oppilaiden tai henkilökunnan ei katsota altistuneen koronavirukselle, sillä he eivät ole olleet lähikontaktissa koronavirukseen sairastuneen henkilön kanssa. Siun sote muistuttaa, että jokaisen oireilevan on kuitenkin tärkeää ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon ja hakeutua tarvittaessa testeihin.

– Kouluarki jatkuu muiden osalta normaalisti ja kouluun voi tulla turvallisesti. Koulut ovat varautuneet järjestelyissään koronavirukseen ja yhdessä tehdään kaikki tarvittava turvallisen kouluarjen rakentamiseksi, kertoo Joensuun kaupungin koulutusjohtaja Olli Kauppinen.

Karanteenissa pysytään kotona

Karanteenin tarkoituksena on hillitä tartuntatautien leviämistä. Tartuntalain mukaiseen kymmenen päivän karanteeniin määrättyjen tulee pysytellä kotona, eikä sen aikana saa olla lähikontaktissa kodin ulkopuolisten henkilöiden kanssa.

Karanteeniin asetetun henkilön perheenjäsenet eivät ole karanteenissa, koska he eivät ole olleet lähikontaktissa koronavirukseen sairastuneen henkilön kanssa.

Karanteeniin asettaminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että olisi saanut tartunnan. Terveydenhuolto antaa perheille ohjeet siitä, miten toimia, jos oireita ilmenee karanteenin aikana.

Karanteeniin asetetuille toimitetaan virallinen päätös, joka oikeuttaa alle 16-vuotiaan huoltajan jäämään tarvittaessa kotiin hoitamaan lastaan, vaikka lapsi olisikin terve. Päätös perustuu tartuntatautilakiin.

Lisätietoja koronaviruksesta ja toimintaohjeet:

www.siunsote.fi/korona

somejako