Väkijoukko kuvakaruselli

Koronaviruksen altistumispaikat

Koronaviruksen altistumispaikat Siun soten alueella

Tälle sivulle päivitetään ajantasaista tietoa koronaviruksen altistumispaikoista Pohjois-Karjalassa. Listalla olevissa paikoissa on kyseiseen aikaan ollut koronavirustartunnan saanut henkilö, joka on voinut altistaa eli siirtää tartunnan muille samaan aikaan paikalla oleville henkilöille.

Listalle päivitetään vain sellaiset julkiset paikat, joissa mahdollisesti altistuneita ei voida jäljittää henkilökohtaisesti. Jos lista on tyhjä, ei altistumispaikkoja sillä hetkellä ole. Listalta poistetaan paikat, joissa altistumistilanteesta on kulunut yli 14* vuorokautta.

Jos olet ollut samaan aikaan altistumispaikassa ja sinulle tulee seuraavan neljäntoista (14) vuorokauden aikana koronaan sopivia oireita, tee oirearvio verkossa omaolo.fi tai ota yhteyttä puhelimitse terveysasemalle tai Päivystysapuun 116 117. Omaehtoiseen karanteeniin voi jäädä, jos siihen on mahdollisuus.

Sivu päivitetty 1.3.2021 klo 14.02. Sivua päivitetään pääsääntöisesti arkisin. Viikonloppuisin ja pyhäpäivinä listaa päivitetään, jos uusia altistumispaikkoja tulee tietoon. Jos altistumispaikkoja ei ole listalla ollenkaan, päivitetään sivua vasta sitten kun uusia altistumispaikkoja tulee tietoon. Uusimmat tietoon tulleet altistumispaikat tummennettu.

* Julkaisemisaika ja oireseurannan ohjeellinen aika on muutettu 23.1. vastaamaan uusimpia THL:n karanteeniohjeita.

Joensuu

la 27.2. klo 14-15.30 Kahvila Houkutus

pe 26.2 klo 21-23 Kuntosali Energy Rantakylä

ke 24.2 klo 21-23 Kuntosali Energy Rantakylä

ma 22.2. klo 16–18 Pizzeria Istanbul, Rantakylä

su 21.2. klo 17.45–19.00 Virkistysuimala Vesikko

pe 19.2. klo 19–20 Chitr Chicken (Niskakatu)

pe 19.2. klo 17–18 Lidl kuurnankatu

pe 19.2. klo 17–18 S-market Rantakylä

pe 19.2. klo 17–18 K-market Noljakka

ma 15.2. klo 6–7 ja 20–21 Pohjois-Karjalan Islamilainen yhdistys (moskeija)

ma 15.2. klo 13.20–13.40 Lounasravintola Taika

Lieksa

ke–to 17.–18.2. hotelli Puustelli, aamupala-aika. Tarkempi kellonaika ei tiedossa.

Yhteystiedot korona

Yhteystiedot

Jos epäilet koronavirustartuntaa

Aloita tekemällä Omaolo-oirearvio www.omaolo.fi tai soita Päivystysapu 116117 -palveluun tai omalle terveysasemallesi

Yleistä tietoa

Valtakunnallinen Tietoa koronaviruksesta -puhelinneuvonta puh. 0295 535 535 ja chat
Avoinna arkisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15

Tukea ja apua

Sosiaalipäivystys puh. 013 330 9002
Psykiatrian tehostettu avohoito puh. 013 330 2132 (arkisin klo 8–21, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 13–15)
Valtakunnallinen kriisipuhelin puh. 09 2525 0111

Seniorineuvonta Ankkuri puh. 013 330 2890 ja chat
Avoinna arkisin klo 8-16

Omaolo linkki korona-oirearvio

Tee koronavirustaudin oirearvio

Koronavilkku linkki

Koronatiedotelinkit koronasivulla

Siun soten tiedotteet koronaviruksesta

Sisältöjulkaisija

angle-left Koronatestausta tehdään matalalla kynnyksellä – pohjoiskarjalaiset hakeutuneet testeihin kiitettävästi
Artikkelin kuva
04.08.2020

Koronatestausta tehdään matalalla kynnyksellä – pohjoiskarjalaiset hakeutuneet testeihin kiitettävästi

Siun soten toiminta-alueella Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä koronavirustestejä otetaan matalalla kynnyksellä ja varautuminen mahdolliseen uuteen epidemia-aaltoon on hyvällä tolalla.

– Alueen asukkaat ovat hakeutuneet koronavirustesteihin todella hyvin, siitä kiitos pohjoiskarjalaisille! Vaikka koronavirustilanne on meillä ollut rauhallinen, eivät ihmiset onneksi ole unohtaneet taudin olemassaoloa, kiittää Siun soten infektioylilääkäri Jennifer Sieberns.

Koronatestejä otetaan Siun soten alueella tällä hetkellä noin 120 päivittäin. Testimäärät ja koronavirukseen liittyvät puhelumäärät ovat olleet kasvussa viime viikkoina.

– Tämä on hyvä asia, sillä lievissäkin oireissa on tärkeää olla yhteyksissä. Syksyn tullen alkaa olla liikkeellä monia muitakin taudinaiheuttajia, ja vain testaamalla päästään sulkemaan koronan mahdollisuus pois, korostaa Sieberns. 

– Pahinta on, jos koronavirus pääsee leviämään väestössä niin, ettei taudin alkuperää ja altistuneita päästä jäljittämään.

Matkustusrajoitusten poistuminen, koulujen alkaminen ja työntekijöiden siirtyminen etätöistä takaisin työpaikoille lisäävät riskiä koronaviruksen leviämiselle myös Pohjois-Karjalassa. Siun soten toiminnassa seuraillaan valtakunnallisia ohjeistuksia ja kevään tiukkoja rajoituksia on lievennetty. Paluuta entiseen ei kuitenkaan ole vielä näköpiirissä:

– Koronaviruspandemia on maailmalla käynnissä voimakkaampana kuin koskaan. Niin kauan kuin tilanne on tämä, uutta normaalia ovat muun muassa vierailijoiden määrän rajaaminen ja soittaminen etukäteen terveysasemille, ennen paikan päälle tulemista, perustelee terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen.   

– Tarkoitus on varmistaa se, ettei virus pääsisi missään tilanteessa leviämään toimipaikoissamme asiakkaiden tai henkilökunnan keskuudessa.

Kaipiainen muistuttaa myös jokaisen omasta vastuusta koronaviruksen leviämisen estämisessä:

– Tahallaan ei varmasti kukaan hanki eikä levitä virusta, vaan sen voi saada meistä ihan kuka tahansa. Käsien peseminen ja desinfiointi, turvavälien muistaminen sekä oireisena testeihin hakeutuminen ja kotona pysytteleminen ovat pieniä ja helppoja asioita, joista ei nyt kannattaisi kenenkään tinkiä. 

Toimintaohjeet:

  • Jos epäilet saaneesi koronvirustartunnan, kannattaa aloittaa tekemällä Omaolo-oirearvio netissä osoitteessa omaolo.fi. Puhelimitse yhteyttä otetaan joko Päivystysapuun 116117 tai omalle terveysasemalle. Älä hakeudu hoitoon yhteispäivystykseen tai terveysasemalle ennen soittamista. Ota yhteyttä lievissäkin oireissa.
  • Älä matkustele tai liiku muiden ihmisten keskuudessa sairaana tai oireisena, vaan ole yhteyksissä terveydenhuoltoon ja hakeudu koronatestiin.
  • Terveysasemille pitää soittaa kaikissa asioissa ennen paikan päälle tulemista. Jätä ensisijaisesti takaisinsoittopyyntö, jolloin sinun ei tarvitse jonottaa puhelimessa. Kaikille takaisinsoittopyynnön jättäneille soitetaan takaisin saman päivän aikana. Sinut ohjataan puhelimessa oikeaan paikkaan. Kaikilla terveysasemilla ei hoideta infektiopotilaita.
  • Tule vastaanotolle mielellään korkeintaan yhden saattajan kanssa.
  • Sovi etukäteen vierailuista Siun soten toimipaikkoihin ja varaudu tavanomaisista poikkeaviin järjestelyihin. 
  • Noudata yleisiä turvallisuus- ja hygieniaohjeita.

Ajantasaiset toimintaohjeet löydät aina Siun soten verkkosivuilta siunsote.fi/korona

somejako