Väkijoukko kuvakaruselli

Koronaviruksen altistumispaikat

Koronaviruksen altistumispaikat Siun soten alueella

Tälle sivulle päivitetään ajantasaista tietoa koronaviruksen altistumispaikoista Pohjois-Karjalassa. Listalla olevissa paikoissa on kyseiseen aikaan ollut koronavirustartunnan saanut henkilö, joka on voinut altistaa eli siirtää tartunnan muille samaan aikaan paikalla oleville henkilöille.

Listalle päivitetään vain sellaiset julkiset paikat, joissa mahdollisesti altistuneita ei voida jäljittää henkilökohtaisesti. Jos lista on tyhjä, ei altistumispaikkoja sillä hetkellä ole. Listalta poistetaan paikat, joissa altistumistilanteesta on kulunut yli 14* vuorokautta.

Jos olet ollut samaan aikaan altistumispaikassa ja sinulle tulee seuraavan neljäntoista (14) vuorokauden aikana koronaan sopivia oireita, tee oirearvio verkossa omaolo.fi tai ota yhteyttä puhelimitse terveysasemalle tai Päivystysapuun 116 117. Omaehtoiseen karanteeniin voi jäädä, jos siihen on mahdollisuus.

Sivu päivitetty 1.3.2021 klo 14.02. Sivua päivitetään pääsääntöisesti arkisin. Viikonloppuisin ja pyhäpäivinä listaa päivitetään, jos uusia altistumispaikkoja tulee tietoon. Jos altistumispaikkoja ei ole listalla ollenkaan, päivitetään sivua vasta sitten kun uusia altistumispaikkoja tulee tietoon. Uusimmat tietoon tulleet altistumispaikat tummennettu.

* Julkaisemisaika ja oireseurannan ohjeellinen aika on muutettu 23.1. vastaamaan uusimpia THL:n karanteeniohjeita.

Joensuu

la 27.2. klo 14-15.30 Kahvila Houkutus

pe 26.2 klo 21-23 Kuntosali Energy Rantakylä

ke 24.2 klo 21-23 Kuntosali Energy Rantakylä

ma 22.2. klo 16–18 Pizzeria Istanbul, Rantakylä

su 21.2. klo 17.45–19.00 Virkistysuimala Vesikko

pe 19.2. klo 19–20 Chitr Chicken (Niskakatu)

pe 19.2. klo 17–18 Lidl kuurnankatu

pe 19.2. klo 17–18 S-market Rantakylä

pe 19.2. klo 17–18 K-market Noljakka

ma 15.2. klo 6–7 ja 20–21 Pohjois-Karjalan Islamilainen yhdistys (moskeija)

ma 15.2. klo 13.20–13.40 Lounasravintola Taika

Lieksa

ke–to 17.–18.2. hotelli Puustelli, aamupala-aika. Tarkempi kellonaika ei tiedossa.

Yhteystiedot korona

Yhteystiedot

Jos epäilet koronavirustartuntaa

Aloita tekemällä Omaolo-oirearvio www.omaolo.fi tai soita Päivystysapu 116117 -palveluun tai omalle terveysasemallesi

Yleistä tietoa

Valtakunnallinen Tietoa koronaviruksesta -puhelinneuvonta puh. 0295 535 535 ja chat
Avoinna arkisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15

Tukea ja apua

Sosiaalipäivystys puh. 013 330 9002
Psykiatrian tehostettu avohoito puh. 013 330 2132 (arkisin klo 8–21, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 13–15)
Valtakunnallinen kriisipuhelin puh. 09 2525 0111

Seniorineuvonta Ankkuri puh. 013 330 2890 ja chat
Avoinna arkisin klo 8-16

Omaolo linkki korona-oirearvio

Tee koronavirustaudin oirearvio

Koronavilkku linkki

Koronatiedotelinkit koronasivulla

Siun soten tiedotteet koronaviruksesta

Sisältöjulkaisija

angle-left Koronatestauskapasiteettia lisätään – viiveisiin on kuitenkin hyvä varautua
14.08.2020

Koronatestauskapasiteettia lisätään – viiveisiin on kuitenkin hyvä varautua

Siun soten toiminta-alueella Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä tilanne koronaepidemian osalta on rauhallinen. Todettuja tartuntoja on kesä-elokuun aikana ollut kuusi. Näistä neljä on ollut paikallisilla henkilöillä ja kaksi maakunnan alueella vierailleilla. Todetuissa tapauksissa tartunnalle altistuneet on tavoitettu hyvin. Tartunnat on saatu ulkomailta lukuun ottamatta yhtä perhepiirissä tapahtunutta altistusta.

- Kesän ja lomien aikana ihmiset ovat liikkuneet enemmän ja nyt arjen alkaessa on tärkeää selvittää lievätkin infektio-oireet. Koronavirustartunta voi ilmetä myös vähäoireisena tai lähes oireettomana, muistuttaa Siun soten infektioylilääkäri Jennifer Sieberns.

Koronavirustestejä otetaan matalalla kynnyksellä. Testimäärät ja koronaan liittyvät yhteydenotot ovat nousseet viimeisen viikon aikana. Tällä hetkellä testejä otetaan päivittäin noin 400.

- Näytteenottoaikaa ja näytteen tulosta on osa joutunut odottamaan liian pitkään. Olemme jo lisänneet näytteenottohenkilöstöä ja teemme yhteistyötä Islabin kanssa, jotta voisimme tehostaa testausketjua. Neuvottelemme tällä hetkellä yhteistyöstä myös yksityisten toimijoiden kanssa, kertoo Siun soten terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen.

- Toivomme kärsivällisyyttä näytteenottoon hakeutuvilta. Uskomme, että tilanne paranee merkittävästi ensi viikon alussa.

Hakeutuminen näytteenottoon matalalla kynnyksellä on erittäin tärkeää, jotta koronaviruksen leviäminen saadaan estettyä. Syksyisin muitakin taudinaiheuttajia on usein liikkeellä ja sairaana tulisikin aina jäädä kotiin, vaikka testitulos olisi negatiivinen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) virallisen ohjeen mukaan maskien käytöstä ei tällä hetkellä ole suositusta Pohjois-Karjalan alueella.

- Seuraamme ja noudatamme THL:n ohjeita. Tällä hetkellä maskien käyttö perustuu jokaisen omaan harkintaan eli maskia voi halutessaan käyttää, vaikka siitä ei erillistä suositusta olekaan. Siun soten omaa ohjeistusta tarkennamme tarvittaessa, kertoo Kaipiainen.

- Tärkeintä on noudattaa yleisiä hygieniaohjeita. Käsien peseminen ja desinfiointi, yskimishygienia, turvavälien noudattaminen sekä oireisena testeihin hakeutuminen ja kotona pysytteleminen ovat asioista, joista kenenkään ei kannata tinkiä, korostaa Sieberns.

Tietoa kasvomaskeista ja niiden oikeaoppisesta käytöstä löytyy THL:n sivuilta: Suositus kasvomaskien käytöstä kansalaisille.

 

Toimintaohjeet:

  • Lievätkin oireet on hyvä selvittää. Aloita tekemällä Omaolo-oirearvio netissä osoitteessa omaolo.fi. Puhelimitse voit ottaa yhteyttä Päivystysapuun 116117 tai omalle terveysasemalle. Älä hakeudu hoitoon yhteispäivystykseen tai terveysasemalle ennen soittamista.
  • Jos sinulla on edes lieviä oireita tai epäilet tartuntaa, älä matkustele tai liiku muiden ihmisten keskuudessa. Tee oirearvio, ole yhteydessä terveydenhuoltoon ja hakeudu tarvittaessa koronatestiin.
  • Noudata yleisiä turvallisuus- ja hygieniaohjeita.

Terveysasemalla asiointi:

  • Soita aina, kaikissa asioissa ennen paikan päälle tulemista.
  • Jätä ensisijaisesti takaisinsoittopyyntö, jolloin sinun ei tarvitse jonottaa puhelimessa. Kaikille takaisinsoittopyynnön jättäneille pyritään soittamaan takaisin saman päivän aikana. Sinut ohjataan puhelimessa oikeaan paikkaan. Kaikilla terveysasemilla ei hoideta infektiopotilaita.
  • Tule vastaanotolle mielellään korkeintaan yhden saattajan kanssa.
  • Noudata yleisiä turvallisuus- ja hygieniaohjeita.
  • Älä saavu paikalle, jos sinulla on lieviäkään infektio-oireita, elleivät ne ole saapumisen syy.

somejako