Väkijoukko kuvakaruselli

Koronaviruksen altistumispaikat

Koronaviruksen altistumispaikat Siun soten alueella

Tälle sivulle päivitetään ajantasaista tietoa koronaviruksen altistumispaikoista Pohjois-Karjalassa. Listalla olevissa paikoissa on kyseiseen aikaan ollut koronavirustartunnan saanut henkilö, joka on voinut altistaa eli siirtää tartunnan muille samaan aikaan paikalla oleville henkilöille.

Listalle päivitetään vain sellaiset julkiset paikat, joissa mahdollisesti altistuneita ei voida jäljittää henkilökohtaisesti. Jos lista on tyhjä, ei altistumispaikkoja sillä hetkellä ole. Listalta poistetaan paikat, joissa altistumistilanteesta on kulunut yli 14* vuorokautta.

Jos olet ollut samaan aikaan altistumispaikassa ja sinulle tulee seuraavan neljäntoista (14) vuorokauden aikana koronaan sopivia oireita, tee oirearvio verkossa omaolo.fi tai ota yhteyttä puhelimitse terveysasemalle tai Päivystysapuun 116 117. Omaehtoiseen karanteeniin voi jäädä, jos siihen on mahdollisuus.

Sivu päivitetty 26.2.2021 klo 15.54. Sivua päivitetään pääsääntöisesti arkisin. Viikonloppuisin ja pyhäpäivinä listaa päivitetään, jos uusia altistumispaikkoja tulee tietoon. Jos altistumispaikkoja ei ole listalla ollenkaan, päivitetään sivua vasta sitten kun uusia altistumispaikkoja tulee tietoon. Uusimmat tietoon tulleet altistumispaikat tummennettu.

* Julkaisemisaika ja oireseurannan ohjeellinen aika on muutettu 23.1. vastaamaan uusimpia THL:n karanteeniohjeita.

Joensuu

ma 22.2. klo 16–18 Pizzeria Istanbul, Rantakylä

su 21.2. klo 17.45–19.00 Virkistysuimala Vesikko

pe 19.2. klo 19–20 Chitr Chicken (Niskakatu)

pe 19.2. klo 17–18 Lidl kuurnankatu

pe 19.2. klo 17–18 S-market Rantakylä

pe 19.2. klo 17–18 K-market Noljakka

ma 15.2. klo 6–7 ja 20–21 Pohjois-Karjalan Islamilainen yhdistys (moskeija)

ma 15.2. klo 13.20–13.40 Lounasravintola Taika

su 14.2. klo 16.30–18.00 Luckiefun´s restaurant

su 14.2. Joensuun seudun joukkoliikenne, vuoro:

  • Linja 1 Hukanhauta–keskusta–Utra klo 12.30–13.30

la 13.2. klo 15–20 Joensuun jäähalli

pe 12.2.klo 16–17 K-Market Ankkuri

pe 12.2. klo 15–16 S-market Kauppakatu

pe 12.2. noin klo 15 Joensuun uusi apteekki

pe 12.2. Joensuun seudun joukkoliikenne vuorot:
  • Linja 1 Utra–keskusta (lähtöaika Utrasta 6.05)
  • Linja 3 Keskusta–Onttola (lähtöaika keskustasta 6.30)
  • Linja 2 Marjala–keskusta (lähtöaika Marjalasta 15.45)
  • Linja 1 Keskusta–Utra (lähtöaika keskustasta 16.35)

Lieksa

ke–to 17.–18.2. hotelli Puustelli, aamupala-aika. Tarkempi kellonaika ei tiedossa.

Yhteystiedot korona

Yhteystiedot

Jos epäilet koronavirustartuntaa

Aloita tekemällä Omaolo-oirearvio www.omaolo.fi tai soita Päivystysapu 116117 -palveluun tai omalle terveysasemallesi

Yleistä tietoa

Valtakunnallinen Tietoa koronaviruksesta -puhelinneuvonta puh. 0295 535 535 ja chat
Avoinna arkisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15

Tukea ja apua

Sosiaalipäivystys puh. 013 330 9002
Psykiatrian tehostettu avohoito puh. 013 330 2132 (arkisin klo 8–21, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 13–15)
Valtakunnallinen kriisipuhelin puh. 09 2525 0111

Seniorineuvonta Ankkuri puh. 013 330 2890 ja chat
Avoinna arkisin klo 8-16

Omaolo linkki korona-oirearvio

Tee koronavirustaudin oirearvio

Koronavilkku linkki

Koronatiedotelinkit koronasivulla

Siun soten tiedotteet koronaviruksesta

Sisältöjulkaisija

angle-left Koronarokotuksen ajanvaraus ruuhkautui – lisää aikoja tulossa ensi viikolla
11.02.2021

Koronarokotuksen ajanvaraus ruuhkautui – lisää aikoja tulossa ensi viikolla

Siun sote käynnisti iän ja sairauden perusteella riskiryhmien koronavirusrokotukset torstaiaamuna 11.2.2021. Rokotusten ajanvaraus ruuhkautui sekä verkko- että puhelinajanvarauksessa.

Verkkoajanvarauksessa oli torstaina hitautta ja katkoksia. Palvelun kuormittuminen johtui kävijämäärän runsaasta kasvusta, kun koronarokotusten ajat tulivat varattaviksi. Kiinnostus koronarokotusaikoihin aiheutti odottamattoman kävijäpiikin, sillä kävijämäärä 20-kertaistui.

Verkkoajanvaraus on nyt toiminnassa, mutta hitautta saattaa esiintyä. Tilanteen korjaamiseksi on tehty toimenpiteitä ja palvelun saatavuutta seurataan aktiivisesti.

- Verkkoajanvarauksen kuormittuminen lisäsi myös puhelinajanvarauksen kysyntää, johon harmillisesti samaan aikaan sattui myös puhelinjärjestelmän tekniset ongelmat. Puhelinajanvarauksen jonotusjärjestelmä rikkoutui aamupäivän aikana, mikä aiheutti puheluiden ruuhkautumisen ja katkoksia puhelinjärjestelmään, terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen kertoo.

Torstaina klo 16 mennessä ajanvaraukseen tuli yhteensä yli 42 000 puhelua. Eri numerosta soittaneita oli noin 3 400.

Rokotusaikojen määrä riippuu rokotteiden saatavuudesta

Varattavissa olevat koronarokotusajat riippuvat täysin rokotteiden saatavuudesta. Rokotusaikoja avataan varattaviksi sen verran, kuin rokotetta on saatavilla. Rokotusajat on jaettu eri kuntien alueelle asukasmäärän perusteella.

Torstaina klo 15 varattavissa oli vielä joitakin koronarokotusaikoja viikolle 7. Uusia rokotusaikoja avataan varattavaksi jälleen ensi viikolla, mikäli rokotteita saapuu suunnitelmien mukaan. Lisäksi yksittäisiä aikoja voi tulla varattavaksi esimerkiksi aikojen perumisten myötä.

Mikäli verkkoajanvarauksessa ei näy vapaita aikoja koronarokotuksiin, tarkoittaa se sitä, että rokotteita ei ole eikä rokotusaikaa pysty varaamaan. Puhelinajanvarauksessa kerrotaan ääninauhoitteella, mikäli aikoja ei ole sillä hetkellä varattavissa.

Rokotteita on saatavilla hyvin vähän suhteessa rokotettavien määrään. Tällä hetkellä Siun sotessa on käynnissä iän ja sairauden perusteella riskiryhmään kuuluvien rokotukset. Rokotteita tarjotaan ensi vaiheessa tänä vuonna 80 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille sekä alle 70-vuotiaille, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus.

- Rokotus on mittava urakka eivätkä läheskään kaikki nyt rokotusvuorossa olevat saa rokotetta ensimmäisinä päivinä tai viikkoina. Tärkeintä on, että rokotukset etenevät ja joka viikko meillä on Pohjois-Karjalassa aiempaa runsaasti enemmän rokotteella suojattuja ihmisiä, Kaipiainen sanoo.

Rokotteiden sopivuus eri ryhmille vaikuttaa rokotusjärjestykseen

On erittäin tärkeää, että koronarokotusajan varaavat vain he, jotka ovat juuri nyt rokotusvuorossa. Suomessa on tällä hetkellä käytössä kahdenlaisia rokotteita. Toinen rokotetyyppi sopii ainoastaan alle 70-vuotiaille ja toisen tyypin rokotteita voi antaa kaikille yli 16-vuotiaille.

Ikä on kaikkein merkittävin vakavan koronataudin riskitekijä. Tämän vuoksi kaikille yli 16-vuotiaille sopivaa rokotetta annetaan ensimmäisenä iäkkäimmälle väestölle.

Siun sotessa kyseistä rokotetta annetaan tällä hetkellä yli 80-vuotiaille. Tämän ryhmän rokotusten jälkeen vuoroon tulee seuraava ikäluokka eli 70–80-vuotiaat. Kuten yli 80-vuotiaissa, myös tässä ikäluokassa rokotetaan kaikki koronarokotteen haluavat, ei vain sairauden perusteella riskiryhmään kuuluvat.

Alle 70-vuotiaille sopivalla rokotteella rokotukset on aloitettu sairauden perusteella vakavimmasta riskiryhmästä. Ensimmäisenä rokotusta tarjotaan henkilöille, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavia sairauksia. Tämän ryhmän jälkeen vain alle 70-vuotiaille tarkoitetulla rokotteella ryhdytään rokottamaan seuraava riskiryhmää, johon kuuluvat henkilöt, joilla on koronavirustaudille altistavia sairauksia.

Siun sote tiedottaa aina, kun uusien ryhmien koronarokotukset käynnistyvät. Koko väestön rokotukset käynnistyvät iän tai sairauden perusteella riskiryhmiin kuuluvien rokotusten jälkeen.

Huomioitavaa on, että rokotusaikoja voi varata vain verkkoajanvarauksen ja koronarokotuksen puhelinajanvarauksen kautta. Koronarokotusaikoja ei voi varata terveysasemilta tai terveysasemien ajanvarauksen kautta. Lisätietoa osoitteesta www.siunsote.fi/koronarokotukset.

somejako