Väkijoukko kuvakaruselli

Koronaviruksen altistumispaikat

Koronaviruksen altistumispaikat Pohjois-Karjalassa

Tälle sivulle päivitetään ajantasaista tietoa koronaviruksen altistumispaikoista Pohjois-Karjalassa. Listalla olevissa paikoissa on kyseiseen aikaan ollut koronavirustartunnan saanut henkilö, joka on voinut altistaa eli siirtää tartunnan muille samaan aikaan paikalla oleville henkilöille.

Listalle päivitetään vain sellaiset paikat, joissa mahdollisesti altistuneita ei ole voitu jäljittää henkilökohtaisesti. Jos lista on tyhjä, ei altistumispaikkoja sillä hetkellä ole. Listalta poistetaan paikat, joissa altistumistilanteesta on kulunut yli 10 vuorokautta.

Jos olet ollut samaan aikaan altistumispaikassa ja sinulle tulee seuraavan kymmenen (10) vuorokauden aikana koronaan sopivia oireita, tee oirearvio verkossa omaolo.fi tai ota yhteyttä puhelimitse terveysasemalle tai Päivystysapuun 116 117. Omaehtoiseen karanteeniin voi jäädä, jos siihen on mahdollisuus.

Siun sote ei ota yhteyttä listalle kulloinkin lisättäviin toimijoihin. Altistumispaikat lisätään tartunnan saaneiden henkilöiden antamien tietojen perusteella. Yritysten ei tarvitse ryhtyä erityisiin toimiin, mutta yleisiä turvallisuustoimia kannattaa noudattaa jatkossakin.

Sivu päivitetty 3.12.2021 klo 15.22. Listaa päivitetään arkipäivisin säännöllisesti silloin, kun uusia altistumispaikkoja tulee tietoon. Jos altistumispaikkoja ei ole listalla ollenkaan, päivitetään sivua vasta sitten kun uusia altistumispaikkoja tulee tietoon. Uusimmat tietoon tulleet altistumispaikat tummennettu.

Joensuu

ma 29.11 klo 13–15.00 Joensuun pääkirjaston lastenosasto

ma 29.11. klo 11 jälkeen Fressi

ma 29.11. klo 9–10 Uimahalli Vesikko

la–su 27.–28.11. klo 23.15–01.30 Bepop

la 27.11. klo 22–23.15 60s Palaver

la 27.11 klo 15–18 välillä, ei tarkkaa aikaa, S-market Jukolanportti

pe–la 26.–27.11. klo 23.45–1.30 Kammari Pub

pe–la 26.–27.11. klo 23.30–02.30 Bepop

pe 26.11. klo 22–23.30 Bar Play

pe 26.11. klo 18.50–20.00 Vesikko

pe 26.11. klo 17.30–22.00 Suvannon Sandra

pe 26.11. klo 16.30–17.30 S-Market Papinkatu

pe 26.11. klo 10.45–11.15 Karelia AMK, Wärtsilä-kampuksen ruokala

pe 26.11. ei tarkkaa aikaa, lounasravintola Puhti

to 25.11. klo 18 K-Citymarket keskusta

to 25.11. ei tarkkaa aikaa, lounasravintola Puhti

ke 24.11 klo 11.30–12 Karelia AMK, Wärtsilä-kampuksen ruokala

Liperi

ti 23.11 klo 15 K-Market Ylämylly

ti 23.11. klo 10:30 Shell Ylämylly

Omaolo linkki korona-oirearvio

Tee koronavirustaudin oirearvio

Epäiletko koronvavirustartuntaa? Tee oirearvio Omaolossa.

Yhteystiedot korona

Yhteystiedot

Jos epäilet koronavirustartuntaa

Tee Omaolo-oirearvio ja varaa aika netissä www.omaolo.fi tai soita omalle terveysasemallesi tai Päivystysapu 116117 -palveluun

Yleistä tietoa

Valtakunnallinen Tietoa koronaviruksesta -puhelinneuvonta puh. 0295 535 535 ja chat
Avoinna arkisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15

Tukea ja apua

Sosiaalipäivystys puh. 013 330 9002
Psykiatrian tehostettu avohoito puh. 013 330 2132 (arkisin klo 8–21, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 13–15)
Valtakunnallinen kriisipuhelin puh. 09 2525 0111

Seniorineuvonta Ankkuri puh. 013 330 2890 ja chat
Avoinna arkisin klo 8-16

somejako