Kuvakaruselli koronarokotukset

SIUN SOTESSA TÄLLÄ HETKELLÄ ROKOTUSVUOROSSA OVAT

SIUN SOTESSA TÄLLÄ HETKELLÄ ROKOTUSVUOROSSA OVAT

  • 65–69-vuotiaat henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus* 

  • Tänä vuonna 80-vuotta täyttävät sekä sitä vanhemmat henkilöt 

  • yllä mainittuun ryhmään kuuluvan henkilön kanssa samassa taloudessa asuvat omaishoitajat tai yli 70-vuotiaat henkilöt 

Koronarokotukset

65–69-vuotiaat henkilöt, joilla on vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus voivat varata koronarokotusajan voivat varata puhelimitse (013 330 2131) maanantaina 1.3.2021 klo 8 alkaen. 

Vielä rokottamattomille yli 80-vuotiaille, jotka eivät ole ikäpalvelujen piirissä, tarjotaan koronarokotusaikaa henkilökohtaisesti puhelimella soittamalla. Palveluiden piirissä oleviin ikäihmisiin ollaan myös henkilökohtaisesti yhteydessä joko soittamalla tai asiointien yhteydessä. 

OLETKO 80 VUOTTA TAI SITÄ VANHEMPI, ETKÄ OLE VIELÄ SAANUT KORONAROKOTETTA? 

  • Siun sote soittaa sinulle lähiviikkojen aikana ja tarjoaa koronarokotusaikaa 
  • Sinun ei tarvitse itse varata koronarokotusaikaa 
  • Soittokierros aloitetaan yli 90-vuotiaista, seuraavaksi vuorossa ovat yli 85-vuotiaat ja sen jälkeen yli 80-vuotiaat 
  • Soittokierrosta jatketaan niin kauan, kunnes kaikille yli 80-vuotiaille on soitettu. Arviolta soittokierros kestää kolmisen viikkoa
  • Puhelu tulee 013-alkuisesta numerosta 
  • Jos varaat ajan puhelun aikana, lähetetään sinulle varatusta ajasta vahvistusviesti, jos olet antanut tekstiviestiluvan 
  • Mikäli olet kotihoidon asiakas, sinulle ei soiteta vaan kotihoito järjestää koronarokotukset  

KUULUTKO ROKOTUSVUOROSSA OLEVAAN RISKIRYHMÄÄN SAIRAUDEN* PERUSTEELLA? 

  • Voit varata ajan koronarokotukseen ma 1.3. klo 8 alkaen puhelinajanvarauksen kautta numerosta 013 330 2131  
  • Varattavissa olevien aikojen määrä riippuu rokotteiden saatavuudesta 
  • Rokotteita ei riitä ensimmäisellä viikolla kaikille rokotusvuorossa oleville, mutta koronarokotusaikoja avataan lisää aina maanantaisin klo 8 
  • Puhelinajanvaraukseen on odotettavissa jonoa. Pitkästä jonosta huolimatta soittajan kannattaa pysyä jonossa. Puhelun katkaisemalla putoaa pois jonosta. 
  • Rokotuksia jatketaan niin kauan, kunnes kaikki rokotteen haluavat ovat saaneet rokotteen 

*vakavalle koronavirustaudille erittäin voimakkaasti altistavat sairaudet: elinsiirto tai kantasolusiirto, aktiivisessa hoidossa oleva syöpätauti, vaikea puolustusjärjestelmän häiriö, vaikea krooninen munuaissairaus, vaikea krooninen keuhkosairaus, lääkehoitoinen tyypin 2 diabetes, Downin oireyhtymä (aikuiset). Tarkemmat kuvaukset riskiryhmään kuuluvista sairauksista voit lukea THL:n sivulta: Riskiryhmien koronarokotusten järjestys 

Oikeus rokotukseen tarkistetaan rokotuksen yhteydessä, ota siis henkilökortti tai muu henkilöllisyystodistus mukaan. 

OLETKO KOTIHOIDON TAI OMAISHOIDON ASIAKAS? 

Kotihoidon asiakkaat saavat koronarokotukset kotihoidon kautta. Kotihoidon työntekijät kartoittavat rokotuksen haluavat asiakkaat ja sopivat rokotuksen järjestämisestä. Koronarokotusta tarjotaan myös kotihoidon asiakkaan kanssa samassa taloudessa asuville omaishoitajille ja yli 70-vuotiaille henkilöille. 

Siun soten ikäihmisten palvelut soittaa ja tarjoaa koronarokotusaikaa kaikille ikääntyneille omaishoitajille ja omaishoidettaville. Myös asumispalveluissa ja perhehoidossa ikääntyneiden rokotukset järjestetään paikan päällä. Koronarokotusaikaa ei siis tarvitse itse varata.   

Rokotteiden saatavuus ja sopivuus vaikuttavat rokotusjärjestykseen 

Ikä on kaikkein merkittävin vakavan koronataudin riskitekijä. Tämän vuoksi Siun sotessa yli 70-vuotiaille sopivilla rokotteilla (BioNTech-Pfizerin ja Modernan koronavirusrokotteet) rokotetaan ensimmäisenä yli 80-vuotiaat. Kun rokotetta saadaan riittävästi, rokotuksissa edetään 70–79-vuotiaisiin.  

Alle 70-vuotiaille sopivalla, AstraZenecan kehittämällä rokotteella, rokotetaan ensimmäisenä sairautensa puolesta riskiryhmään kuuluvat henkilöt. 

Kun Siun soten alueella on rokotettu kaikki yli 70-vuotiaat ja sairauden perusteella riskiryhmiin kuuluvat alle 70-vuotiaat henkilöt, on vuorossa THL:n rokotusjärjestyksen mukaisesti muun koronavirukselle altistuvan henkilöstön ja terveyden kantokyvyn kannalta muun keskeisen henkilöstön rokotukset. 

Tämän jälkeen alkavat koko väestön rokotukset. THL:n tämänhetkisen arvion mukaan laajat väestörokotuksen päästäneet aloittamaan kesä-heinäkuussa.  

Rokotusten eteneminen riippuu rokotteiden saatavuudesta. Siun sote tiedottaa seuraavien ryhmien rokotuksista verkkosivuillaan ja paikallislehdissä. 

Rokotuspaikat

Rokotukset järjestetään Siun soten terveysasemilla lukuun ottamatta Rantakylän ja Niinivaraan terveysasemia. Joensuun kantakaupungin alueella alle 70-vuotiaden rokotukset järjestetään Siilaisen terveysasemalla ja yli 70-vuotiaiden rokotukset järjestään osoitteessa Malmikatu 9 sijaitsevassa rokotuspisteessä.

Viikolla 7 koronarokotukset käynnistyivät seuraavilla terveysasemilla: Heinävesi, Ilomantsi, Eno, Kiihtelysvaara, Pyhäselkä, Tuupovaaran terveysasema, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lehmo, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä ja Tohmajärvi. Viikolla 9 rokotukset käynnistyvät myös Kesälahden ja Valtimon terveysasemilla.

Ajan voi varata mille tahansa Siun soten rokotuspisteelle, jossa annetaan koronavirusrokotteita. Ajanvarauksen yhteydessä ota talteen rokotuspaikan tiedot. Oman varaukset voi tarkistaa Medinet-palvelusta osoitteesta https://medinet.pohjoiskarjala.net/

Kysyttävää koronavirusrokotteista

Rokotusten eteneminen

Huom! Katso rokotusten ajanvarausvuorot sivun ylälaidasta! Nämä kuvaajat kertovat rokotusten etenemisestä, eivät siitä, ketkä ovat ajanvarausvuorossa.

Tähän mennssä Siun soten alueella on annettu yhteensä xxxx rokotetta, joista 1. rokoteannoksia on xxxx on ja 2. rokoteannoksia xxxx. (Tiedot päivitetty xx.xx.xxxx. klo xx.)

Koronarokotusten aikataulu riippuu Suomeen saatavien rokotteiden määrästä ja eri rokotteiden sopivuudesta eri ryhmille.

Alla oleva kuvaaja kertoo, missä vaiheessa 1. rokotuskierros on menossa eri rokotusryhmissä Siun soten alueella. Kuvaajan tiedot päivittyvät useamman kerran päivässä.

1. Koronapotilaita hoitava sote-henkilöstö

Tähän sisältyy tehohoidon, päivystyksen, pelastuslaitoksen, terveysasemien henkilöstö ja koronanäytteiden ottajat.
Tämä vastaa seuraavia THL:n luokituksia 1.1, 1.2 ja 1.3.
Tietoja ei ole ladattu

2. Hoivakotien asukkaat ja työntekijät

Tämä vastaa THL:n luokitusta 1.4.
Tietoja ei ole ladattu

3. Kriittinen sote-henkilöstö

Tämä vastaa THL:n luokituksia 1.5.
Ryhmään sisältyy myös sairaalan osastojen henkilökuntaa.
Tietoja ei ole ladattu

4. 70-vuotiaat ja sitä vanhemmat

Tämä vastaa THL:n luokituksia 2.1.1, 2.1.2 ja 2.1.3.
Iän puolesta riskiryhmään kuuluvien omaishoitajilla on mahdollisuus saada koronavirusrokote samassa ryhmässä omaishoidettavan kanssa.
Tietoja ei ole ladattu

5. Alle 70-vuotiaat, joilla vakavalle koronataudille altistava sairaus

Erittäin vakavasti ja vakavasti koronavirustaudille altistavia sairauksia ovat mm. krooninen vaikea munuaissairaus, vaikea elimistön vastustuskykyä heikentävä tila (elinsiirto, akuutti syöpähoito), vaikea krooninen keuhkosairaus, sepelvaltimotauti ja kirroottinen maksasairaus.
Tämä vastaa THL:n luokituksia 2.1.4 ja 2.1.5.
Tietoja ei ole ladattu

Kokonaistilanne

Tähän sisältyy yllä olevien ryhmien lisäksi loput Siun soten henkilöstöstä ja muut vähintään 16-vuotiaat jäsenkuntalaiset.
Tietoja ei ole ladattu

 

Kuvissa 1–3 keltainen väri ja prosenttiluku kertovat, kuinka suurelle osalle kyseiseen ryhmään kuuluvista henkilöistä on tarjottu koronavirusrokotuksen 1. rokotetta. 100 % tarkoittaa siis, että 1. rokotuskierros on saatu valmiiksi kyseisissä ryhmissä.

Kuvissa 4 ja 5 kaaren keltainen väri ja prosenttiluku kertovat, kuinka suuri osa kyseiseen ryhmään kuuluvista henkilöistä on ottanut 1. koronavirusrokotteen.

Alimmainen kuva kertoo, kuinka moni pohjoiskarjalainen on saanut 1. rokoteannoksen tähän mennessä.

Rokotusjärjestystä tarkennetaan rokotteiden saatavuuden ja suojatehon mukaan

THL arvioi rokotteiden kohderyhmiä sitä mukaa, kun saatavilla on uutta tietoa sekä Suomeen toimitettavista rokotemääristä että eri rokotteiden suojatehosta.

Siun sotessa noudatetaan THL:n suositusta rokotusjärjestystä.

Koronavirusrokotteita tarjotaan koko väestölle, kun niitä on riittävästi saatavilla. Lapsia ei rokoteta vielä, sillä lasten rokotuksista ei ole vielä kertynyt tietoa riittävästi.

Yhteystiedot korona

Yhteystiedot

Jos epäilet koronavirustartuntaa

Aloita tekemällä Omaolo-oirearvio www.omaolo.fi tai soita Päivystysapu 116117 -palveluun tai omalle terveysasemallesi

Yleistä tietoa

Valtakunnallinen Tietoa koronaviruksesta -puhelinneuvonta puh. 0295 535 535 ja chat
Avoinna arkisin klo 8–21 ja lauantaisin klo 9–15

Tukea ja apua

Sosiaalipäivystys puh. 013 330 9002
Psykiatrian tehostettu avohoito puh. 013 330 2132 (arkisin klo 8–21, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä klo 13–15)
Valtakunnallinen kriisipuhelin puh. 09 2525 0111

Seniorineuvonta Ankkuri puh. 013 330 2890 ja chat
Avoinna arkisin klo 8-16

Omaolo linkki korona-oirearvio

Tee koronavirustaudin oirearvio

Koronavilkku linkki

Koronatiedotelinkit koronasivulla

Siun soten tiedotteet koronaviruksesta

Sisältöjulkaisija

angle-left Seniorineuvonta Ankkuri yhdistää ikäihmisten arjen tuen korona-aikana
Artikkelin kuva
03.04.2020

Seniorineuvonta Ankkuri yhdistää ikäihmisten arjen tuen korona-aikana

Koronavirusepidemian toimenpiteiden yhtenä tärkeänä tehtävänä on suojella vakavan koronavirusinfektion riskiryhmään kuuluvia. Tähän riskiryhmään kuuluvat erityisesti iäkkäät henkilöt ja Valtioneuvoston toimenpiteet ohjaavat yli 70-vuotiaita rajoittamaan arkeaan karanteenin tavoin. Siun sote on lisännyt puhelinpalvelun henkilöstöä ikäihmisiä palvelevassa Seniorineuvonta Ankkurissa, jotta se pystyy paremmin tukemaan iäkkäiden arkea koronarajoitusten aikana.

Seniorineuvonta Ankkurissa Siun soten sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöt neuvovat, ohjaavat ja auttavat niin ikäihmisiä kuin heidän läheisiäänkin tarvittavien sosiaali- ja terveyspalvelujen saannissa ja käytössä. Seniorineuvonta Ankkuri palvelee tutuin aukioloajoin arkisin kello 8–16 puhelimitse 013 330 2890 ja chatissa.

Varsinaista terveysneuvontaa Ankkuri ei tarjoa, eikä sen kautta voi tiedustella terveysasioita. Terveydentilaan, lääkitykseen ja mahdollisiin kiireettömiin ajanvarauksiin liittyvissä kysymyksissä tulee ensisijaisesti olla yhteydessä hoitavaan yksikköön tai tarvittaessa Päivystysapuun 116 117.

Asiointiapua matalalla kynnyksellä

Kunnat tukevat yli 70-vuotiaita asukkaitaan järjestämällä matalan kynnyksen asiointiapua. Seniorineuvonta Ankkuri tekee tiivistä yhteistyötä kuntien kanssa ja neuvoo avunsaannissa erilaisissa tilanteissa.

Siun sote verkkosivulle Ohjeita ikäihmisille ja läheisille on koottu alueen kuntien matalan kynnyksen puhelinnumerot, joihin voi olla suoraan yhteydessä tarvitessaan arkista asiointiapua koronarajoitusten aikana. Asiointinumeroihin voi myös ilmoittautua vapaaehtoiseksi, jos haluaa tarjota apuaan ikäihmisten ja muiden riskiryhmiin kuuluvien tueksi.

– Kuntien matalan kynnyksen asiointinumerot on tarkoitettu nimensä mukaisesti käytettäväksi matalalla kynnyksellä, jotta jokainen voi omalta osaltaan noudattaa valtioneuvoston asettamia toimintaohjeita liikkumisrajoituksista, kertoo palvelujohtaja Marke Varis Siun soten ikäihmisten palveluista.

Auttajatahot saavat ohjeet asianmukaiseen suojautumiseen, joten palveluja tarvitsevan ei tarvitse pohtia sitä, voiko esimerkiksi kotiin toimitetun aterian ottaa vastaan tai pyytää ostokset ovelle.

Seniorineuvonta Ankkuri ohjaa palveluihin

Aina pelkkä asiointiapu ei riitä ja silloin tulee olla yhteydessä Ankkuriin. Seniorineuvonta Ankkurista saa tietoa paitsi Siun soten palveluista myös järjestöjen ja yksityisten toimijoiden palveluista.

– Ankkuriin on hyvä ottaa yhteyttä, jos iäkäs tarvitsee kotona asumiseen kuntien järjestämän asiointiavun lisäksi myös sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, kuten esimerkiksi kotiin kuljettuja aterioita, turvapuhelin palvelua tai kotihoidon hoiva- ja hoitopalveluja. Ankkuri neuvoo myös taloudellisissa kysymyksissä, kertoo Varis.

Seniorineuvonta Ankkurista varataan tarvittaessa puhelinaika Siun soten palveluohjaajalle tai ikäihmisten sosiaalityöntekijälle, jolloin voidaan tarkemmin keskustella palvelutarpeesta ja tarpeenmukaisista tukimuodoista. Tarvittaessa järjestyy myös kotikäynti. Säännöllisen kotihoidon palveluita käyttävät asiakkaat voivat kääntyä suoraan kotihoidon henkilöstön puoleen.

Siun soten alueella on yli 70-vuotiaita noin 30 000. Erilaisten säännöllisten palveluiden asiakkaana on lähes 5 000 ikäihmistä. Ikäihmisten palvelut ovat jo varautuneet lisäämään esimerkiksi turvapuhelin palvelua ja ateriapalveluita.

Asiakassoitot on aloitettu

Riskiryhmään kuuluvien pärjäämisestä ovat huolissaan myös läheiset. Erityisesti omaishoidon tukeen liittyvät asiat ovat koronatilanteessa herättäneet huolta ja kysymyksiä.

Siun soten ikäihmisten toimialueen palveluohjaajat ottavat yhteyttä kaikkiin omaishoidon tuen ja tukipalvelun piirissä oleviin asiakkaisiin. Soitot tehdään 013 330 -alkuisista numeroista ja arkisin kello 8–16 välillä. Soittaminen on jo aloitettu, mutta soittoa ei kannata jäädä odottamaan, jos lisätuen tarve tulee ajankohtaiseksi.

– Omaishoitajien ja tukipalvelunasiakkaiden on hyvä olla heti yhteydessä nimettyyn omatyöntekijään, palveluohjaajaan tai meille Ankkuriin, kun tuen tarve ilmenee, muistuttaa Varis.

Koronatilanne vaikuttaa totuttuihin toimintatapoihin ja poikkeusoloissa on pohdittava tarvittaessa muita tukimuotoja ja -keinoja tavanomaisten oheen.

– Pyrimme tukemaan ja auttamaan niin paljon kuin mahdollista, mutta esimerkiksi omaishoidossa on tarkoin harkittava, voiko ja kannattaako hoidettavaa viedä totuttuun hoitopaikaan lakisääteisten vapaapäivien ajaksi. Näitä vaihtoehtoja palveluohjaajamme pohtivat yhdessä omaishoitajien kanssa, tarkentaa Varis.

Se, miten ja missä omaishoitajaa ja hoidettavaa läheistä hoidetaan sairastumisen johtuessa koronaviruksesta, ratkaistaan tapauskohtaisesti yhteistyössä terveydenhuollon kanssa.

Ilmoita huolesta verkossa

Toisen ihmisen pärjäämisestä huolissaan olevat voivat myös ilmoittaa huolestaan sosiaalipalveluille tekemällä huoli-ilmoituksen verkossa. Ilmoitus löytyy Miunpalveluista (Huoli-ilmoitus) ja se ei vaadi tunnistautumista. Ilmoituksen voi tehdä kuka vain, joka on huolissaan siitä, ettei toinen henkilö pysty vastaamaan omasta huolenpidostaan, terveydestään tai turvallisuudestaan.

Huoli-ilmoitus on sosiaalihuolto- ja vanhuspalvelulain mukainen ilmoitus avun tai palvelun tarpeen arvioimiseksi. Sosiaalipalvelujen ammattilaiset käsittelevät ilmoitukset ja tekevät arvion avuntarpeesta.

Seniorineuvonta Ankkurin sosiaalityöntekijät käsittelevät huoli-ilmoitukset, jotka liittyvät ikäihmisten avuntarpeeseen.

somejako