Asiointi kuva

Ulkomaalaisten maksut

Euroopan unionin jäsenvaltioissa, ETA-valtioissa tai Sveitsissä asuvien tulee osoittaa oikeutensa välittömään sairaanhoitoon eurooppalaisella sairaanhoitokortilla (EHIC, European Health Insurance Card) tai eurooppalaisen sairaanhoitokortin väliaikaisesti korvaavalla todistuksella, jonka perusteella he voivat saada hoitoa samoilla asiakasmaksuilla kuin Suomessa asuvat.

  • Jos EHIC-korttia ei ole, Pohjoismaissa asuvat voivat todistaa hoito-oikeutensa passilla tai virallisella henkilötodistuksella ja tällöin on ilmoitettava osoite asuinmaassa.
  • Australiassa asuvat voivat todistaa hoito-oikeutensa passilla ja tällöin on ilmoitettava osoite asuinmaassa. Sopimus ei koske opiskelijoita.

Jos henkilö ei esitä yllä mainittua korttia tai todistusta, henkilöllä ei ole oikeutta saada hoitoa samoilla asiakasmaksuilla kuin kunnassa asuvat saavat.

EU/ETA-maissa tai Sveitsissä asuvien ei-kiireelliseen hoitoon hakeutujien tulee esittää ennakkolupa (E112- tai S2-lomake) tai heiltä peritään todellisia kustannuksia vastaava maksu.

Muista maista tulevat henkilöt maksavat todellisia kustannuksia vastaavat maksut sekä välittömästä että ei-välittömästä hoidosta.Laskutettava hinta perustuu tällöin tuotehinnastoon (pdf).

Jos potilas ei itse maksa hoitomaksua, hänen on esitettävä esimerkiksi vakuutusyhtiön maksusitoumus tai muu vastaava selvitys maksun suorittajasta.

Ulkomaalaisilta, joilla on kotikunta Suomessa tai jotka kuuluvat Suomen sairausvakuutuksen piiriin tai joilla on voimassa oleva todistus oikeudesta hoitoetuuksiin Suomessa, peritään samat maksut kuin Suomessa vakituisesti asuvilta.

Yhteistiedot - asiakasmaksut

Yhteystiedot

Asiakasmaksupalvelu
puh. 013 330 9030
ma klo 9-14 ja ti-pe klo 9-12

 

Lisätietoja Ulkomaalaisten maksut

somejako