Kuvakaruselli kuntoutusosaston käytävä, pyörätuoli

Neurologinen kuntoutus

Neurologisten potilaiden moniammatillinen kuntoutus Siun soten alueella. Tyypillisiä potilaita ovat akuutin aivoverenkiertohäiriön ja aivovamman sairastaneet henkilöt.

Tavoitteenamme on tukea toimintakyvyn palautumista sekä löytää uusia keinoja menetetyn toimintakyvyn korvaamiseksi yhdessä kuntoutujien ja heidän läheistensä kanssa. Kuntoutuksen keinoin pyrimme vahvistamaan sairastuneen selviytymistä omassa arjessaan.

Neurologiseen kuntoutukseen kuuluu muun muassa

  • fysioterapia
  • toimintaterapia
  • puheterapia
  • neuropsykologinen kuntoutus
  • sosiaaliset tukitoimet
  • omaisten ohjaus
  • jatkokuntoutuksesta huolehtiminen.

Hengitysvajauspotilaan hoito

Hengitysvajetiimi toimii neurologisen kuntoutusosaston yhteydessä.

Moniammatillisessa tiimissä hoidamme hengitysvajauspotilaita, jotka tarvitsevat ympärivuorokautista valvontaa tai vierihoitoa hengitysvajauksen vuoksi. Potilailla on usein pitkälle edennyt sairaus.

Hoidossa keskitymme perussairauden hoitoon, kuntoutukseen sekä hengityksen tukemiseen. Hyvän elämänlaadun ja itsemääräämisoikeuden toteutuminen on tärkeää ja keskeisessä roolissa. Myös potilaan omaiset ja läheiset ovat tärkeässä asemassa.

Neurologinen kuntoutusosasto 4b

Neurologinen kuntoutus on keskitetty Siilaisen kuntoutumiskeskuksen neurologiselle kuntoutusosastolle.

Yhteystiedot

Siilaisen kuntoutumiskeskus

Kuntoutumiskeskuksen palvelut, muun muassa vuodeosastot, poliklinikat ja palliatiivinen keskus. Käytetään myös nimeä kuntoutumissairaala.


Kuntoutumiskeskus keskittyy lyhytaikaisen asiakaslähtöisen hoidon ja kuntoutuksen toteutukseen.


Siilaisen kuntoutumissairaalassa tarjotaan maakunnallisesti

* geriatrista ja kirurgista jatkokuntoutusta

* vaativaa neurologista kuntoutusta

* akuuttia kuntoutusta.

Palliatiivisessa keskuksessa toimii kotisairaala, palliatiivinen poliklinikka sekä palliatiivinen osasto.


Geriatrinen poliklinikka toimii geriatrisen osaston yhteydessä.


Kuntoutumiskeskus sijaitsee samassa kiinteistössä terveysaseman kanssa.

Palvelun kielet: suomi, englanti.

Neurologinen kuntoutus
Neurologinen kuntoutusosasto 4B ja hengitysvajetiimi sijaitsevat neljännessä kerroksessa. Vierailuajat klo 13-19. Ulko-ovet ovat avoinna arkisin klo 15 saakka. Viikonloppuisin ovet ovat lukossa, silloin saat yhteyden osastolle ovipuhelimella.

Käyntitiedot

kuntoutumistalo.fi linkki

Tietoa, tukea ja ohjeita

kuntoutumistalo.fi

Lisätietojalinkit Siilaisen kuntoutumiskeskuksen sivulle

somejako