Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Vuoden perhekeskuskehittäjä -tunnustuksilla kiitettiin erinomaisesta työstä lasten ja perheiden parissa
Artikkelin kuva
22.11.2019

Vuoden perhekeskuskehittäjä -tunnustuksilla kiitettiin erinomaisesta työstä lasten ja perheiden parissa

 

Perhekeskuksen maakunnallinen ohjausryhmä jakoi tiistaina 19.11.2019 ensimmäiset vuosittaiset tunnustukset esimerkillisestä työstä lasten, nuorten ja perheiden parissa. Lapsen oikeuksien viikolla jaettavilla tunnustuksilla tuodaan esille tärkeää työtä, jota kunnissa, järjestöissä, seurakunnissa ja Siun soten palveluissa tehdään lasten ja perheiden hyväksi.

Tunnustusten saajat valittiin Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alueilta saatujen avointen ehdotusten joukosta. Perhekeskuksen ohjausryhmä sai kaiken kaikkiaan 33 ehdotusta. 

Halusimme antaa kiitokset työstä niille tahoille, joiden toiminta on erityisesti ollut perheiden mieleen ja samalla kannustaa kaikkia lapsille ja perheille toimintaa ja palveluja tuottavia henkilöitä ja tahoja. Ehdotuksia sai antaa niin teoista, ideoista kuin kohtaamisistakin, kertoo perhekeskusverkoston koordinaattori Iija Den Herder.

 

Tunnustukset

Uudesta työmenetelmästä tai ideasta:

  • ALISA-hanke
  • Isäneuvola

Monialaisesta yhteistyöstä

  • Kiteen sivistystoimi ja Siun soten eteläinen alue
  • Vaarakirjastojen Nurmeksen kirjasto

Kohtaamispaikka toiminnan tavoitteellisesta kehittämisestä

  • Perheentalo
  • Lieksan kohtaamispaikka

Kohtaamisesta

  • KuPerKeikka-työryhmä
  • Onks tää normaalia -chat
  • Lähiötalo
  • Malla Luodelahti
  • Maarit Tuomikko
  • Mari Westman
  • Rauni Ronkainen
  • Pirjo Piirainen
  • Marja Saarelainen
  • Sari Pakarinen
  • Susanne Härmä
  • Kirsi Väänänen
  • Sinikka Mononen
  • Mikko Raudaskoski

Tarkemmin tunnustuksista

ALISA-hanke on havahduttanut maakunnan toimijat tietoisiksi nuorista hoivaajista ja herättänyt työntekijät tunnistamaan nuoret hoivaajat ja huomioimaan heidät ja heidän perheidensä avun ja tuen tarpeen.  Tiedon ja ymmärryksen lisäämisen lisäksi ALISA-hanke on luonut lapsille, nuorille ja perheille monipuolista toimintaa, joka on saanut kiitosta.

Isäneuvola on uudenlainen malli tukea perhettä ja parisuhdetta. Isäneuvolassa isälle tarjotaan oma yksilökäynti raskausaikana sekä vauva-aikana. Isän aktiivinen osallisuus lisää koko perheen hyvinvointia terveyskäyttäytymisen, parisuhteen laadun ja keston sekä perheen vuorovaikutus- ja kiintymyssuhteiden osalta. Isäneuvolatyö käynnistyi Kiteellä jo vuonna 2017 ja isät ovat kokeneet sen tärkeäksi palveluksi.

Kiteen sivistystoimen ja Siun soten eteläisen alueen toimijoiden määrätietoinen perhekeskuksen kehittäminen on ollut alusta alkaen sujuvaa ja tavoitteellista. Perhekeskustyössä eri tahojen yhteen hiileen puhaltaminen ja yhteinen visio näkyvät monella tasolla toiminnassa ja tapahtumissa. Kunnan ja Siun soten lisäksi tapahtumien järjestämisessä ovat olleet mukana myös järjestöt ja seurakunta.  Kaikki tahot ovat tuoneet esille tyytyväisyytensä yhteistyön sujumiseen

Vaarakirjastojen Nurmeksen kirjasto on tehnyt loistavaa, aloitteellista yhteistyötä pohjoisen perhe- ja sosiaalipalvelujen kanssa. Lisäksi Sytytä lukuinto-hankkeen kautta kaikille perheille on pyritty tuomaan lukemisen mahdollisuus lähelle perhettä, perheen erityisyydet huomioiden. Sytytä lukuinto-hanke on toiminut esimerkkinä Vaarakirjaston laajemmallekin perhekeskusyhteistyön kehittämiselle ja lasten lukutaidon tukemiselle.

Perheentalo tukee perheitä heidän arjessaan ja osaa uudistaa toimintaansa koko ajan perheiden tarpeiden mukaan. Perheentalolla perheet saavat tukea, vertaisia, ystäviä ja asiantuntevaa apua omiin asioihinsa. Perheentalo on maakunnan muiden kohtaamispaikkojen tuki ja tärkeä yhteistyökumppani, joka omalla toiminnallaan ja esimerkillään auttaa myös uusien kohtaamispaikkojen kehittämisessä.

Lieksan kohtaamispaikan toiminta on aktiivista, monipuolista ja innostunutta. Kohtaamispaikalla toimivat kunta, Siun sote ja järjestöt hyvässä yhteistyössä. Kohtaamispaikka kehittää toimintaansa ennakkoluulottomasti ja rohkeasti. Kohtaamispaikan tunnelma on välitön ja se on tavoittanut laajasti lieksalaiset lapsiperheet.

KuPerKeikka-työryhmä osaa kohdata erilaisia perheitä ja eri ikäisiä lapsia hyvin erilaisissa haastavissa elämäntilanteissa. Kuperkeikan työntekijät ovat luoneet toimintamallin, jonka kivijalkana ovat asiakkaana olevan lapsen ja perheen kunnioittava kohtaaminen ja kuuleminen.

Onks tää normaalia? -chat on kaksi kertaa viikossa avoinna oleva chat maakuntamme alle 29-vuotiaille nuorille. Chatissä nuoret voivat keskustella Siun soten ammattilaisten kanssa mieltään painavista asioista. 

Lähiötalo toivottaa aina kaikki tulijat lämpimästi tervetulleeksi. Tunnelma on lämmin ja kotoisa.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)