Kuhina-hanke toi kulttuurihyvinvointia ikääntyneiden asumispalveluihin - Ajankohtaista
Ajankohtaista sivun pääkuva
Sisältöjulkaisija
Kuhina-hanke toi kulttuurihyvinvointia ikääntyneiden asumispalveluihin
Pohjois-Karjalan hyvinvointialueella – Siun sotessa kulttuurihyvinvointia pyritään tuomaan lähelle asumispalvelujen ikääntyneitä asukkaita yhteistyön avulla. Syksyllä 2023 Pohjois-Karjalan kansanteatteri Pokka ja Siun sote toteuttivat yhteistyössä Kuhina- eli kulttuurihyvinvointia ikäihmisten asumispalveluissa -hankkeen.
Hankkeen tavoitteena oli kehittää moniammatillista yhteistyötä taiteilijoiden ja asumisyksiköiden henkilöstön välillä sekä tarjota kulttuurihyvinvointitoimintaa ikääntyneille asukkaille. Viisikuukautinen hanke toteutettiin samanaikaisesti Noljakkakodissa ja Riihisärkässä.
- Hankkeen kautta saimme tuotua kulttuurin lähemmäksi asukkaita. Osalla asukkaista on vaikeuksia lähteä kulttuurin pariin esimerkiksi kaupungille. Kulttuuri ja taide kuuluvat kuitenkin ehdottomasti myös ikääntyneille. Kulttuuritoiminta tuo vaihtelua asukkaan arkeen ja vaikuttaa näin myös asukkaan hyvinvointiin, kertoo viriketyöntekijä Asta Kämäräinen Riihisärkästä.
Hankkeen ajan kaksi yhteisötaiteilijaa jalkautui asumisyksiköihin. Taiteilijoilla oli työparinaan yksiköiden viriketyöntekijät. Kulttuuri- ja taidetoimintaa järjestettiin säännöllisesti kerran viikossa. Toimintaa järjestettiin sekä ryhmissä että kahden kesken asukkaiden kanssa.
- Ikääntyneiden asumisyksikössä työskentely oli meille uutta ja mielenkiintoista. Samalla se oli myös alussa aika haastavaa. Viriketyöntekijät olivat apunamme ja saimme heiltä paljon neuvoja ja vinkkejä juuri ikääntyneiden kanssa työskentelyyn, sanoo yhteisötaiteilija Sanna Kärkkäinen Pohjois-Karjalan kansanteatteri Pokasta.
- Usein ihmiset ovat tottumattomia vanhusten ja muistisairaiden kanssa toimimisessa, jos heillä ei ole kosketuspintaa lähipiirissä. Monialaisen ja organisaation ulkopuolisen yhteistyön kehittämiseksi on erittäin tärkeää, että esimerkiksi taiteilijoilla on mahdollisuus tutustua vanhuksiin ja hoivakodin arkeen pitemmän ajanjakson ajan. Tällä tavoin erilaiset ideat ja mahdollisuudet toiminnalle saavat realistisen toteutuspohjan, pohtii viriketyöntekijä Hanna Nuutinen Noljakkakodista.
Taide osana asukkaiden arkea
Yhteisötaiteilijoiden järjestämässä toiminnassa hyödynnettiin monipuolisesti eri taiteen muotoja. Ohjelmassa oli mm. kuvataidetta, musiikkia ja teatteria.
- Meillä oli mm. hiilipiirrostyöpaja, tanssipäivä ja taideretki luontoon. Teimme molemmissa yksiköissä myös yhteisörunot, joihin asukkaat, omaiset ja henkilöstö saivat tuoda näkemyksiään ystävyydestä, kertoo yhteisötaiteilija Hannele Turunen Pohjois-Karjalan kansanteatteri Pokasta.
Viiden kuukauden ajan yksiköissä työskennelleet taiteilijat tulivat tutuiksi sekä asukkaille että henkilöstölle.
- Taide ja kulttuuri kulkivat hankkeen aikana liukuvalla aikataululla, sopeutuen Noljakkakodin elämänrytmiin, Nuutinen iloitsee.
- Asukkaat tykkäsivät ja antoivat kulttuurituokioista paljon positiivista palautetta. Jokainen tuokio toi asukkaalle siinä hetkessä mielihyvän. Moni asukas muisteli tuokioita ja tapahtumia myöhemminkin iloisena, Kämäräinen iloitsee.
Hankkeen aikana syntyi myös konkreettisia tuotoksia ilahduttamaan asukkaita myös hankkeen päättymisen jälkeen. Yksiköiden seinälle valmistettiin vaneristä puunrungot, jota voi esimerkiksi koristella asukkaiden askarteluilla tai hyödyntää joulukalenterin pohjana. Myös yhdessä asukkaiden kanssa tehty sininen pisarainstallaatio koristaa nyt molempia yksiköitä.
Kulttuurihyvinvointi syntyy yhteistyöllä
Taiteilijoiden ja asumispalvelujen henkilöstön yhteistyö oli keskeisessä roolissa hankkeessa. Yhteisötaiteilijat pitivät henkilöstölle myös koulutusta taiteen terveys- ja hyvinvointivaikutuksista.
- Kulttuuritarjonnan mahdollistamiseksi tarvitaan sekä oman henkilöstön että ulkopuolisten toimijoiden yhteistyötä. Hanke vahvisti ajatustamme siitä, miten tärkeää kulttuuri on ikäihmisille ja olemme nyt rohkeampia myös kokeilemaan erilaisia juttuja, Kämäräinen toteaa.
- Taiteen ja kulttuurin sisällöt voivat olla hyvin hienovaraisia läikähdyksiä hoivakodin ympäristössä ja arjessa. Tärkeintä olisi saada nämä välittymään moniaistillisina ja pysyvinä, ja että taide- ja kulttuuritoiminta olisi luonnollinen osa työyhteisöä, Nuutinen sanoo.
Siun sotessa pyritään lisäämään asumisyksiköiden kodinomaisuutta ja tuomaan erilaista vapaa-ajantoimintaa ikääntyneiden lähelle. Tästä esimerkkinä on se, että nykyisin kaikissa Siun soten ikääntyneiden asumisyksiköissä työskentelee viriketyöntekijä, jonka tehtävänä on tuoda erilaista sisältöä ja toimintaa ikääntyneiden arkeen ja luoda yhteistyöverkostoja toiminnalle.
Kulttuurihyvinvointia ikäihmisten asumispalveluissa -hankekin sai alkuna, kun Noljakkakodin viriketyöntekijä ehdotti ideaansa Pohjois-Karjalan kansanteatteriin, joka puolestaan haki toiminnalle rahoituksen.
- Olemme hyvin avoimia erilaisille yhteistyön muodoille eri toimijoiden kanssa. Kannattaa olla rohkeasti yhteydessä oman paikkakunnan ikääntyneiden asumisyksikköön, jos haluaa tuoda jotain toimintaa asukkaiden arjen iloksi. Toive olisi, että yhteistyöverkostoja saataisiin koko maakunnan alueelle, kertoo palvelujohtaja Jenni Halonen ikääntyneiden palveluista.
- Siun sote myöntää järjestöjen toiminta-avustuksia, joilla voidaan toteuttaa esimerkiksi juuri kulttuurihyvinvointiin liittyvää toimintaa. Avustettavan toiminnan tulee kuitenkin aina kiinnittyä sisällöltään hyvinvointialueen tehtäviin eli sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoiminnan järjestämiseen, kumppanuuspäällikkö Maarita Mannelin kertoo.
Järjestöjen toiminta-avustusten haku toteutetaan vuosittain joulu-tammikuussa. Voit lukea lisää Siun soten järjestöyhteistyöstä osoitteesta www.siunsote.fi/jarjestoyhteistyo.
somejako
Pöytäkirjat ja esityslistat linkit
Hyvinvointialuejohtajien verkosto
Hyvinvointialuejohtajien verkosto H23
Alla olevan linkin takaa löydät hyvinvointialueiden johtajien yhteisiä kannanottoja ja tiedotteita.
Siirry hyvinvointialueiden johtajien uutishuoneeseen (stt.fi)
Yhteystiedot viestintä
Viestinnän yhteystiedot
viestinta(at)siunsote.fi
Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi
Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi
Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi
Uutiskirjeet
Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:
Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:
Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Syyskuun 2024 uutiskirje
- Elokuun 2024 uutiskirje
- Kesäkuun 2024 uutiskirje
- Toukokuun 2024 uutiskirje
- Huhtikuun 2024 uutiskirje
- Maaliskuun 2024 uutiskirje
- Helmikuun 2024 uutiskirje
- Tammikuun 2024 uutiskirje
- Joulukuun 2023 uutiskirje
- Marraskuun 2023 uutiskirje
- Lokakuun 2023 uutiskirje
- Syyskuun 2023 uutiskirje
- Elokuun 2023 uutiskirje
- Kesäkuun 2023 uutiskirje
- Toukokuun 2023 uutiskirje
- Huhtikuun 2023 uutiskirje
- Maaliskuun 2023 uutiskirje
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Tammikuun 2023 uutiskirje
Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta
Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Joulukuun 2022 uutiskirje
- Marraskuun 2022 uutiskirje
- Lokakuun 2022 uutiskirje
- Syyskuun 2022 uutiskirje
- Elokuun 2022 uutiskirje
- Kesäkuun 2022 uutiskirje
- Toukokuun 2022 uutiskirje
- Huhtikuun 2022 uutiskirje
- Maaliskuun 2022 uutiskirje
- Helmikuun 2022 uutiskirje
- Tammikuun 2022 uutiskirje
Omaishoidon uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.
Hankekuulumisia kuntouttavasta työtoiminnasta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Kuntouttavan työtoiminnan maakunnallinen kehittäminen -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Työkykyohjelman uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.