Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

09.01.2023
Juuan lääkäritilanne tammikuussa

Viikosta 2 lähtien lääkäri on paikalla Juuassa yhtenä arkipäivänä viikossa, lisäksi arkipäivisin Juuan terveysasemalla on käytössä etälääkärin palveluita.

05.01.2023
Vahvuutta vanhemmuuteen -perheryhmästä vertaistukea vauva-arkeen – ”Ryhmässä vauvat ovat päähenkilöitä”

Perheryhmätoiminta on ennaltaehkäisevää toimintaa, jolla pyritään tarjoamaan perheille varhaista tukea.

03.01.2023
Tule mukaan kehittämään lasten ja nuorten kuntoutuksen palveluja

Siun sote järjestää perhekeskustoimijoiden kanssa tammi-maaliskuussa osallisuuskierroksen, jossa kuntalaisten on mahdollista tulla kehittämään lasten ja nuorten kuntoutuksen palveluja.

03.01.2023
Työkykyohjelmassa sujuvoitettiin osatyökykyisen asiakkaan palvelupolkua

Hankkeen tavoitteena oli, että asiakkaan työkykyyn liittyvät asiat tunnistettaisiin varhaisemmassa vaiheessa, työkyvyn tuen palvelut olisivat saatavilla sosiaali- ja terveysasemilta sekä asiakas pääsisi sujuvasti hänelle sopivimpaan palveluun.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet