Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Uutisarkistot: 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Uusi ikäryhmä koronarokotusvuoroon maanantaina – lauantaina ajanvaraus jatkuu nykyisissä ryhmissä
Kuva: Antti Pitkäjärvi
Kuva: Antti Pitkäjärvi
02.06.2021

Uusi ikäryhmä koronarokotusvuoroon maanantaina – lauantaina ajanvaraus jatkuu nykyisissä ryhmissä

Uusia rokotusaikoja tulee varattavaksi seuraavan kerran lauantaina 5.6.2021 klo 12. Tällöin rokotusvuorossa ovat edelleen tänä vuonna 50 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat henkilöt sekä sairauden perusteella riskiryhmään kuuluvat yli 16-vuotiaat. Rokoteaikojen menekki on ollut suurta kyseiselle rokotusryhmälle, minkä vuoksi lauantaina rokotusryhmä pidetään ennallaan. Lauantaina varattaviksi tulevat maanantain ja tiistain ajat.

Maanantaina 7.6.2021 klo 8 ajanvaraus avautuu myös tänä vuonna 45 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille. Riskiryhmiin kuuluvat henkilöt voivat myös edelleen varata rokotusajan. Varattavissa on uusia aikoja keskiviikolle, torstaille ja perjantaille. Lisäksi varattavissa on mahdollisesti lauantaina varaamatta jääneet alkuviikon ajat.

- On hienoa huomata, että rokotusvuorossa olevat ottavat koronarokotteita innokkaasti. Siun sotessa rokotettujen ikäryhmien rokotuskattavuus on korkealla tasolla. Toivottavasti sama aktiivisuus jatkuu myös nuorempien ikäryhmien tullessa rokotusvuoroon, toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen sanoo.

Koronarokotusajan voi varata verkkoajanvarauksen kautta. Linkki ja ohjeet verkkoajanvaraukseen löytyvät osoitteesta http://www.siunsote.fi/koronarokotukset. Maanantaisin klo 8–9 koronarokotusten ajanvaraus on mahdollista myös puhelimitse numerosta 013 330 2131.

Siun soten koronarokotukset järjestetään seuraavilla terveysasemilla: Heinävesi, Ilomantsi, Juuka, Kitee, Kontiolahti, Lehmo, Lieksa, Liperi, Nurmes, Outokumpu, Polvijärvi, Rääkkylä, Siilainen ja Tohmajärvi. Lisäksi koronarokotuksia annettaan Joensuun keskustassa sijaitsevassa rokotuspisteessä (Malmikatu 9) sekä PK Terveyden rokotuspisteessä.

Koronarokotusten 2. rokoteannokset annetaan ilmoitetussa rokotuspisteessä ja -paikassa, vaikka kyseisessä rokotuspisteessä ei annettaisi 1. rokoteannoksia.

Muista ottaa tehosterokote

Koronarokotteen toinen rokoteannos on tärkeää ottaa, jotta rokotteen suojateho vahvistuu. Toinen annos myös varmistaa, että suoja kestää mahdollisimman pitkään. Aika 2. rokotukseen annetaan ensimmäisen rokotuksen yhteydessä 12 viikon päähän.

Tehosterokotetta varten annetun rokotusajan voi siirtää vain välttämättömän esteen vuoksi. Jos aika on välttämätöntä siirtää, voit tehdä sen soittamalla koronarokotusten ajanvarausnumeroon 013 330 2131 maanantaisin klo 9–11. Aikaa ei voi vaihtaa verkkoajanvarauksen kautta.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija, (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Annika Huotari
puh. 013 330 4526
annika.huotari(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)