Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Siun soten vuoden 2021 tulos on valmistunut
17.02.2022

Siun soten vuoden 2021 tulos on valmistunut

Pohjois-Karjalan julkisista sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavan Siun sote -kuntayhtymän vuoden 2021 tilinpäätöksen valmistelu on parhaillaan käynnissä. Kuntayhtymän vuoden 2021 taloudellinen tulos on selvillä ja vuosi on päätymässä noin 4,4 miljoonaa euroa alijäämäiseksi, josta liikelaitoksena toimivan Pelastuslaitoksen osuus on lähes 0,2 miljoonaa euroa ylijäämäinen.

- Merkittävää viime vuodessa on se, että pysyimme yhtymävaltuuston hyväksymässä muutetussa talousarviossa, joka oli 4,5 miljoonaa euroa alijäämäinen. Koronaepidemia haastoi viime vuonna meidät niin toiminnallisesti kuin taloudellisestikin. Koronan aiheuttamat kulut olivat viime vuonna yli 20 miljoonaa euroa, kertoo Siun soten talousjohtaja Ismo Rouvinen.

- Kulukehitys oli varsinkin vuoden lopulla erittäin haasteellinen, ja siinä näkyy hyvin voimakas inflaation vaikutus. Jos vastaava kehitys jatkuu, niin kuluvasta vuodesta on tulossa talouden näkökulmasta haasteellinen, ennakoi Rouvinen.

Vuodesta 2020 poiketen omistajakuntien kanssa sovittiin, että Siun sote hakee valtion korona-avustukset kokonaan. Korona-avustuksia saatiin noin 25 miljoonaa euroa, lisäksi saatiin takautuvia tukia muun muassa rajalla tapahtuvien koronatestausten toteuttamiseen liittyen.

Siun sote -kuntayhtymän omistajakunnat maksoivat vuoden 2021 aikana 10,5 miljoonan euron ylimääräisen maksun, jolla pienennettiin kuntayhtymän kumulatiivista alijäämää. Ylimääräinen maksu kirjautui vuodelle 2021, joka osaltaan paransi vuoden tulosta.

Kuntayhtymän kumulatiivinen alijäämä vuoden 2021 lopussa on 17,1 miljoonaa euroa. Kuntayhtymän perussopimuksen mukaan omistajakuntien on katettava kumulatiivinen alijäämä vuoden 2022 lopussa, kun kuntayhtymä purkautuu Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen aloittaessa toimintansa.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)