Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Siun soten alueella 13 uutta koronatartuntaa – opetusryhmä karanteeniin Riveriassa
22.11.2020

Siun soten alueella 13 uutta koronatartuntaa – opetusryhmä karanteeniin Riveriassa

Sunnuntain aikana Siun soten alueella on vahvistettu jälleen 13 uutta koronatartuntaa. Todettujen tartuntojen myötä on selvinnyt myös runsaasti uusia altistumisia. Sunnuntaina vahvistuneet tartunnat liittyvät edelleen pääosin aiemmin Joensuun alueella todettuihin tartuntaryppäisiin. Tartuntoja ja altistumisia on ollut kuitenkin myös Joensuun ulkopuolella.

Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riverian Peltolan kampuksella on todettu koronavirustartunta, jonka vuoksi yksi opetusryhmä ja sen opettajat on asetettu tartuntatautilain mukaiseen kymmenen vuorokauden mittaiseen karanteeniin. Koulutuskuntayhtymä on tiedottanut asiasta omissa kanavissaan. Siun sotesta ollaan suoraan puhelimitse yhteydessä kaikkiin karanteeniin asetettaviin henkilöihin.

Sunnuntaina vahvistettujen tartuntojen myötä mahdollisia altistumisia on voinut tapahtua myös mm. Lieksassa Hotelli Puustellissa ja sen ravintolassa 17.-22.11.2020. Asiakkaita, jotka ovat vierailleet hotellissa tai sen ravintolassa kyseisellä ajanjaksolla kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan lievissäkin oireissa koronavirustestiin.

‒ Viikonlopun aikana vahvistetuissa tapauksissa tartunnan saaneiden oireet olivat usein hyvin lieviä. Tämän vuoksi tartuntojen ehkäisemiseksi nyt on erityisen tärkeää huolehtia riittävistä turvaväleistä, käsi- ja yskimishygieniasta ja käyttää maskia suositusten mukaisesti. Lievissäkään oireissa ei saa lähteä töihin, kouluun tai harrastuksiin, ennen kuin koronavirustestin tarve on arvioitu yhdessä terveydenhuollon ammattilaisen kanssa, tartuntataudeista vastaava lääkäri Marjo Papinniemi muistuttaa.

Altistumisia on selvinnyt edelleen myös liikuntaharrastusten parissa. Alueellinen koordinaatioryhmä suositti 19.11. aikuisten ryhmäliikunnan laittamista tauolle viikon ajaksi Joensuussa. Nyt selvinneet altistumiset ovat tapahtuneet ennen suosituksen antamista.

‒Tartunnan varmistuessa selvitämme mahdolliset altistumispaikat 48 tunnin ajalta ennen oireiden alkua. Tämän vuoksi altistumispaikat selviävät hieman takautuvasti, Papinniemi sanoo.

Altistumispaikka ei tarkoita suoraan, että kaikki kyseisessä paikassa olleet olisivat saaneet tartunnan. Siun sote kokoaa verkkosivuilleen listaa altistumispaikoista, johon päivitetään sellaiset julkiset paikat, joissa altistuneita ei voida jäljittää henkilökohtaisesti. Listalla olevissa paikoissa on kyseiseen aikaan ollut koronavirustartunnan saanut henkilö, joka on voinut altistaa eli siirtää tartunnan muille samaan aikaan paikalla oleville henkilöille. Katso päivitetty altistumispaikkojen lista tästä: https://www.siunsote.fi/koronaviruksen-altistumispaikat.

Siun soten toiminta-alueella Joensuu on koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa. Muu maakunta on epidemian perustasolla.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)