Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Pohjois-Karjalassa ensimmäinen maakunnan sisäinen koronavirustartunta
29.03.2020

Pohjois-Karjalassa ensimmäinen maakunnan sisäinen koronavirustartunta

Siun soten toiminta-alueella on todettu ensimmäinen koronavirustartunta, jonka alkuperää ei ole pystytty selkeästi jäljittämään. Tähän mennessä kaikki aiemmat Siun soten alueella varmistuneet tartunnat ovat liittyneet ulkomaan matkailuun.

- Tämä tarkoittaa sitä, että myös meidän alueellamme koronavirus leviää väestötasolla. Tartuntojen hidastamiseksi kaikkien on erittäin tärkeää noudattaa valtioneuvoston määräämiä varotoimia, painottaa terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen Siun sotesta.

Siun soten alueella Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä oli varmistunut lauantai-iltapäivään 27. maaliskuuta mennessä yhteensä kymmenen koronavirustartuntaa. Näille tartunnoille altistuneet henkilöt on kartoitettu ja heihin on oltu suoraan yhteydessä.

Siun sote muistuttaa, etteivät laboratoriovarmistetut tartunnat kerro koko kuvaa koronaviruksen leviämisestä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koronavirukseen sairastunut saattaa tartuttaa muita jo ennen oireiden alkamista. Moni voi sairastaa taudin myös tietämättään, koska valtaosalla sairastuneista oireet ovat lieviä.

Koska kaikkien hengitystieoireista kärsivien pitää muutenkin pysytellä kotona, ei lieväoireisia välttämättä ole tarvetta testata koronaviruksen varalta.

- Näytteenoton tarve arvioidaan aina tapauskohtaisesti. Näytteitä otetaan ensisijaisesti potilailta, joilla on vakavia hengitystieinfektion oireita. Lieväoireisilta ja matkoilta palaavilta näytteitä saatetaan ottaa lääkärin harkinnan mukaan. Mutta koska koronavirukseen ei ole lääkettä, on lievästi oirehtivien hoito-ohjeena joka tapauksessa pysyä kotona. Oireettomia ei testata, kertoo Kaipiainen.

Tietoa koronavirustaudista ja toimintaohjeet, jos epäilee tartuntaa

Koronavirus Covid-19 aiheuttaa äkillisen hengitystieinfektion. Oireita voivat olla muun muassa yskä, kurkkukipu, kuume, hengenahdistus, lihaskivut ja päänsärky. Pelkästään oireiden perusteella ei voi päätellä, onko hengitystietulehduksen aiheuttaja koronavirus vai joku muu virus tai bakteeri. Koronavirukseen on liitetty myös ripulin kaltaisia oireita. Koska koronavirus on uusi taudin aiheuttaja, saadaan myös oireista jatkuvasti uutta tietoa.

Tämänhetkisen tiedon mukaan suurin osa sairastuneista saa vain lievän taudin. Lääkärin tekemää taudinmääritystä ei aina tarvita, sillä lievä tauti paranee kotihoidossa viikossa tai parissa. Jos oireet ovat lievät, voi sairastaa rauhassa kotona, kunnes oireet ovat loppuneet. Lieviä oireita ovat nuha, yskä, kurkkukipu, lihassärky tai kuume.

Kaikkien lieviä hengitystieoireita sairastavien pitää pysyä kotona ja välttää sosiaalisia kontakteja. Sosiaalisten kontaktien vähentäminen on tärkeää myös terveille ihmisille, koska siten hidastetaan epidemian leviämistä.

Koronaviruksen riskiryhmiä ovat tämänhetkisen tiedon mukaan erityisesti yli 70-vuotiaat sekä henkilöt, jotka sairastavat jotain keuhkojen ja sydämen toimintaa tai elimistön vastustuskykyä heikentävää perussairautta. Perussairauksia ovat esimerkiksi diabetes, korkea verenpaine tai sydän- ja verisuonitauti.

Terveydenhuoltoon pitää ottaa yhteyttä, jos saa vakavia oireita kuten hengenahdistusta tai yleistila heikkenee.

Hengitystieoireita potevien tulee aina ottaa yhteyttä puhelimitse joko omalle terveysasemalle tai Päivystysapuun 116 117, ennen kuin saapuu paikalle. Hätätilanteessa soitetaan aina hätänumeroon 112.

Koronaviruksen oirearvion voi tehdä myös netissä Omaolo-palvelussa. Omaolo-palvelu auttaa arvioimaan, tuleeko ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon. Jos kriteerit täyttyvät, palvelun kautta voi lähettää myös sähköisen yhteydenoton, jonka jälkeen terveydenhuollon ammattilaiset ottavat yhteyttä muutaman tunnin sisällä.

Ajankohtaista koronaviruksesta ja toimintaohjeet Siun soten verkkosivuilla www.siunsote.fi/korona

Omaolo-oirearvio netissä: www.omaolo.fi

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)