Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Pohjois-Karjalan koronavirustilanteessa on helpottumisen merkkejä
Artikkelin kuva
02.09.2021

Pohjois-Karjalan koronavirustilanteessa on helpottumisen merkkejä

Pohjois-Karjalassa todettujen koronavirustartuntojen määrä on viimeisen viikon aikana kääntynyt laskuun. Maakunta on kuitenkin edelleen epidemian kiihtymisvaiheessa ja alueelliset suositus- ja rajoitustoimet pidetään toistaiseksi ennallaan. Alueellinen koronaviruksen tilannekuvatyöryhmä kokoontui torstaina 2.9. arvioimaan tilannetta.

– Epidemiatilanne on viikon aikana helpottunut ja toivotaan, että tämä hyvä kehitys jatkuu. Nuorten koronarokotukset, koronatesteissä käyminen ja jo tutuksi tulleiden suositusten noudattaminen ovat edelleen tärkeitä, toteaa tilannekuvatyöryhmän puheenjohtajana toimiva ylilääkäri Jukka Heikkinen Siun sotesta.

– Lähialueiden koronavirustilanne kannattaa myös ottaa huomioon ja tarkistaa eri alueiden paikalliset suositukset ennen matkustamista. Esimerkiksi Kajaani on epidemian leviämisvaiheessa, ja Kainuun sote suosittelee, ettei kaupunkiin matkustettaisi tällä hetkellä ollenkaan, muistuttaa Heikkinen.

Viikolla 34 uusia koronavirustartuntoja todettiin 33, kun edellisellä viikolla tapauksia kirjautui 60. Pohjoiskarjalaisilla tartuntoja oli 28. Kuluvalla viikolla torstai-iltapäivään mennessä tartuntoja on todettu yhteensä viisi ja karanteenissa oli yhteensä 78 henkilöä.

Tartuntoja todettiin viikolla 34 Joensuussa, Kiteellä, Kontiolahdella, Lieksassa, Nurmeksessa ja Outokummussa. Tartuntojen alkuperä saatiin selville 89 prosentissa todetuista tapauksista. Ulkomailta saatuja tartuntoja oli neljä ja kahdeksan tartunnoista todettiin jo karanteenissa olleilla henkilöillä. Tartuntoja todettiin eniten alle 25-vuotiaiden ikäryhmissä, ja sairastuneista puolet ei ollut saanut lainkaan rokotetta.

Tartuntamäärien vähentyminen on helpottanut myös Siun soten tartunnanjäljityksen ruuhkia.

Rokotuskattavuus Pohjois-Karjalassa edistyy hyvin. Ensimmäisen rokotuksen on saanut yli 81 % ja toisen rokotteen jo lähes 55 % yli 12-vuotiaista pohjoiskarjalaisista. Erityisesti nuorten rokotuskattavuudessa on vielä parannettavaa ja kuntakohtaista vaihtelua, ja nuorten suosimia walk in -rokotuksia tullaan jatkamaan.

Koronavirustilanne Pohjois-Karjalassa viikolla 34 (23.–29.8.2021)

  • Koronavirustartuntojen määrä pohjoiskarjalaisilla: 28, muutos edellisviikkoon -31
  • Tartuntojen alkuperä tiedossa 89 %
  • 7 vrk ilmaantuvuus (23.-29.8.2021): 13,09, muutos -15,30
  • 14 vrk ilmaantuvuus (16.-29.8.2021): 41,46, muutos -15,32
  • Koronanäytteitä: 4530, muutos +760
  • Positiivisten koronanäytteiden osuus: 0,57 %

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)