Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Pohjois-Karjalan ja Heinäveden koronavirustilanne on rauhoittunut
30.10.2020

Pohjois-Karjalan ja Heinäveden koronavirustilanne on rauhoittunut

Pohjois-Karjalan ja Heinäveden koronavirusepidemia on edelleen perustasolla ja tilanne on pysynyt hyvin rauhallisena jo toista viikkoa.

Kuluvalla viikolla on todettu yksi uusi koronavirustartunta ja viikolla 43 uusia tartuntoja alueella kirjoilla olevilla henkilöillä todettiin vain kolme. Karanteeniin määrättyjä koronavirukselle altistuneita henkilöitä on tällä hetkellä koko alueella enää alle kymmenen.

Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alueella on voimassa kasvomaskisuositus julkisessa liikenteessä. Kaikissa tilanteissa tulee huolehtia turvaväleistä sekä hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Siun sote suosittelee myös koronavilkun lataamista puhelimiin ja muistuttaa, että suojautuminen influenssaa vastaan rokotteella on tänä vuonna erityisen tärkeää.

– On hyvä nähdä, että ihmiset ovat jälleen terästäytyneet koronaviruksen suhteen. Vaikuttaa siltä, että ihmiset toimivat kaiken kaikkiaan varovaisemmin, ja esimerkiksi kasvomaskeja näkyy katukuvassakin koko ajan enemmän, kiittää toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen Siun sotesta.

– Kannustamme edelleen hakeutumaan myös testeihin matalalla kynnyksellä. Mitä varhaisemmin tartunta todetaan, sitä nopeammin saadaan myös tartunta- ja altistumisketjut jäljitettyä, Kaipiainen jatkaa.

Suurimmassa osassa Euroopan maista ja globaalisti koronavirusepidemia leviää paraikaa rajusti. Matkailussa ja matkustamisessa on nyt syytä olla erityisen varovainen, ja noudattaa ulkomaanmatkojen jälkeen omaehtoista kymmenen päivän karanteenia.  

Alueellinen koronavirusepidemian koordinaatioryhmä, johon kuuluvat Siun soten lisäksi alueen kuntien ja elinkeinoelämän sekä Aluehallintoviraston (AVI), Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) edustus, arvioi 29.10. kokouksessaan alueen koronavirustilannetta ja siihen liittyviä suosituksia.

Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä voimassa olevat alueelliset suositukset ja rajoitukset on koottu Siun soten verkkosivuille www.siunsote.fi/korona. Epidemian yleisestä tilannekuvasta tiedotetaan koordinaatioryhmän kokouksen jälkeen. Siun sote tiedottaa koronavirustilanteesta, mahdollisista joukkoaltistumisista, laajemmista tartuntaryppäistä sekä toimintaohjeista tarpeen mukaan.

Lisätietoja:

Varmistetut koronavirustartunnat sekä 14 vuorokauden ilmaantuvuustiedot: www.thl.fi/koronakartta.  Koronakartan tulostaulukot eli tartuntatautirekisteriin ilmoitettujen ilmoitettujen koronatapausten määrät sairaanhoitopiireittäin viikkotasolla: https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/epirapo/covid19case/fact_epirapo_covid19case

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)