Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Muuttoja ja muutoksia neuvolapalveluissa
Artikkelin kuva
20.08.2020

Muuttoja ja muutoksia neuvolapalveluissa

Siun soten neuvolapalveluissa tapahtuu muuttoja ja muutoksia elo–syyskuun vaihteessa.

Joensuun keskustan ja Niinivaaran neuvolat muuttavat yhteisiin toimitiloihin Suvikadulle (Suvikatu 18, 2. kerros). Toiminta uusissa tiloissa käynnistyy 27. elokuuta. Suvikadun tiloihin siirtyy myös kasvatus- ja perheneuvolan työntekijöitä sekä väliaikaisesti myös osa Kontiolahden neuvolapalveluista uuden terveysaseman rakennusvaiheen ajaksi.

Joensuun neuvolat muuttavat Niinivaaran terveysasemalta vapautuviin tiloihin. Terveysaseman muutto on paraikaa käynnissä.

– Siun soten eri palveluissa tapahtuu nyt useita muuttoja monien eri syiden takia. Neuvolan asiakkaiden kannattaa katsoa tarkkaan ajanvarauksen tekstiviestimuistutuksista toimipaikan osoite. Pyrimme myös muistuttamaan asiakkaita uusista osoitteista neuvoloissa ja puhelinpalvelussa, kertoo Siun soten neuvolapalvelujen ja koulu- ja opiskeluterveydenhuollon ylihoitaja Anita Lindevall.

Avoneuvola uutuutena myös Pohjois-Karjalaan

Suvikadun neuvolassa käynnistyy syksyn aikana aivan uutena palveluna avoneuvola, koronatilanteen salliessa. Avoneuvolaan voi tulla hoitamaan lyhyen asian ilman ajanvarausta ja siellä voi muun muassa kuunnella sikiön sydänäänet, hakea perheelle rokotuksia tai käydä tarkistamassa lapsen kasvua, kuuloa tai näköä.

Avoneuvolapalvelu on uutta Siun soten toiminta-alueella, mutta mallia on otettu muualta Suomesta:

Avoneuvoloita toimii useammassa kaupungissa muualla Suomessa. Nyt kun Suvikadulle muodostuu isompi neuvola, tämä palvelu voidaan aloittaa myös meillä, kertoo Lindevall.

– Avoneuvola helpottaa lyhyiden asioiden ja pienten huolien hoitamista. Käytännössä avoneuvola tulee toimimaan tiettyinä aikoina viikossa ja paikalla on silloin aina joku neuvolan terveydenhoitajista, kuvaa Lindevall.

– Avoneuvolan toiminnan alkamisesta ja aikatauluista tiedotetaan myöhemmin, kun muuttorupeamasta on ensin selvitty. Suvikadun neuvolasta löytyy jatkossa myös itsemittauspiste, jossa voi käydä mittaamassa verenpainearvonsa.

Neuvoloiden yhteinen puhelinpalvelu vakiintuu käyttöön syyskuun alussa

Kaikkien Siun soten neuvoloiden yhteinen, keskitetty puhelinpalvelu vakiintuu käyttöön syyskuun alussa. Perinteiset terveydenhoitajien päivittäiset puhelintunnit jäävät siis historiaan ja jatkossa neuvolaan saa yhteyden koko päivän ajan.

Puhelinpalvelu toimii arkisin klo 7.30–15.00 numerossa 013 330 2841. Se koskee Rääkkylää lukuun ottamatta kaikkia Siun soten toiminta-alueen äitiys-, lasten- ja perhesuunnitteluneuvoloita.

– Puhelinpalvelusta saa ohjausta ja neuvontaa, siellä voi myös hoitaa ajanvarausasioita ja puheluihin vastaavat meidän omat terveydenhoitajamme. Perheen tutulle terveydenhoitajalle saa varattua puhelin- tai vastaanottoajan myös kätevästi verkkoajanvarauksen kautta, muistuttaa Lindevall.

Keskitetty puhelinpalvelu käynnistyi jo vuoden alussa osassa Siun soten neuvoloista. Koronakevään aikana se käytännössä palveli jo koko Siun soten toiminta-alueen perheitä. Asiakaspalaute on ollut hyvää, sillä puhelinpalvelu on helpottanut huomattavasti yhteydensaantia.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)