Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Laajoja joukkoaltistumisia koronavirukselle Joensuussa ja Ilomantsissa
Artikkelin kuva
23.01.2021

Laajoja joukkoaltistumisia koronavirukselle Joensuussa ja Ilomantsissa

Joensuun yhteiskoulun lukiossa, Jukolan päiväkodissa Joensuussa sekä Ilomantsin peruskoulussa on eilen illalla varmistunut uusia koronavirustapauksia, joihin liittyy laajoja joukkoaltistumisia.

Yhteiskoulun lukiossa on todettu tällä viikolla kaikkiaan kaksi koronavirustartuntaa. Edellisestä, torstai-iltana varmistuneesta tapauksesta Siun sote tiedotti eilen, ja toinen tapauksista varmistui myöhemmin perjantai-iltana. Altistuneiden kartoitus ja yhteydenotot on aloitettu. Koska altistuneita on arviolta useampia satoja, jatkuu heidän tavoittamisensa huomiseen saakka. Osalle altistuneista voi riittää karanteenin sijaan oireseurantaan ohjaaminen, jos kasvomaskia on käytetty asianmukaisesti kaikissa tilanteissa eikä lähikontaktia tartunnan saaneeseen ole ollut.

Ilomantsin peruskoulussa on myös todettu eilen koronavirustartunta, joka on johtanut yhden koululuokan karanteeniin. Tartunta liittyy Ilomantsin aiempaan tartuntaketjuun, joka on ollut jo rauhoittumassa. Altistuneet tavoitetaan tämän päivän aikana.

Lisäksi Jukolan päiväkodissa Joensuussa yksi päiväkotiryhmä ja henkilökuntaa tullaan asettamaan karanteeniin. Tartunta varmistui tänä aamuna. Jäljitystyö on aloitettu ja altistuneiden tavoittaminen jatkuu todennäköisesti huomiseen saakka.

Koulut ja päiväkodit tiedottavat asiakkaitaan Wilma- ja Daisy-viesteillä asiasta. Siun sote tiedotti eilen uusista tartunnoista ja joukkoaltistumisista yhteiskoulun lukiossa ja Pataluodon päiväkodissa. Pataluodon päiväkodista asetettiin lopulta yksi kokonainen päiväkotiryhmä sekä henkilökuntaa karanteeniin.

Kaikkiaan Siun soten alueella on tällä hetkellä reilu parisataa henkilöä karanteenissa koronavirukselle altistumisen takia. Määrä tulee kasvamaan nyt todettujen tapausten myötä.

Kouluissa todetut tartunnat muistuttavat kasvomaskin käytön merkityksestä. Asianmukaisella maskin käytöllä voi pienentää tartunnan saamisen ja levittämisen riskiä, vaikka oleskeltaisiin samoissa luokkatiloissa tai koulukyydeissä. Kasvomaskin käyttöä suositellaan kaikille yli 12-vuotiaille.

Testaamalla estetään tartuntojen leviämistä

Lapsilla ja nuorilla koronavirustaudin oireet voivat olla hyvin lieviä, mutta koulu-, päiväkoti- ja harrastuskontaktien vuoksi tartunnoista seuraa usein hyvin laajoja altistumisia. Jotta tartuntaketjut saadaan nopeasti katkaistua ja estetään tartuntojen leviäminen laajasti väestöön, on tärkeää hakeutua koronavirustestiin mahdollisimman pian oireiden alettua.

Koronavirustestiin pääsee Siun soten alueella nopeasti ja tulokset tulevat 1–2 vuorokaudessa. Testiin voi hakeutua suoraan netissä koronaviruksen Omaolo-oirearvion kautta tai ottamalla puhelimitse yhteyttä terveysasemalle tai Päivystysapuun 116117.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)