Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Koronavirustilanne Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä on edelleen kiihtymisvaiheessa
Artikkelin kuva
23.12.2020

Koronavirustilanne Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä on edelleen kiihtymisvaiheessa

Koronavirusepidemia Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä on edelleen kiihtymisvaiheessa. Tartuntojen määrä on viimeisen kahden viikon aikana ollut hiljalleen laskusuunnassa, mutta merkittävää muutosta tilanteessa ei ole vielä tapahtunut.

Uusia, toisistaan erillisiä tartuntoja todetaan edelleen joka puolella maakuntaa. Viikolla 51 Siun soten alueella otetuista koronanäytteistä varmistui 29 koronavirustapausta. Kuluvalla viikolla tartuntoja on varmistunut keskiviikkoaamuun mennessä kahdeksan.

Yli 60-vuotiaiden osuus sairastuneista on tällä hetkellä noin 19 prosenttia ja heidän osuutensa sairastuneista on ollut kasvussa. Huolestuttavaa alueen epidemiatilanteessa on lisäksi se, että enää noin 80 prosentissa tapauksista tartunnan alkuperä on pystytty selvittämään.

Koronavirustestejä otetaan edelleen noin 200–600 päivässä, myös viikonloppuisin. Testien tulokset saapuvat 1–2 vuorokaudessa. Positiivisten tulosten osuus testeistä oli viime viikolla alle yhden prosentin. Näytteenottomahdollisuuksia Siun soten toiminta-alueella on myös joulun ja vuodenvaihteen pyhäpäivinä, ja testeihin on tärkeää hakeutua lievissäkin oireissa mahdollisimman nopeasti.

Suositukset ja rajoitukset pysyvät ennallaan

Alueella ovat voimassa yhtenäiset suositukset kasvomaskien käytöstä, yksityistilaisuuksista, matkustamisesta ja harrastustoiminnasta sekä Aluehallintoviraston määräämä yli 20 hengen yleisötilaisuuksien kielto. Suositukset ovat voimassa 10. tammikuuta saakka ja yleisötilaisuuksia koskeva rajoitus 22. tammikuuta saakka.

Siun soten alueellinen koronavirusepidemian tilannekuvatyöryhmä kokoontui keskiviikkona 23. joulukuuta arvioimaan voimassa olevien suositusten ja rajoitusten riittävyyttä. Työryhmä katsoi, että voimassa olevat suositukset on syytä pitää voimassa, kunnes nähdään joulun ja vuodenvaihteen vaikutus tartuntojen määrään.

– Joulun ajan kohtaamisista mahdollisesti saadut tartunnat tulevat näkymään seuraavien kahden viikon aikana. Vuodenvaihteen pyhät ratkaisevat sen, saadaanko alueen epidemiatilanne kääntymään parempaan vai pahempaan suuntaan, toteaa työryhmän puheenjohtajana toimiva toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen Siun sotesta.

– Epidemiatilanteen suunnan kääntäminen on meidän jokaisen omissa käsissä. Koronavirusrokotukset ovat alkamassa ensi vuonna ja toivoa on, että kevään mittaan tilanne helpottuu, Kaipiainen jatkaa.

Valtakunnallisesti mm. THL on todennut, että joulua ja uutta vuotta olisi hyvä juhlia samassa tilassa vain läheisimpien ihmisten kanssa ja pitää yhteyttä muihin vaikkapa etäyhteyksillä. Ikäihmisillä on muita suurempi riski sairastua vakavaan koronavirustautiin ja heidän toiveitaan joulun vietosta on tärkeä kuunnella. Siun soten toimipaikoissa vieraillessa on noudatettava henkilökunnan antamia ohjeita ja vierailuista on sovittava etukäteen.

Pohjois-Karjalan maakunnassa ja Heinävedellä voimassa olevat alueelliset suositukset ja rajoitukset ovat:

  • Itä-Suomen Aluehallintovirasto on kieltänyt kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä.
  • Suositellaan alueellisesti yksityistilaisuuksien rajaamista 20 henkilöön edellyttäen turvavälien ja hygieniaohjeistuksien täyttymistä.
  • Kasvomaskien käyttöä suositellaan työpaikoilla, julkisissa sisätiloissa ja muissa tilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää.
  • Suositellaan aikuisten ryhmäliikunnan ja ryhmissä tapahtuvan harrastustoiminnan välttämistä.
  • Suositellaan korkeakoulujen väliaikaista etäopetusta jatkettavan huomioiden välttämättömän lähiopetuksen tarpeet.
  • Etätyösuositus aina kun mahdollista.
  • Suositellaan välttämään matkustamista kotimaassa ja ulkomailla.

Siun soten toiminta-alueen Covid-19-tilannekuvatyöryhmään kuuluu Siun soten edustuksen lisäksi alueen kuntien ja elinkeinoelämän edustus sekä Itä-Suomen aluehallintoviraston (ISAVI), Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) edustus. Työryhmä kokoontuu tavallisesti torstai-iltapäivisin, viikon 52 ja 53 kokoukset pidetään poikkeuksellisesti keskiviikkona.

Alueelliset suositukset ja rajoituksen on koottu Siun soten verkkosivuille osoitteeseen https://www.siunsote.fi/alueelliset-suositukset-ja-rajoitukset.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Omaishoidon uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)