Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Koronavirustilanne on pysynyt rauhallisena Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alueella
05.11.2020

Koronavirustilanne on pysynyt rauhallisena Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alueella

Pohjois-Karjalan ja Heinäveden koronavirusepidemia on edelleen perustasolla. Siun soten alueella on todettu kuluvan viikon (vko 45) aikana kolme uutta koronavirustartuntaa. Kaikki tartunnat on todettu karanteenissa olleilla henkilöillä. 

Viime viikonloppuna Siun soten alueella todettiin viisi uutta koronavirustartuntaa eri puolilla maakuntaa. Tartunnalle altistuneet henkilöt on tavoitettu ja heidät on asetettu karanteeniin. Tällä hetkellä tartuntalain mukaisessa karanteenissa on alle 20 henkilöä. 

Siun soten toimialueella otetaan tällä hetkellä 100-400 koronatestiä päivässä. Koronatestin vastausten saaminen kestää tällä hetkellä keskimäärin 1–2 vuorokautta.

Koronavirustartunnan saaneilla henkilöillä on ollut usein vain hyvin lieviä oireita. Flunssakauden käynnistyessä onkin tärkeää hakeutua koronatestiin lievissäkin oireissa.

- Testausmääriä on mahdollista lisätä tarpeen mukaan flunssakaudella. Oireiden perusteella koronainfektiota ei voi erottaa muista hengitystieinfektioista, joten on tärkeä hakeutua lieväoireisenakin testeihin, toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen Siun sotesta toteaa.

- Hyvä yskimishygienia, käsihygienian ja turvavälien noudattaminen on edelleen tärkeää ja suojaa myös tavallisilta flunssaa aiheuttavilta viruksilta, Kaipiainen jatkaa.

Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alueella on voimassa kasvomaskisuositus julkisessa liikenteessä. Kaikissa tilanteissa tulee huolehtia turvaväleistä sekä hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Siun sote suosittelee myös Koronavilkun lataamista puhelimiin ja muistuttaa, että suojautuminen influenssaa vastaan rokotteella on tänä vuonna erityisen tärkeää.

Alueellinen koronavirusepidemian koordinaatioryhmä, johon kuuluvat Siun soten lisäksi alueen kuntien ja elinkeinoelämän sekä Aluehallintoviraston (AVI), Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) edustus, arvioi 5.11.2020 kokouksessaan alueen koronavirustilannetta ja siihen liittyviä suosituksia. Voimassa olevat toimenpiteet ja suositukset todettiin edelleen riittäviksi.

Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä voimassa olevat alueelliset suositukset ja rajoitukset on koottu Siun soten verkkosivuille www.siunsote.fi/korona. Epidemian yleisestä tilannekuvasta tiedotetaan koordinaatioryhmän kokouksen jälkeen. Siun sote tiedottaa koronavirustilanteesta, mahdollisista joukkoaltistumisista, laajemmista tartuntaryppäistä sekä toimintaohjeista tarpeen mukaan.

Lisätietoja:
Varmistetut koronavirustartunnat sekä 14 vuorokauden ilmaantuvuustiedot: www.thl.fi/koronakartta.  Koronakartan tulostaulukot eli tartuntatautirekisteriin ilmoitettujen koronatapausten määrät sairaanhoitopiireittäin viikkotasolla: https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/epirapo/covid19case/fact_epirapo_covid19case
 

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Omaishoidon uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)