Ajankohtaista
Ajankohtaista sivun pääkuva
Sisältöjulkaisija
Kevät etenee, jää ohenee
Jäät ovat alkaneet heikentymään myös Pohjois-Karjalassa. Vaikka jään paksuus on vielä kohtalaisen hyvä, se ei kerro jään kantavuudesta. Jääpeite voi olla arvaamattoman hauras tutuillakin paikoilla, erityisesti virtavesissä ja kapeikoissa, siltojen ja rakenteiden sekä kasvillisuuden lähellä. Kevään koittaessa ja auringonsäteilyn lisääntyessä jään paksuus ei enää kerro sen kantavuudesta, jää haurastuu ja tämän vuoksi paksultakin tuntuva jää voi olla petollisen heikkoa.
- Jään vahvuus voi esimerkiksi virtauksista ja pohjan laadusta riippuen vaihdella lyhyelläkin matkalla. Auringon haurastama kevätjää saattaa pettää jopa 30 cm:n paksuisena, riskienhallintapäällikkö Janne Halonen kertoo.
Jäällä liikkuvan turvavarustus
Jäänaskalit ovat jäällä liikkujan perusturvallisuusvaruste. Naskaleita tarvitsevat kaikki jäällä liikkujat. Naskalit pidetään helposti saatavilla, esimerkiksi kaulassa roikkumassa. Jään pettäessä naskalit isketään jään reunaan ja niiden avulla kavutaan hyisestä vedestä kantavalle jäälle. Mukana on hyvä olla myös pilli, jonka ääni kantaa kauas. Pillillä hälytetään apua.
Jääpiikki on tukeva teräskärkinen sauva, joka läpäisee 5 cm:n jään yhdellä iskulla. Sen avulla voi kokeilla jään kestävyyttä ja myös hädän tullen auttaa itsensä tai toisen ylös avannosta. Tavallinen puukeppikin on parempi kuin ei mitään.
Myös heittoköysi on hyvä pitää helposti saatavilla, esimerkiksi repun sivutaskussa. Sen avulla jäihin pudonneen voi auttaa takaisin. Mukana on hyvä olla reppu, joka on varustettu vähintään lannevyöllä. Reppu toimii kellunta-apuna, kun siihen on pakattu vesitiiviiseen pussiin varavaatekerta ja pyyhe.
Kaikista tärkein turvavaruste on kaveri. Yksin ei kannata mennä jäälle!
somejako
Pöytäkirjat ja esityslistat linkit
Hyvinvointialuejohtajien verkosto
Hyvinvointialuejohtajien verkosto H23
Alla olevan linkin takaa löydät hyvinvointialueiden johtajien yhteisiä kannanottoja ja tiedotteita.
Siirry hyvinvointialueiden johtajien uutishuoneeseen (stt.fi)
Yhteystiedot viestintä
Viestinnän yhteystiedot
viestinta(at)siunsote.fi
Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi
Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi
Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi
Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi
Uutiskirjeet
Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:
Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:
Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Syyskuun 2024 uutiskirje
- Elokuun 2024 uutiskirje
- Kesäkuun 2024 uutiskirje
- Toukokuun 2024 uutiskirje
- Huhtikuun 2024 uutiskirje
- Maaliskuun 2024 uutiskirje
- Helmikuun 2024 uutiskirje
- Tammikuun 2024 uutiskirje
- Joulukuun 2023 uutiskirje
- Marraskuun 2023 uutiskirje
- Lokakuun 2023 uutiskirje
- Syyskuun 2023 uutiskirje
- Elokuun 2023 uutiskirje
- Kesäkuun 2023 uutiskirje
- Toukokuun 2023 uutiskirje
- Huhtikuun 2023 uutiskirje
- Maaliskuun 2023 uutiskirje
- Helmikuun 2023 uutiskirje
- Tammikuun 2023 uutiskirje
Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta
Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi.
- Tilaa uutiskirje tästä
- Joulukuun 2022 uutiskirje
- Marraskuun 2022 uutiskirje
- Lokakuun 2022 uutiskirje
- Syyskuun 2022 uutiskirje
- Elokuun 2022 uutiskirje
- Kesäkuun 2022 uutiskirje
- Toukokuun 2022 uutiskirje
- Huhtikuun 2022 uutiskirje
- Maaliskuun 2022 uutiskirje
- Helmikuun 2022 uutiskirje
- Tammikuun 2022 uutiskirje
Omaishoidon uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.
Hankekuulumisia kuntouttavasta työtoiminnasta
Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Kuntouttavan työtoiminnan maakunnallinen kehittäminen -hankkeen ajankohtaisista asioista.
Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Työkykyohjelman uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.