Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Kaikki Kolilla koronavirukselle altistuneet on tavoitettu
20.08.2020

Kaikki Kolilla koronavirukselle altistuneet on tavoitettu

Mediassa on uutisoitu tänään Kolilla viime viikolla tapahtuneesta korona-altistumisesta. Kuten uutisissa on kerrottu, altistuneita henkilöitä on muutamia ja kaikki heistä on tavoitettu, eikä syytä yleiseen huoleen altistumisesta ole Kolin alueen asukkailla, matkailijoilla eikä hotellin henkilökunnalla.

Altistuneiden ja karanteeniin asetettujen henkilöiden joukossa ei ole Kolin hotellin, ravintoloiden tai kylpylän henkilökuntaa ja toiminta voi jatkua normaalisti.

Koronavirus on todettu ulkopaikkakuntalaisella henkilöllä, joka vieraili seurueineen Kolin huipulla ja maisemaravintolassa lauantaina 8.8. klo 14–16 sekä lauantaina 15.8. klo 15–16. Altistuneita on yhteensä kymmenkunta, joukossa kolme pohjoiskarjalaista.

Tapauksen selvittämistä ja altistuneiden tavoittamista on hoitanut Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri yhteistyössä Siun soten infektioidentorjuntayksikön ja THL:n kanssa.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Niina Vatanen
Puh. 013 330 4526
niina.vatanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkoviestintä)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)