Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Uutisarkistot: 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Influenssarokotuksia on otettu tänä vuonna kiitettävästi – riskiryhmien rokotukset ovat jatkossa ensisijaisia
25.11.2020

Influenssarokotuksia on otettu tänä vuonna kiitettävästi – riskiryhmien rokotukset ovat jatkossa ensisijaisia

Influenssarokotuksia on otettu tänä vuonna erittäin aktiivisesti myös Pohjois-Karjalassa. Rokotteet ovat loppumassa valtakunnallisesti ja myös Pohjois-Karjalassa, siksi influenssarokotuksissa priorisoidaan nyt riskiryhmien eli vakavalle influenssalle alttiit henkilöt.

Siun soten toiminta-alueelle varataan vuosittain noin 63 000 influenssarokotetta. Tavallisesti rokotteet riittävät hyvin, ja niitä jää jopa käyttämättä. Koronavirusepidemia on kannustanut yhä useamman ottamaan tänä vuonna rokotteen, mikä on erittäin hyvä asia.

Rokotteita ei tule näillä näkymin riittämään kaikkiin jo tehtyihin ajanvarauksiin ja uusia ajanvarauksia rokotuksiin ei voi enää tehdä. Valitettavasti osa jo varatuista rokotusajoista joudutaan perumaan.

Siun sote toteutti influenssarokotukset tänä vuonna ajanvarauksella terveysasemilla ja neuvoloissa. Lisäksi järjestettiin mahdollisuus rokotteen ottamiseen päiväkodeissa.

somejako

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Viestintäpäällikkö
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkosivut)
Mirja Laukkanen
puh. 013 330 4303
mirja.laukkanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelut)
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelut)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija, ma.
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 4526
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme:

Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Lue lokakuun 2020 uutiskirje
Tilaa uutiskirje tästä

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)