Ajankohtaista sivun pääkuva

Ajankohtaista arkisto

Tiedotearkistot: 2023, 2022, 2021, 20202019, 2018, 2017, 2016, 2015

Sisältöjulkaisija

angle-left Ikääntyneiden palveluissa ulkoillaan asiakkaan toimintakyky huomioiden
Artikkelin kuva
16.09.2024

Ikääntyneiden palveluissa ulkoillaan asiakkaan toimintakyky huomioiden

Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen – Siun soten ikääntyneiden palveluissa tuetaan ulkoilua ja liikkumista ikääntyneen toimintakyky huomioiden. Ulkoilu ja raitis ilma lisäävät hyvinvointia kaiken ikäisillä. Ikääntyneet tarvitsevat kuitenkin usein tukea ulkoillakseen turvallisesti. 

Siun sotessa ulkoilua toteutetaan sekä oman henkilöstön että vapaaehtoisten ja asukkaiden läheisten voimin. Myös uusien asumisyksiköiden suunnittelussa ja rakentamisessa ikääntyneiden ulkoiluun on kiinnitetty erityistä huomiota. Esimerkiksi Riihisärkän asumisyksiköön Joensuuhun rakennettiin turvalliset sisäpihat ulkoilua varten.  

- Ulkoilemaan pääsee matalalla kynnyksellä joka puolelta taloa. Asukkaat ulkoilevat ja viettävät aikaa päivittäin aistipuutarhoissa keskenään, läheistensä kanssa sekä yhdessä henkilökunnan kanssa. Ulkona nautitaan sään salliessa päiväkahveja ja osa asukkaista tykkää syödä aterioitakin ulkona. Monet toimintatuokioista siirretään sään salliessa ulos. Asukkaat tykkäävät seurata kasvien kukintaa ja vuodenaikojen vaihtumista. Aistipuutarhassa kasvaa myös hyötykasveja, joista asukkaiden lemppareita ovat mansikat ja kasvihuoneessa kasvavat tomaatit, palveluesihenkilö Päivi Sallinen kertoo.

Asumisyksiköitä suunniteltaessa myös lähialueen ulkoilumahdollisuudet huomioidaan. Asumisyksiköitä on niin keskustojen palvelujen ja puistojen läheisyydessä kuin hieman syrjemmällä, jolloin metsät tarjoavat hyvät ulkoilumaastot. Asumispalveluissa ulkoilu ja liikkuminen toteutetaan aina asukkaisen kiinnostusten ja toimintakyvyn mukaan. 

Myös ikääntyneiden kotihoidossa ulkoilua ja liikkumista tuetaan mahdollisuuksien mukaan. Kotihoidossa asiakkaan kanssa yhdessä mietitään, missä ja miten ulkoilu kodin lähellä olisi turvallista ja asiakkaan vointiin sopivasti toteutettavissa. 

- Mahdollisuuksien mukaan asiakasta kannustetaan hakemaan posti itse tai viemään roskapussi. Joskus työntekijä voi myös käydä ulkoilemassa asiakkaan kanssa yhdessä, etenkin silloin, jos ikääntynyt aristelee ulos lähtemistä, sanoo Vaarat-Pyhäselkä kotihoidon palveluesihenkilö Mervi Kerkkänen.

Ikääntyneet kotihoidon asiakkaan järjestävät tapaamisia myös omatoimisesti. Yhdessä oleminen piristää päivää.

- Outokummussa kotihoidon mummoparkki kokoontuu lähes päivittäin. Mummoparkissa on samassa talossa asuvia samanhenkisiä mummoja, jotka tulevat itsenäisesti tai ryhmätuokioiden tiimoilta alas ovien eteen penkeille istumaan ja aikaa viettämään. Ihana porukka! Mummoparkki-nimenkin he ovat antaneet itse itselleen, kertoo Outokummun kotihoidon palveluvastaava Senja Ruotsalainen.

Tuoksut ja äänet tuovat mieleen muistoja

Ulkoilma on täynnä virikkeitä aisteille. On tuoksuja, ääniä ja paljon katseltavaa. Erityisesti muistisairaalle ikääntyneelle tuoksut saattavat tuoda muistoja mieleen.

- Erään asukkaan kanssa pyörätuolilla matonpesupaikan ohi kulkiessa hänen nenäänsä tarttui mäntysuovan raikas tuoksu. Samassa hän alkoi kertomaan tarinaa, kun oli lasten kanssa pessyt pitkää räsymattoa laiturilla Pyhäjärven rannassa kauniina kesäpäivänä. Pienet kalanpojat olivat näykkineet veden alla jalkoja, jotka kutittivat. Asukas tunsi vieläkin sen kutinan jaloissaan tarinaa kertoessaan. 

- Sitten kun hän keitteli pullakahvit avotulella, niin miehet vetivät mattoa veneen perässä sitä huuhdellen. Hän muisti, miten koti tuoksui raikkaalle useita päiviä. Lähestulkoon liikuttuneena hän naurahti, miten kaikki ennen leikattiin matonkuteeksi ja että nyt on kaikki toisin sekä harmitteli, että ostellaan vaan uusia mattoja ja vanhat heitetään roskiin, viriketyöntekijä Kari Leinonen Kiteen hoivakodista kertoo.

Lapset ja eläimet tuovat myös ikääntyneille muistoja ja hyvää mieltä. Eläimiä voi nähdä luonnossa tai joskus jopa asumisyksikössä.

- Riihisärkässä käy säännöllisesti kaverikoiria vierailemassa ja onpa meillä käynyt kanojakin ilostuttamassa sisäpihalla. Sisäpihalla pääsee välillä bongailemaan myös lintuja ja oravia. Lähiympäristön metsäpoluilla näkee enemmänkin eläimiä ja tykätään niitä seurata myös ikkunasta, sosiaaliohjaaja Henna Rotinen iloitsee.

- Kiteellä hoivakodin lähellä on hevostalli ja käymme usein katsomassa hevosia laitumella. Hienoja muistoja heinätöistä hevosen kanssa olen saanut kuulla. Heinäpellolla on seipään juuressa kahviteltu pullan kanssa ja kotikaljaa janoon juotu. Heinätöiden jälkeen on sitten ratsastettu ilman satulaa hevosella järveen sitä uittamaan. En voi, kun vain kuvitella, kuinka vahvat muistot ovat jääneet ja vahvat tunteet nousevat pintaan muistojen myötä, Leinonen pohtii.

Monen asumisyksikön lähettyvillä on myös päiväkoti, joka onkin oiva ulkoilukohde. Lasten äänet ja leikkien seuraaminen on monelle asukkaalle mieluista puuhaa.

- Riihisärkän naapurista löytyy päiväkoti, jonka kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä. Välillä asukkaiden kanssa käydään katsomassa lasten leikkiä päiväkodin pihalla ja vuoroin päiväkotilaiset tulevat tänne ilahduttamaan asukkaita leikeillään ja esityksillään. Yhteistyö on tiivistä ja sitä kehitetään jatkuvasti, Rotinen kertoo.

Vie vanhus ulos -kampanja käynnissä

Valtakunnallinen Vie vanhus ulos -kampanja 16.-29.9.2024 kannustaa ulkoilemaan ikääntyneiden kanssa. Ikäinstituutti haastaa ulkoiluun hoitotyön ammattilaisia, vapaaehtoisia ja ikääntyneiden läheisiä. Siun soten ikääntyneiden palvelujen yksiköitä on tarttunut haasteeseen. Voit seurata välähdyksiä ulkoiluhetkistä eri yksiköistä kampanjan aikana hyvinvointialueen Instagram-tilillä. 

Siun sote haastaa kaikki pohjoiskarjalaiset ulkoilemaan ikääntyneiden läheistensä kanssa erityisesti kampanjan aikana, mutta myös ympäri vuoden. Lisäksi hyvinvointialueen vanhusneuvosto haastaa kaikki maakunnan lukiolaiset ulkoilemaan ikääntyneiden kanssa. Vanhusneuvosto kannustaa lukiolaisia olemaan myös rohkeasti yhteydessä ikääntyneiden asumispalveluihin sopiakseen ulkoilusta ikääntyneiden asukkaiden kanssa.

somejako

Hyvinvointialuejohtajien verkosto

Hyvinvointialuejohtajien verkosto H23

Alla olevan linkin takaa löydät hyvinvointialueiden johtajien yhteisiä kannanottoja ja tiedotteita.

Siirry hyvinvointialueiden johtajien uutishuoneeseen (stt.fi)

Yhteystiedot viestintä

Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi



Viestintäjohtaja
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (perhe- ja sosiaalipalvelujen toimialue)
Juulia Hirvonen
puh. 013 330 9867
juulia.i.hirvonen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (ikäihmisten palvelujen toimialue)
Sari Jormanainen
puh. 013 330 4525
sari.jormanainen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (terveys- ja sairaanhoitopalvelujen toimialue)
Soile Asikainen
Puh. 013 330 4526
soile.asikainen(at)siunsote.fi

Valokuvaaja
Antti Pitkäjärvi
puh. 013 330 4508
antti.pitkajarvi(at)siunsote.fi

Uutiskirjeet

Tilaa uutiskirjeitämme ja tiedotteita:

Tilaa tiedotteita RSS-syötteenä:

Kuulumisia Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta 

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa hyvinvointialueen ajankohtaisista asioista. 

Kohti Pohjois-Karjalan hyvinvointialuetta

Uutiskirje käsittelee Siun soten muuttumista kuntayhtymästä hyvinvointialueeksi. 

Omaishoidon uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan ajankohtaisia asioita Siun soten omaishoidosta.

Hankekuulumisia kuntouttavasta työtoiminnasta

Uutiskirjeeseen on koottu tietoa Kuntouttavan työtoiminnan maakunnallinen kehittäminen -hankkeen ajankohtaisista asioista.

Perhekeskusten terveiset

Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.

Työkykyohjelman uutiskirje

Uutiskirjeessä kerrotaan Siun soten työkykyohjelman 2020–2022 kuulumisia.

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)