Ajankohtaista

Uutisarkistot: 2018, 2017, 2016, 2015

« Takaisin

Siun soten lastensuojeluyksiköt muuttavat Utrasta Vehkalahdelle

Siun soten lastensuojeluyksiköt muuttavat Utrasta Vehkalahdelle

Siun soten Joensuussa, Utran kaupunginosassa sijaitsevat lastensuojeluyksiköt muuttavat Vehkalahdelle uusiin tiloihin viikolla 37. Utraan Väisälänkadulle jäävät edelleen Joensuun turvakoti, lastensuojelun sosiaalityö ja sosiaaliohjaus sekä lapsiperheiden palvelut, sekä samassa pihapiirissä toimiva vammaispalvelujen toimintakeskus Majakka.

Vehkalahden Mintunkujalle valmistuvat tilat ovat uudet. Siun sote vuokraa tilat Asennusliike J. Monoselta, joka on tilojen rakentaja ja omistaja.

Tiloihin oli alustavasti suunniteltu hoivakotitoimintaa, mutta meillä oli erityisesti tarve löytää uudet tilat lastensuojeluyksiköille ja nyt Mintunkujalle valmistunut rakennus tarjosi tähän hyvän ratkaisun. Päätös tehtiin suhteellisen nopeassa aikataulussa, jotta ehdimme vielä vaikuttaa valmistuvan rakennuksen viimeistelyyn, kertoo palvelujohtaja Tuuli Ollila.

Tilat soveltuvat hyvin usean yksikön käyttöön. Rakennuksessa on neljä siipeä ja kukin muuttava yksikkö saa toiminnalleen omansa. Uusissa tiloissa on aiempaa useampia oleskelutiloja ja ne tarjoavat paremmin kodikkuutta. Mintunkujan tilat tarjoavat vastaanottokodin palvelut kiireellisiä sijoituksia varten sekä omat yksikkönsä pienten ja isompien lasten lyhyt ja pitkäaikaiseen sijaishuoltoon.

Vehkalahden Mintunkujalla on tilat 28 lapselle. Käytännössä Mintunkuja saattaa toimia lapsen kotina useamman vuoden ajan, joten kodikkuus ja hyvä sijainti ovat luonnollisesti tärkeitä, kertoo palveluesimies Sanna Pirinen.

Toiminta uusissa tiloissa alkaa käytännössä heti, kun kalusteet on saatu muutettua.

Muutto tapahtuu hyvin nopeassa aikataulussa, joten avoimien ovien tilaisuutta emme valitettavasti pystyneet järjestämään. Ensi viikon keskiviikkona lähialueen asukkailla on mahdollisuus tulla Tikkamäelle keskustelutilaisuuteen, jossa kerromme lisää lastensuojeluyksiköiden toiminnasta, kertoo Ollila.

Keskustelutilaisuus järjestetään Tikkamäellä M-talon auditoriossa keskiviikkona 11.9.2019 klo 17 - 18.

 

Mitä on lastensuojelu?

Lastensuojelun palveluissa tuetaan ja neuvotaan perheitä erityisesti elämän kriisitilanteissa. Lastensuojelu perustuu lakiin ja sen tarkoituksena on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Lähtökohtaisesti lastensuojelu on vanhemmuuden tukemista, jotta lapsi tai nuori voi kasvaa ja kehittyä omassa kodissaan. Joskus lapsen etu vaatii puuttumista, joka voi äärimmillään tarkoittaa sijaishuollon järjestämistä. Lyhyt ja pitkäaikaisella sijaishuollolla voidaan turvata huolenpito tai kasvuolosuhteet lapselle, jos ympäristön tai lapsen oma toiminta vakavasti vaarantaa lapsen terveyden tai kehityksen.

 

 


Viestinnän yhteystiedot

viestinta(at)siunsote.fi

Viestintäpäällikkö
Susanna Prokkola
puh. 013 330 8279
susanna.prokkola(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija
Nadia Sabour
puh. 013 330 4525
nadia.sabour(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija (verkkosivut)
Mirja Laukkanen
puh. 013 330 4303
mirja.laukkanen(at)siunsote.fi

Viestintäsuunnittelija
Petriikka Ohtonen
puh. 013 330 4524
petriikka.ohtonen(at)siunsote.fi

Tietopyynnöt:
kirjaamo(at)siunsote.fi

Tilaa uutiskirjeitämme:

SiVa-hankkeen uutiskirje
Uutiskirjeessä kerrotaan henkilökohtaisen budjetoinnin kokeilun etenemisestä.
Lue lokakuun 2019 uutiskirje
Tilaa uutiskirje tästä

Perhekeskusten terveiset
Uutiskirjeessä kerrotaan Pohjois-Karjalan perhekeskusten kuulumisia.
Lue syyskuun 2019 uutiskirje
Tilaa uutiskirje tästä

Uutiskirjeiden tietosuojaseloste (pdf)